16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Muu

Nations Cup -ystävyysmaaottelu käynnistyi thaimaalaisten vahvassa otteessa

Suomi–Thaimaa-ystävyysmaaottelun toiseen pelipäivään lähdetään vierailijoiden selvästä johtoasemasta. Torstaina Suomi aloittaa takaa-ajon Linda Henrikssonin ja Sanna Nuutisen johdolla.

Suomen ja Thaimaan välinen ystävyysmaaottelu polkaistiin käyntiin keskiviikkona 27.7. Hill Side Golfissa Vihdissä. Ensimmäinen kolmesta pelipäivästä pelattiin Valley-kentällä Best Ball -pelimuodolla.

Miesten puolella molemmat joukkueet lähtivät liikkeelle väkevästi. Thaimaan Sadom Kaewkanjana upotti heti ensimmäisellä reiällä lähes kymmenmetrisen birdie-putin, mutta hyvin yhteen pelaavat ystävykset Antti Ahava ja Antti Lassila vastasivat omallaan hieman lyhyemmältä etäisyydeltä.

Tasaväkiset parivaljakot takoivat birdieitä korttiin läpi kierroksen, mutta toiseen pelipäivään thaimaalaiset pääsevät kolmen lyönnin johtoasemasta. Suomalaisten kierros koki kovan kolauksen kentän yhdeksännellä reiällä, kun niin Ahava kuin Lassilakin löivät avauksensa kentän rajojen ulkopuolelle.

Tästä koituneen triplabogin myötä kierrostulokseksi kirjattiin 69 (-2), ja Thaimaan tulokseksi 66 (-5).

Pajaree Anannarukarn, Kanyalak Preedasuttijit, Rosa Rantanen ja Jenni Soikkeli.

Pajaree Anannarukarn, Kanyalak Preedasuttijit, Rosa Rantanen ja Jenni Soikkeli.

Suomen naisista kentällä marssivat keskiviikkona Rosa Rantanen ja Jenni Soikkeli. Isännät (70/-1) eivät saaneet tarpeeksi suurta vaihdetta silmään, vaan taipuivat Thaimaan joukkueen edustajina pelanneille Pajaree Anannarukarnille ja Kanyalak Preedasuttijitille kuudella lyönnillä (64/-7).

Nations Cup jatkuu torstaina Hill Siden Hill-kentällä. Pelimuoto on Best Ball. Miesten puolella sinivalkoisia värejä puolustavat keskiviikkoiseen tapaan Ahava ja Lassila, naisten puolella kentällä nähdään Linda Henriksson ja Sanna Nuutinen.

Toiseen päivään lähdetään tilanteessa Team Thailand (-12) vs. Team Finland (-3).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje