14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Pohjois-Irlanti vauhdissa Skotlannissa

Michael Hoey tavoittelee uransa suurinta voittoa kovassa seurassa

Kolmen kentän kiertäminen loppui lauantain kierroksella kovatasoisessa Dunhill Links Championshipissa. Voitto tullaan huomenna sunnuntaina ratkaisemaan maailman vanhimmalla St.Andrewsin Old Coursella. Kolmannella kierroksella nähtiin jälleen vahvaa birdie-tulitusta. Kilpailun kärjessä alusta asti vaikuttanut Michael Hoey jatkoi tasaista sarjaansa pelaten kolmannen perättäisen 66;n (-6) lyönnin kierroksensa. Yhteistulos -18 on kolme lyöntiä takaa-ajajien rintamaa johtavaa Graeme McDowelia parempi. ”Gmac” (McDowell) on pelannut myös tasaisen sarjan, jokaisen kierroksen ollessa lyönnin Hoeyta heikompi 67 (-5). Pohjois-Irlannin tykit pääsevät viimeiselle kierrokselle kasvoikkain, jossa etulyönti asema ajautuu väkisin McDowellin niskoille. Kolme lyöntiä ei ole rahakkaan kisan kärjessä ero, eikä mikään. Kaksintaistelua välttämättä tuskin tullaan näkemään, sillä Hoeyn takana pakka on tiiviinä. Kovaa nousua kolmannella kierroksella teki myös maailmanlistan kolmonen Rory McIlroy (-13). 22-vuotias pelasi St.Andrewsin 66 (-6), jolla nousua tuli 33 sijaa neljänneksi. Yhteistuloksessa -13 on myös maailman paras golfaaja Luke Donald. Päivän kovimmasta noteerauksesta vastannut englantilainen kiersi Old Coursen 63:lla (-9) lyönnillä nousten samaan tulokseen McIlroyn kanssa. Viiden lyönnin päässä kärjestä olevat supertähdet laittavat varmasti vaihteen silmään heti viimeisen kierroksen alusta pitäen ja lähtevät tavoittamaan nimettömämpää Hoeyta. McDowell tuntee Hoeyn hyvin ja kehuu huomista pelikaveriaan auliisti. ”Michael on aina ollut erittäin lahjakas. Hänellä on upea tekniikka ja pallonlyöminen on vakuuttavaa. Kertoo varmaan paljon, että hän voitti British Amateurin vuonna 2001 ja heti perään oli voittamassa Walker Cupia”, McDowell jakaa tunnustusta. ”Michaelilla on ollut muutama paikka voittaa ja on onnistunut molemmilla kerroilla. Se, että miksi hän ei ole useammin kahinoissa mukana on vaikeampi kysymy”, Graeme pohtii. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje