16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Schwartzel jyrää taas

Charl Schwartzel on vakuuttavassa vedossa. Kuva: All Over Press

Charl Schwartzel (-21) on äitynyt loppuvuodesta erinomaiseen iskuun. Eteläafrikkalainen voitti Aasian kiertueen turnauksen viime sunnuntaina 11 lyönnin marginaalilla ja lisää menestystä on luvassa. Schwartzel johtaa kotimaassaan pelattavaa Alfred Dunhill Championshipiä ylivoimaisesti 54 reiän jälkeen: toisena oleva Gregory Bourdy on kymmenen lyöntiä jäljessä.

Schwartzelilla on Leopard Creek Country Clubilta entuudestaan mukavia muistoja. Vain täydellinen epäonnistuminen voisi viedä häneltä ADC:n voiton seitsemän vuoden tauon jälkeen. Tästä huolimatta Schwartzel ei suostu vielä julistautumaan kisan sankariksi.

”Tuntuu todella mukavalta. Mieluummin olen kymmenen kuin yhdeksän lyönnin johdossa”, Schwartzel sanoi. ”Me kaikki olemme nähneet, mitä tässä pelissä voi tapahtua. En halua ajatella mitään etukäteen. Jos kaikki sujuu hyvin, saan aihetta juhlaan.”

Schwartzel ja Bourdy jakoivat kärkipaikkaa kisan puolivälissä. Jälkimmäinen oli ulosmenon jälkeen kaksi lyöntiä kovakuntoista vastustajansa jäljessä, kunnes sysimusta sisääntulo (41) päästi Schwartzelin omille teilleen.

Hurjasta iskustaan huolimatta Schwartzel ei ole täysin tyytyväinen pelin jokaiseen osa-alueeseen: ”Draivit eivät ole erityisen hyviä, rautapeli toimii. Saan sijoitettua palloa oikeille paikoille ja putit uppoavat. Kaiken kaikkiaan ei ihan parasta lyömistä, mutta hyvän tuloksen tekemiseen ei tarvita A-luokan peliä.”

Horne teki harvinaisen tempun

Keith Horne teki oitis tuttavuutta uuden autonsa kanssa. Kuva: All Over Press

Keith Horne teki oitis tuttavuutta uuden autonsa kanssa. Kuva: All Over Press

Steve Webster, Branden Grace ja kohinalla maailmanlistan sadan kärkeä lähestyvä Kristoffer Broberg jakavat kolmatta sijaa. He ovat kokonaistilanteessa kymmenen alle.

Jos on Schwartzel Malelanessa pelattavan turnauksen herra ja hidalgo, on kunniaa jaettava myös kuudentena olevalle Keith Hornelle (-9). Hän pamautti toisena päivänä peräkkäin hole-in-onen Leopard Creekin kentän samalla 12. reiällä! Horne palkittiin ”tuplaässästään” BMW Active 5 Hybrid -autolla.

”Uskomatonta. Löin tänään samalla mailalla, vaikka tuuli oli erilainen. Tällä kertaa sain lyödä täyden rautakasin”, Horne sanoi. ”Aikamoinen joululahja. En voisi toivoa enää kauniimpaa autoa.”

Alfred Dunhill Championshipissä ei ole mukana suomalaispelaajia.

Marko Kuivasaari

Kiertuetulokkailla sujuu Etelä-Afrikassa

Maximilian Kieffer on saanut hyvän lähdön ET-uralleen. Kuva: All Over Press

Maximilian Kieffer on saanut hyvän lähdön ET-uralleen. Kuva: All Over Press

Maximilian Kieffer on aloittanut uransa ET:llä tyylikkäästi. Alfred Dunhill Championshipissä jatkoon pääsi tukku muitakin kiertuetulokkaita.

Euroopan kiertueen terävimmät tähdet eivät kiirehdi suuremmalla joukolla kauden ensimmäisiin kisoihin. Siitä huolimatta seitsemän tulokkaan pääsy viikonlopun kierroksille Alfred Dunhill Championshipissä on merkittävä asia.

”Rookieista” parhaimmissa asemissa on 22-vuotias Maximilian Kieffer, joka jakaa kisan puolivälissä kuudetta sijaa. Nelson Mandela Championshipissä neljänneksi sijoittuneesta Kiefferistä odotetaan Saksassa malttamattomasti haastajaa mm. Martin Kaymerille, jonka menestyksen varassa miesten sikäläinen huippugolf on ollut jo pidemmän aikaa.

Kieffer löi perjantaina tuloksen 69, joka sinetöi hänen paikkansa Malelanen kisan kärkikymmenikössä. Broberg nosti osakkeitaan sisääntulossa tekemällä kolme birdietä putkeen. Kaikkiaan ruotsalaisen korttiin merkittiin kuusi birdietä sekä kolmen ensimmäisen reiän sisällä tulleet bogi ja tuplabogi.

Kieffer: ET täysin uusi maailma

”Tämä ylittää odotukseni. Kaikki sanovat, että jos läpäiset itsesi Challenge Tourilta, olet riittävän hyvä tänne. Mutta ET on täysin uusi maailma”, Kieffer sanoi. ”

”Tietysti se vähän jännittää, kuinka pelit lähtevät kulkemaan. Tähän saakka olen todella tyytyväinen.”

Challenge Tourilla tänä vuonna loistanut Kristoffer Broberg (15:s), Matteo Delpodio, JB Hansen, Espen Kofstad (T22), Björn Åkesson ja Eddie Pepperell hoitelivat niin ikään itsensä cut-rajan paremmalle puolelle.

Leopard Creek Country Clubilla pelattavan kisan johtopaikan jakavat Charl Schwartzel ja Gregory Bourdy kokonaistilanteessa 13 alle.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje