16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Shane Lowry voittoon, Ilonen 27:s Portugal Mastersissa

Mikko Ilosen nousu jatkui myös kolmannella kierroksella. © Getty Images

Irlannin

Irlannin 183 senttinen ja 102-kiloinen Shane Lowry jyräsi päätöspäivänä voittoon tuloksellaan 66 &copy Getty Images

Mikko Ilonen on kolmessa viimeisessä kisassaan tehnyt hyvät nousut viikonloppuna. Portugalissa hän kipusi kahdella viimeisellä ylöspäin 24 sijaa 27:ksi, ansioita kertyi reilut 19.000 euroa. Meneillään on hyvä jakso, Italiassa Ilonen oli 27:s, Skotlannissa kivikovassa seurassa 22:s, nyt taas 27:s.

Portugal Mastersin voittaja Shane Lowry jäi yhdeksän lyönnin päähän. Massiiviinen irlantilainen voitti jo toisen kerran ET-urallaan. Ensimmäisen kerran hän juhli kotimaansa mestaruuskisoissa 2009 kukistaessaan amatöörinä Tourin tähdet.Tuolloin ykkösrahat kuittasi uusinnassa hävinnyt Robert Rock.

Vaikka pohjois-irlantilaiset ovat saavuttaneet menestystä myös majoreissa, Irlannille Lowryn voitto oli ensimmäinen sitten kesän 2009.

Sunnuntain voittotulos 14 alle oli sama, johon Ilonen on yltänyt Portugalissa kahdella aiemmalla osallistumiskerrallaan.

”Ihan hyvä lopetus viikolle, jonka perään voin laittaa kokonaisuutena plusmerkinnän. Omat odotukset olivat kuitenkin korkeammalla. Sunnuntaina en ansainnut yhtään parempaa tulosta kuin se (69) joka tauluun rakentui. Peter Hedblomin kanssa oli mukavaa pelata, kannustusta tuli matkan varrelta niin suomalaisilta kuin ruotsalaisiltakin”, Ilonen kertoi.

Hän on nyt ansainnut 21.ssa kisassaan 259.000 euroa jolla on rahalistalla 83. tai 84. Työpaikka ET:lle ( rahalistan 115 parasta) on plakkarissa. Kauden päättävään Dubain kisaan ( 60 parasta) hän pääsee vain siinä tapauksessa, että ansaitsee alkavalla viikolla käynnistyvässä Australian kisassa ja marraskuun puolivälin Etelä-Afrikan mestaruuskisassa yhteensä yli 150.000 euroa.

Esimerkinoloisesti tähän riittää joko kakkostila Australiasta tai voitto Etelä-Afrikasta.

Mikko Ilonen lentää Portugalista maanantaina Perthiin reittiä Faro-Lontoo-Hongkong-Perth. Perillä paikallisella lentokentällä hän on tiistaina kello 22.30.

3.pv

Mikko Ilonen (73-69-68) jatkoi lauantaina nousuaan Portugal Mastersissa. Kierros oli tuloksellisesti melkoista vuoristorataa. Oceanico de Victoria-kentällä hän teki päivän aikana kuusi birdietä, kolme bogeyta tuplabogeyn sekä eaglen kentän 17:lla.

”Hyvä kierros , vaikka suoritukset eivät pysyneet ihan koko ajan kasassa. Parhaat vedot oli niin laadukkaita, että birkkupaikkoja oli paljon tarjolla. Puttaaminen toimii hyvin, linjojen luvut ovat kohdallaan”, Ilonen avasi peliään. Päivän hekumahetken hän koki 539 metriä pitkällä 17:lla. ”Löin upeasti ja rohkeasti toisen lyöntini vajaan metrin päähän kolosta. Uskallan veikata, että sille lipunpaikalle, joka on aivan viheriön edessä lähellä vettä kukaan ei lyö tänään lähemmäksi. Viheriö on vielä aivan kivikova’, Ilonen maiskutteli eaglen tuoneita kolmea lyöntiää. Eagle jäikin päivän ainoaksi kyseisellä reiällä. Kierrostulos 68 nostaa häntä parikymmentä sijaa ylöspäin, 31:ksi. Kärkikymmenikköön on matkaa neljä lyöntiä, johtaviin pelaajiin kymmenen, kolmanteen sijaan vain kuusi Avauspäivän jälkeen Ilonen oli 91:s, puolimatkan krouvissa 51:s, joten suunta oikea ja samanlainen kuin Skotlannissa edellisviikolla.

2.pv

Mikko Ilonen ( 73-69) paransi perjantaina neljällä lyönnillä avauspäivän tulostaan Portugal Mastersissa Oceanico Victoria Golf Coursella. Ratkaisevaksi muodostui Ilosen vaikealla päätösväylällä tekemä birdie.

”Tein 17:lla ( par-5) harmittavan bogeyn. 18:lla tullut birdie oli sitäkin munakkaampi. Pitkä par-nelonen jossa vesi kulkee koko matkan vasemmallapuolella. Tiukka vastatuuli ja lippu vielä takana vasemmalla. Siihen löinkaksi hienoa suoritusta ja pistin putin sisään. Tuntui enemmän kuin hyvältä’, Ilonen myhäili kierroksen jälkeen. ’”Kokonaisuutena kiekka ei kuitenkaan ollut tavoitteiden mukainen. Tunne hyvään lyömiseen on, mutta en saanut sitä toteutettua. Siitä täytyy hakearangen kautta lisää”, hän jatkoi. Kahden kierroksen jälkeen jatkoon pääsee 65 parasta pelaajaa sekä samassatuloksessa olevat. Ilonen oli päivän päätyttyä 51:s . Samassa tuloksessa oli 20 pelaajaa, joten viimeisen reiän birdie toi paikan viikonlopun peleihin.

Ross Fisher (65-67) karkasi toisena päivänä jo kolmen lyönnin karkumatkalle.

1.pv

Mikko Ilonen on 132:n pelaajan joukossa 91:s. Kärkeen on eroa kahdeksan lyöntiä, cut-rajaan kuitenkin vain kaksi. Iltapäivän viimeisissä ryhmissä pelannut suomalainen oli jo kahden reiän jälkeen kaksi yli, eikä hän kyennyt tästä kääntämään tulostaan paremmaksi.

”Peli lähti väärään suuntaan, enkä kyennyt siitä tässä kelissä nousemaan. Lyöminen oli vaikeaa, samoin puttaamiseen se toi liikkuvia osia . Perjantaina pitää saada aivan eri vaihde silmään, böödejä tällä kentällä kyllä on tarjolla kun peli kulkee”, Ilonen muistutti itseään ennen nukkumaan menoa.

Torstain kierroksella Ilonen osui vain viidellä avauksella 14:sta väylään. Birdejä hän pääsi puttaamaan yhdeksän kertaa, sekin on huomattavasti tavanomaista alhaisempi määrä. Perjantaina Ilonen pääsee kentälle aamupäivän toiseksi viimeisessä ryhmässä klo 11.20 Suomen aikaa. Kisaa johtavat Suomessa arvokisan voittaneet Ross Fisher (-6) (Erkko Trophy 2003, Tali), sekä Stephen Gallagher ( EM-kisat , Ruissalo 1994)

Ennakko

European Tour siirtyy viikonlopun jälkeen lämpimämpiin maisemiin, Australiaan, Aasiaan, Lähi-Itään ja Etelä-Afrikkaan.

Portugal Masters pelataan seitsemännen kerran, isäntäkenttänä on totutusti Oceanico Victoria Golf Course, jolla on pelattu myös World Cup. Palkintopotti on pudonnut neljänneksellä ensimmäisistä vuosista, se on edelleen yli Tourin keskiarvon (2,25 milj e). Viime vuotinen ykkönen oli Tom Lewis, jolle kisa ET:lla oli tuolloin uran kolmas.

Osallistujakatras on varsin tasokas, vaikka Tourin ykköstykit ovat joko Turkin kisassa tai pitävät väliviikkoa. Suosikkien listalla ensimmäisiä ovat Francesco Molinari, Padraig Harrington, Martin Kaymer ,Alexaner Noren sekä Thorbjörn Olesen.

Yllättäjäksi voi hyvin nousta Henrik Stenson, joka on pitkän heikon jakson jälkeen saanut loppukesästä ja syksyllä pelistään kiinni. Entinen maailmanlistan viitonen on sijoittunut kuudessa viimeisessä kisassaan Euroopassa neljästi kymmenen joukkoon.

Ilosella hyviä muistoja kisasta

Mikko Ilonen pääsee torstaina irti vasta päivän toiseksi viimeisessä ryhmässä kello 15.50 Suomen aikaa.Hän on pelannut Oceanicolla kahdesti, molemmilla kerroilla neljän kierroksen yhteistulos oli 14 alle parin. 2009 tämä riitti 19:een sijaan, vuotta myöhemmin Ilonen taisteli päätöspäivänä jopa voitosta. Vielä ennen viimeistä väylää hänellä oli mahdollisuus toiseen sijaan, veteen menneen lyönnin seurauksena sijotus oli lopulta yhdeksäs, ansiot kuitenkin yli 51.000 euroa.

” Ihan hyviä kieppejä tullu täällä pelattua, ja miksei niitä tulis jatkossakin, kenttä osuu silmään tiiltä ja hyvät sekä nopeahkot griinit on aina mieleen. Väyliä vierustavat raffit erittäin helpot mutta griinien ympärillä on kyllä runsaasti vaikeaa ruohoa, ei kovin tasalaatuista mikä tekee siitä hankalaa. Väylät on todella hyvässä tikissä” Ilonen taustoitti lähtökohtaa keskiviikkona. Ilonen starttaa torstaina avauskierrokselleen kello 15.50 Suomen aikaa yhdesä Benjamin Hebertin ja Paul Waringin kanssa. ”Iltapäivästartissa ei muuta negatiivista ole yleensä, kun heikommat griinit kun aamukierroksilla. Jos griinit kestää hyvin, niin on kiva että perjantain aamukiekkaan ei ole niin paljon aikaa vaan kisa lähtee hyvässä rytmissä käyntiin. Ilma on ollu lämmin ja tuulinen, se pitäs kovettaa kyllä griinejä”, hän jatkoi. Ilonen on pelannut kaksi viimeistä ET:n kisaansa yhteensä 23 alle parin. Odotukset ovat korkealla ” Peli on ihan ok tikissä, olis hyvä saada kauden loppuun isoja onnistumisia”, hän maalailee kolmea jäljellä olevaa kisaa.

Portugalin jälkeen Ilonen lentää Australian Perthiin, jossa käynnistyy ET:n kisa tulevan viikon torstaina. Kausi päättyy marraskuun toisella puoliskolla Etelä-Afrikassa, jolleivat ”isot onnistumiset” nosta häntä rahalistalla 60:n joukkoon ja Dubain kisaan. Kaudella 2011 Ilonen ei nilkkavammansa johdosta ollut mukana Portugalissa.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje