10.–17.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][3]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Rahm nousi rankingin vahvimmaksi voittajaehdokkaaksi – Fleetwood hiillostaa neljän lyönnin päässä

Jon Rahmilla on mahdollisuus nousta kaikkien aikojen toisena espanjalaisena ET:n rankingin ykköseksi sitten Seve Ballesteroksen. Kuva: Getty Images

Mike Lorenzo-Veran osakkeet voittokamppailussa eivät ole sunnuntaina erityisen korkealla, mutta hänellä on yhä potentiaalinen hämmentäjän roolinsa.

Jon Rahm siirtyi lauantaina Dubaissa Jumeirahin golfkeskuksessa jatkuneessa ET:n finaaliturnauksessa ison askeleen lähemmäksi kohti kauden mittaisen Race to Dubai -kokonaiskilpailun voittoa.

Hän pelasi turnauksen kolmannella kierroksella tuloksen 66 nousten jakamaan kisan kärjessä torstaista lähtien pysytellen Mike Lorenzo-Veran kanssa paalupaikkaa. Kaksikko on 54 reiän jälkeen tilanteessa -15.

Rahm tarvitsee Euroopan kiertueen rankingin voittoa ajatellen ykkös- tai kakkostilan DP World Tour Championshipissä. Mikäli Rahm voittaa kilpailun ja tämänhetkinen pisteykkönen Bernd Wiesberger sijoittuu korkeintaan kolmanneksi tai jos Rahm on yksin kisan kakkonen ja Wiesberger yltää korkeintaan jaetulle viidennelle sijalle kahden muun pelaajan kanssa, kruunataan Rahm myös kokonaiskilpailun ykköseksi kaudella 2019.

Wiesberger (-2) tärveli lauantaina mahdollisuutensa hyvän alun jälkeen. Hän näytti jo kapuavan rankingin voittotaisteluaan oltuaan kierrostaan kahdeksan reiän jälkeen tilanteessa kolme alle. Tätä seurasi viiden reiän jaksossa neljä bogia, joista kolme tuli yhtä soittoa rei’illä 11–13. Wiesberger joutui lopulta tyytymään tulokseen 73.

Sijaa 24 jakava itävaltalainen on ennen viimeistä kierrosta jo kahdeksan lyöntiä viidennestäkin sijasta, joten toiveet ranking-voitosta ovat uhkaavasti ohenemassa.

Toki saumansa Race to Dubain voittoon on edelleen myös kisan heikomman tuloksensa (70) pelanneella Tommy Fleetwoodilla (-11), joka pelaa sunnuntain kierroksen toiseksi viimeisessä parissa päivän kovimmat numerot, 65, tauluun lyöneen Rory McIlroyn (-13) kanssa.

Fleetwood on neljä lyöntiä Rahmista, ja hän tarvitsee rankingin kuninkuuteen voiton kilpailussa. Englantilaiselle riittää jaettu kakkostilakin yhden muun pelaajan kanssa, jos Rahm ei voita päätöskisaa. Kokonaiskilpailun voitto irtoaa Fleetwoodille myös siinä tapauksessa, mikäli hän jakaa kakkossijan korkeintaan kahden muun pelaajan kanssa, Rahm ei voita ja Wiesberger jää top 15:n ulkopuolelle.

Kahden muun potentiaalisen RTD-voittajan, Matthew Fitzpatrickin (T9/-6) ja Shane Lowryn (T11/-5) ranking-tittelihaaveet ovat sen sijaan jo hieman kaukaisemmat.

Lauantain kierros päättyi Mike Lorenzo-Veran osalta toisen päivän tapaan kolmeen puttiin kentän 18. reiällä. Ranskalaisella olisi voitollaan yhä mahdollisuus hämmentää ranking-voitosta kiivaampaa taistelua käyvien soppaa. Tämä kohentaisi myös Wiesbergerin näkymiä hieman heikommallakin turnaussijoituksella.

Lorenzo-Veralla on monista hyvistä sijoituksistaan huolimatta huono historia johtoasemassa pelaamisesta turnausten viimeisellä kierroksella, ja ensimmäinen ET-voitto antaa edelleen odottaa itseään.

Mikko Korhonen (+2) jakaa 41. sijaa tilanteessa +2, ja omaa vielä mahdollisuuden ottaa uransa kovimman Race to Dubai -sijoituksen päätöspäivän vahvalla esityksellä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje