Roope Kakko (66-71) ei saanut toisena päivänä Madeiralla pelattavassa ET:n ja CT:n yhteiskisassa samanlaista virettä päälle kuin torstaina.
Birdejä hän teki neljä, nämä kaikki rakentuivat kierroksen toisella puoliskolla. Bogeja espoolainen joutui kirjauttamaan korttiinsa kolme.
Viidennellä sijalla torstain jälkeen ollut Kakko on kierroksen ollessa kesken neljä lyöntiä kärjestä kahdeksantena. Sijaluku oletettavasti heikkenee jonkin verran illan aikana.
’Tuntuma kärkeen on kuitenkin olemassa. Yhden keskinkertaisen kiekan unelma isosta menestyksestä vielä kestää, kaksi viimeistä on kyettävä pelaamaan oleellisesti paremmin’, hän laskeskeli.
’Löin huonoja lähestymislyöntejä wedgellä, söhrin muutenkin ja lopputulos on selkeästi odotettua heikompi. Nyt on vaan hiottava putit ja pitchit harjoitusalueen kautta kuntoon launtaita varten, ’ hän suunnitteli.
Kakon tavoin aamupäivällä pelanneet Jaakko Mäkitalo ja Antti Ahokas karsiutuivat, samoin Kakon pelikaveri Jarmo Sandelin.
Teemu Tyry
Roope Kakko kiersi iltapäiväkierroksellaan Santo da Serran kentän tulokseen 66, kuusi alle parin. Kakon sijoitus on jaettu viides, eroa kärkeen on kolme lyöntiä.
’Oli hyvä kierros, mutta ei kyllä mitenkään ihmeellinen tai loistava. Lyöminen sujui olematta mieleenjäävää, virheitä en onnekseni tehnyt, sain pari puttiakin sisään. Olosuhteet olivat niin otolliset, että tulostaso nousi lyhyellä kentällä kovaksi,’ Kakko analysoi päivää.
’Tämä kenttä vaatisi kunnon tuulen tuekseen ollakseen riittävän vaativa. Sitä odotan huomiseksi ja viikonlopuksi. Tärkeintä on kaikissa tapauksissa pelata oman suunnitelman mukaan ja uskoa siihen,’ Kakko jatkoi.
Caddie rentoutti Ahokkaan peliä
Antti Ahokkaan tulokseksi tuli 70, Jaakko Mäkitalo löi 72 lyöntiä.
– Oli aika järkevä rundi. Mikään tulikuuma se ei ollut, mutta perustekeminen oli hyvällä tolalla, Antti tiivisti.
Perustekeminen on Antin mukaan ollut viime kilpailuissa hieman kateissa, ja nytkin kierroksen alku oli hänen sanojensa mukaan hieman hermostunutta. Rentoutta toi caddiena tässä kisassa toimiva Karri Kakko.
– Oli kiva, kun Karri oli mukana. Rauhoitti oloa. Pienen tauon jälkeen tuntui taas, että olin pelissä kiinni. Olen ihan tyytyväinen kierrokseen. Suunta on hyvä. Muutama virhe tuli, tästä on hyvä jatkaa perjantain kierrokselle, Ahokas suunnitteli.
Perjantaina Kakko pääsee kentälle jo aamulla, kello 11.05 Suomen aikaa. Ahokas ja Mäkitalo lähtevät kierrokselleen Kakon molemmin puolin, klo 10.55 ja 11.15.
Madeira Islands Open on Challenge Tourin ja ET:n yhteiskisa, kokonaispotissa on 600 000 euroa. Voittaja saa myös suoran paikana ET:lle voittajakategorialla, joten viikonloppuna kisan ykköstä hymyilyttää tavallista enemmän.
teemu tyry
Ennakko:
European Tourin ja Challenge Tourin perinteinen yhteiskilpailu pelataan Clube de Golf do Santo da Serran kentällä Madeiralla.
Ensimmäinen yritys kaatui maaliskuun toisella puoliskolla ylitsepääsemättömiin sääolosuhteisiin.Kisaa saatiin tuolloin valmiiksi yksi kierros. Kova tuuli, sade ja sumu pakottivat järjestäjät keskeyttämään tapahtuman.
”Hieno mahdollisuus on taas edessä. Pidän kovasti tästä kentästä ja saaresta. Kokemuksesta on melkoisesti hyötyä. Tuuli on käytännössä aina samasta suunnasta. Hyvässä tiedossa ovat ne paikat joissa voi iskeä ja myös ne kohteet, joihin ei kannata missata. Oma peli on hyvin uomissaan, hyvä lähipeli ja putti ovat ne aseet joihin erityisesti uskon. Tavoite on pelata kolme ensimmäistä päivää siten, että pääsisin sunnuntaina kisaaamaan voitosta”, määritteli Roope Kakko tilanteensa.
Kakko on suomalaisista CT:n listalla korkeimmalla (46.). Paras sijoitus on kolmas, European Tourin kisassa Itävallassa hän nousi sijalle 16. Madeiralla Kakon paras sijoitus on viides kaudelta 2013.
Kahden Tourin yhteiskisassa jaetaan palkintorahaa 600 000 euroa, josta voittaja kuittaa 100 000. Tätäkin arvokkaampi bonus tulee voittajalle siitä, että hän saa voittajakategorian European Tourille.
Antti Ahokas starttaa torstain kierrokselle kello 15.55, Kakko 16.05 ja Mäkitalo 16.15
Teemu Tyry
Tervehdys! Mikä mahtaa olla ilmeisesti tänään alkava Paul Lawrie match play, josta ohimennen lukaisin European Tourin sivuilta?