16.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Muu

Santeri Lehesmaa junioriturnauksen voittoon Floridassa

Lukuisat yliopistovalmentajat ovat olleet kiinnostuneita miesten maajoukkueryhmään valitusta espoolaisesta.

Santeri Lehesmaa esiintyi edukseen joulun alla Miamissa pelatussa Doral-Publix Junior Golf Classic kilpailussa. Tapiola Golfia edustava pelaaja voitti 16–18-vuotiaiden poikien sarjan kahden lyönnillä ennen Italian Amadeo Figusta. Sarjaan osallistui 120 kilpailijaa.

Kierrostulokset 72–71–74 lyöneen Lehesmaan kokonaissaldo 54 reiän kilpailussa oli 217.

Turnaus pelattiin Doralin maineikkaalla TPC Blue Monster -kentällä, joka on toiminut 60-luvun alusta lähtien vuosittain PGA Tourin ja sittemmin WGC-sarjan kilpailun näyttämönä.

”Draivasin hyvin koko kilpailun ajan, se helpotti peliä paljon, varsinkin kun alustana toimi vaikea TPC Blue Monster. Muut osa-alueet toimivat hieman vaihtelevammin, mutta mikään ei oikeastaan ollut erityisen heikkoa missään vaiheessa, joten sen takia tulokset olivat tasaisia. Yleinen asenne kentällä oli otollinen scooraamiselle”, Lehesmaa sanoi.

Voitto merkitsee mulle paljon ja se tuli todella hyvään paikkaan. Sain lisää itseluottamusta ennen tammikuussa pelattavaa South American Amateuria ja college-coachit tykkäsivät näkemästään.

Lehesmaan valmentajan Mika Piltzin mukaan 16 ison yliopiston coachia ovat olleet hänen suojattinsa perässä. Se merkitsee stipendiä, ja sitä että Lehesmaa saa jopa valita tulevan opinahjonsa kattavasta college-tarjonnasta.

”Lähden syksyllä 2018 opiskelemaan ja pelaamaan golfia Amerikkaan, mutta koulu ei ole vielä varma. Päätös tehdään ennen kun lähdemme perheen kanssa takaisin Suomeen eli viimeistään 7. tammikuuta. Ennen muuttoa Atlantin toiselle puolelle pitää kuitenkin käydä lukio loppuun sekä suorittaa varusmiespalvelus Upinniemessä”, Lehesmaa sanoi.

Miamin junioriturnauksessa olivat suomalaisista mukana myös Severi Soutolahti (79–82–79) ja Kerttu Hiltunen (86–75–81). Soutolahti sijoittui 14–15-vuotiaiden poikien sarjassa (Golden Palm Course) 51:nneksi, Hiltunen oli samanikäisten tyttöjen sarjassa (Red Tiger Course) 31:s.

35. kerran pelattu Doral-Publix Junior Golf Classic on yksi maailman suurimmista junioriturnauksista. Kilpailun yhteensä 12 tyttöjen ja poikien sarjaan osallistuu vuosittain noin 700 pelaajaa lähes 50 eri maasta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje