26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Salosen ote lipsui Skotlannissa

Virginie Lagoutte-Clement kruunattiin East Lothianissa Skotlannin avointen mestariksi. © Getty Images

Vuoden tauon jälkeen pelattu Ladies Scottish Open oli LET-kiertueen pelaajille kuin välipala ennen varsinaista annosta. Kisan palkintorahoja ei lasketa kauden kokonaistienesteihin, lisäksi pro-am -tyyppisessä kisassa pelasi ammattilaisten ryhmissä päivittäin myös amatöörejä. Kisa ei silti suinkaan ollut vähäpätöinen. East Lothianissa oli mukana paljon taitoa naisten Euroopan Tourilta, vaikka terävin kärki poisti lähinnä poissaolollaan. Hanna-Leena Salosen kohdalla Skotlannin avointen päätöskierros oli kaikkea muuta kuin onnistunut. Kisan parasta kierrosta perjantaina hakemaan lähtenyt Salonen sai pettyä pahemman kerran kun peli ottanut kulkeakseen koko päivänä.

”Ei oikein sujunut, olosuhteet olivat hyvät ja ennen kierrosta hyvä fiilis. Kierroksella ei sitten oikein mikään onnistunut. Olen todella pettynyt. Huomenna kuitenkin kotia kohti ja aletaan valmistautua ensi viikon kisaan”, tuloksen 78 pelannut Salonen sanoi.

Salosen (29:s) korttiin mahtui kolmannella kierroksella kahden birdien lisäksi, kaksi tuplaa ja neljä bogia. Viimeisen reiän (par-5) seiska maksoi hänelle harmillisesti kuusi sijaa.

Jenni Kuosa pelasi perjantaina kaksi lyöntiä Salosta paremmin, mutta kahden ensimmäisen kierroksen tahmeus jätti hänet 60 pelaajan joukossa sijalle 52.

Uudehko Archerfield Links osoittautui kisan edetessä haasteelliseksi kentäksi. 36 reiän jälkeen vain kaksi pelaajaa oli kokonaistilanteessaan alle parin, mutta lopputuloksissa ei enää yksikään.

Ladies Scottish Openin voitti Ranskan Virginie Lagoutte-Clement tuloksellaan +1 (72-74-71). Etelä-Afrikan Lee Ann Pace sekä englantilaiset Sophie Walker ja Trish Johnson hävisivät voittajalle lyönnillä.

Marko Kuivasaari

Jeehae

Jeehae Lee johtaa Ladies Scottish Openia kahden kierroksen jälkeen. &copy Getty Images

Salonen paranteli asemiaan Skotlannissa

Hanna-Leena Salonen pystyi puristamaan kaksi lyöntiä avauskierroksensa tuloksesta ja nousi Skotlannin avoimissa sijalle 25. Jenni Kuosan alavireys jatkui myös torstaina ja hän on koko kilpailijajoukon hännillä. Vain kaksi pelaajaa on 36 reiän jälkeen alle parin.

Hanna-Leena Salonen oli Ladies Scottish Openin toisena kilpailupäivänä terävämpänä. Tulos 74 ei ensimmäisen kierroksen 76 lyönnin jatkeeksi kuulosta erityisen tasokkaalta LET-kiertueen kilpailussa, mutta kovat tulokset vaikuttavat olevan tällä viikolla East Lothianiassa kortilla. Parasta antia Salosen pelissä oli torstaina Archerfield Linksin ulosmenon virheetön peli. Takayhdeksikön kolme bogia pitivät lopulta huolen siitä, että hänen yhteistuloksensa 36 reiän jälkeen on kuusi yli parin. Salosen sijoitus on 25:s, josta matkaa seitsemän parhaan joukkoon on neljä lyöntiä. ”Tänään löin taas paremmin palloa ja taisi tulla 14 greeniä, mutta putti ei tänään uponnut. Birkkuputit olivat aika pitkiä, ehkä viisi potentiaalista paikkaa, mutta vain yksi upposi. Noustiin silti mukavasti tulostaululla, huomenna jatketaan samaan tahtiin ja nipistetään muutama lyönti pois. Tavoite on pelata kisan paras kierros ja nousta kympin sakkiin. Hyvä nousujohteinen lopetus tekisi muutenkin hyvää ensi viikkoa ajatellen. Kyllä se Finnair Masters on meille kaikille suomalaisille se kauden pääkisa ja siellä pyritään pelaamaan se kauden paras kisa”, Salonen sanoi.

Jenni Kuosa (+18) ei saanut peliään käyntiin torstainakaan, vaikka otteet yhtä reikää lukuun ottamatta näyttivätkin paremmilta. Päivän synkkä hetki osui Archerfieldin 12:lla, jossa hän sählasi tuplaparin. Kuosa jakaa ennen päätöskierrosta Skotlannin avointen viimeisen sijan yhdessä kahden muun pelaajan kanssa. Kisan kärkeen kiipesi Korean Jeehae Lee, tuloksellaan 70. Yhteistilanteessa -2 oleva Lee on Englannin Trish Johnsonin (-1) ohella ainoa, jonka kahden kierroksen kokonaistulos on alle Archerfield Linksin parin. Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje