16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Paul McGinley taas vireessä

Paul McGinley tavoittelee comebackia?

Tshekeissä käytävä European Tourin kilpailu ei kerää vaikean ajankohtansa takia kasaan Tourin suurimpia tähtiä. Paul McGinley lienee kuitenkin tunnetuimmasta ja erityisesti monien mielestä sympaattisimmasta päästä pelaajista. 44-vuotias Ryder Cupin apukapteeni ei ole ollut terävänä peliensä kanssa, vaan on tuskastellut tuloksentekemisessä. Tshekeissä homma on kuitenkin toiminut ainakin lähemmäs vanhaan malliin. Paul jakaa toisen kierroksen ollessa lopuillaan kymmenettä sijaa kolme lyöntiä kärkeä jäljessä. Kierrostulokset 69-71 (-4) saavat myös miehen itsensä lämpimäksi. ”Toinen kierros jo alle parin on aika hyvä tulos. Jotkut kentät on suunniteltu tuulen armoille, mutta ei tätä. Kentällä on paljon korkeuseroja ja vesiesteitä. Tuntui myös, ettei tuuli auttanut juuri missään kohtaa, sillä sivutuuli vallitsi koko kentällä”, McGinley fiilisteli. Kilpailun kärjessä toisen kierroksen loppuvaiheilla on Espanjan Jose Manuel Lara ja Ruotsin Mikael Lundberg tuloksessa -7. Lundbergilla on toista kierrostaan pelaamatta vielä kolme viimeistä reikää. Mikko Korhonen on myös kentällä kaksi väylää vaille valmis toisen kierroksensa osalta. Suomalaisen toinen kierros on ilman lopun suurempaa dramatiikkaa nostamassa hänet viikonlopun kierroksille nihkeän avauskierroksen jälkeen. Vaikeissa olosuhteissa käyty toinen kierros on sujunut Korhosen ensimmäisen 16:n reiän osalta yhden alle parin. Nousua toisen kierroksen aikana on tullut jo sujuvat 35 sijaa. Mikko Korhosen sijoitus tässä vaiheessa on jaettu 48:s yhteistuloksella +1. Jatkoonpääsyraja näyttää asettuvan +2:een. 1,5 miljoonan euron kilpailussa kova viikonloppu olisi erityisen tärkeä rahalistalla 60:n sijan nousua tarvitsevalle Korhoselle. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje