16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Rockilla sunnuntaina mieluisa koetinkivi

Robert Rockille sunnuntai voi päättää liki kahdeksan vuoden voitottoman kauden. Avautuuko ketsuppipullo? © Getty Images

Robert Rock jatkoi hyviä otteitaan Torinossa pelattavassa BMW Italian Openissa. Englantilainen pelasi lauantain kierroksensa neljä alle parin ja on kolmen kierroksen jälkeen yhteensä 16 lyöntiä pakkasen puolella. Englantilainen on tehnyt kisassa vain kolme bogeya, birdieitä on kasautunut 18 kappaletta. Rock ei ole koskaan voittanut European Tourilla. Vuodesta 2003 kiertueella pelannut englantilainen on kolmesti sijoittunut toiseksi. Sunnuntain koetus varmasti jo hermostuttaa, toivottavasti positiivisesti. Rockin jälkeen tuloslistalla on tasaista. Toista sijaa jakaa kuusi pelaajaa tuloksella 14 alle parin. Kakkossijalla vaanivat muun muassa kotiyleisön suosikki Francesco Molinari ja Ruotsin Niclas Fasth. Matteo Manassero on Rockista neljän lyönnin päässä jaetulla 12. sijalla.

<a href=Mikko Ilonen osui lauantaina 14 kertaa griineille oikealla lyöntimäärällä. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2011/06/09020113245008.jpg" align="right" width="250">

Mikko Ilonen osui lauantaina 14 kertaa griineille oikealla lyöntimäärällä. &copy Getty Images

Mikko Ilonen pelasi kolmannen kierroksensa kaksi alle parin. Suomalainen kohenteli asemiaan seitsemällä pykälällä perjantailta ja jakaa 51. sijaa. Lauantaina kirjattu kahden bogeyn ja neljän birdien kierros oli neljä lyöntiä perjantaista parempi. Ilonen on ennen sunnuntaita yhteensä kuusi alle parin. ”Oli pelillisesti varsin mitäänsanomaton kierros. En ansainnut parempaa jos en kyllä huonompaakaan. Kelin ja kentän osalta olosuhteet olivat täydelliset. Kärki pelaa kovaa tulosta, joten minun noteerauksellani ei tänään ollut juurikaan käyttöä. Sunnuntaina toivon saavani birdien alkuun ja siitä kaasujalan raskaaksi”, Ilonen suunnitteli jo finaalipäivää. Mikko Korhonen karsiutui kahden kierroksen jälkeen. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje