16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Stenson hakee nostetta kaudelleen Madridissa

Fanny Sunessonilla ja Henrik Stensonilla on ollut ennätyksellinen vaikea jakso kuluvan vuoden aikana © Getty Images

Fanny

Torstaina käynnistyä Bankia Madrid Masters on palkintosummaltaan ET:n pienin, miljoona euroa. Viimevuotista voittoon puolustaa Luke Donald, jonka johto rahalistalla supistui Dunhill Links Championshipin jälkeen 1,3 miljoonan suuruiseksi. Madridissa voittajalle on luvassa vain 166.000, joten suuria muutoksia ei listalla ole kärjen osalta tulossa.

Etukäteisarvioissa Donaldin haastavat kovimmin Peter Hanson, Molinarin veljekset Francesco ja Edoardo, Matteo Manassero sekä Ross Fisher. Isäntämaan pelaajista suurimmat odotukset kohdistuvat Alvaro Quirosiin.

Kuluvan kauden täydellisesti alle kykyjensä pelannut Henrik Stensonei lukeudu suosikkeihin. Kauden ainoa top-ten sijoitus on BMW Internationalista, jossa hän oli yhdeksäs. 36-vuotias ruotsalainen sai suurimman huomion US OPenissa, jossa hän oli pitkään kärkipäässä. Kun jopa kakkostilasta päätöspäivänä kisailleen Stensonin peli yski 15:lla, hän iski raivoissaan mailansa varren poikki ja loukkasi kätensä.

Otteiden hapuilu on jatkunut kesän jälkeenkin, viimeksi hän karsiutui Skotlannissa viikonloppuna. Pudotus maailmanlistan 162:ks on raju mieheltä joka vielä 2009 voitti Players Championshipin ja oli maailmanlistalla parhaimmillaan viidentenä. Pahat kielet ovat puhuneet motivaatio-ongelmista.

Asetelma loppukaudelle on mielenkiintoinen. ET:n rahalistalla hän on 126:s, tämä ei anna korttia vuodelle 2012. Stensonin kausi jatkuu Madridin jälkeen PGA Tourilla, jossa hän on sielläkin häntäpäässä. Euroopassa työpaikan voi kerran uran aikana ottaa career money listin kautta. Sillä listalla hän on nyt 21:s, 40 ensimmäistä voi tätä takaporttia siis käyttää.

Henrik Stenson tarvitsisi Madridista (tai loppukauden kisoista) ainakin yhden vahvan top-10 sijoituksen noustakseen lopullisella listalla 125:n joukkoon.

Mikko

Mikko Korhonen on kunnostautunut viimeisissä kisoissaan. Hän oli 16. Hollannissa, 19. Itävallassa. Vastaava sijoitus viikonloppuna nostaisi kauden kokonaisansiot jo yli 100.000 euron. Matkaa 125:n joukkoon on vielä lohduttoman paljon. Kauden loppuvaiheilla tienestien pitäisi olla arviolta 220.000 + euron suuruiset karsintojen välttämiseksi.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje