7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Nyt se on virallista – PGA Championship pelataan ensi vuodesta lähtien jo keväällä

Muutoksen myötä The Openista tulee kauden viimeinen miesten major-kilpailu. PGA Tourin ensi kauden kilpailukalenterissa on muitakin huomattavia muutoksia.

PGA Tour julkaisi alkuviikolla kauden 2018–2019 kilpailuohjelmansa, johon sisältyvät muutokset ovat merkittäviä.

Huomiota herättävin siirto koskee PGA Championshipin uutta ajankohtaa, kun ammattilaisjärjestön mestaruuskilpailu pelataan ensi vuodesta lähtien elokuun sijasta toukokuussa. Näin heinäkuun puolivälin jälkeen ohjelmassa olevasta Open Championshipistä tulee kauden viimeinen miesten major-kilpailu.

Viidenneksi majoriksikin kutsuttu Players Championship puolestaan siirtyy toukokuulta takaisin maaliskuun puoliväliin, jossa se oli viimeksi hieman toistakymmentä vuotta sitten. Kiertueen vuotuinen ”retki” Memphisiin tehdään jatkossa kesäkuun alun sijasta heinäkuun lopussa, kun TPC Southwind vastaanottaa WGC-sarjan kilpailun isännyyden Firestone Country Clubilta.

Muutoksia tulee myös PGA Tourin playoffeihin, sillä vuodesta 2019 lähtien neljän turnauksen sijasta pelataan kolme pudotuspelikilpailua. TPC Bostonin vuotuinen, elokuun lopussa pelattava turnaus jää pois, ja areena liittyy New Yorkin kenttien kanssa kiertoon Northern Trust -kilpailun vuorottelevana isäntänä.

”Meillä on jo useiden vuosien ajan ollut tavoitteena parantaa turnausten järjestystä kilpailukalenterissa. Nyt kun FedEx Cupin playoff-turnaus jää elokuun lopusta pois, meillä ei ole myöskään päällekkäisyyttä yliopistojalkapallon ja NFL:n pelien kanssa”, PGA Tourin komissaari Jay Monahan sanoi.

Kesäkuun lopussa pelatun Tiger Woodsin säätiön isännöimän Quicken Loans Nationalin korvaa Rocket Mortgage Classic. Ja seuraavalla viikolla on vuorossa aiemmin PGA Tour Champions -kiertueen ohjelmasta tuttu, nyt ”ylennyksen” saava 3M Open.

Paluun ohjelmaan tekee myös samanaikaisesti Meksikon WGC-sarjan turnauksen kanssa maaliskuussa pelattava Puerto Rico Open. Kilpailu jouduttiin jättämään tänä vuonna väliin kahden hurrikaanin seudulla aiheuttamien tuhojen vuoksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje