16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Molinari pitää pintansa kärjessä

Francesco Molinari on saanut laadukkaan pitkän pelinsä tueksi särmikästä puttityöskentelyä. © Getty Images

Francesco Molinarin vahvat otteet jatkuivat Skotlannin avoimen mestaruusturnauksen kolmantena päivänä. Tulos 67 pitää italialaisen yksin kisan kärjessä ennen finaalikierrosta. Anders Hansen jahtaa kokonaistilanteessa -10 olevaa Molinaria lyönnin päässä. Sören Kjeldsen ja Marc Warren (-15) jakavat kolmatta sijaa.

Molinari aloitti Castle Stuartin näyttävällä kentällä pelattavan kisan tuloksella 62, mutta joutui perjantaina tyytymään triplabogin rasittamana kahdeksan lyöntiä heikompaan noteeraukseen.

Pitkän pelin eksperttinä tunnettu Molinari on saanut viime aikoina puttipelinsä luistamaan, ja tämä on näkynyt myös tuloksissa. Molinari päätti viime sunnuntaina Ranskan avoimet tulokseen 64 nousten samalla kisan kakkoseksi.

29-vuotias pelaaja palasi lauantaina takaisin virheettömien esitysten tielle; viiden birdien lisäksi hän kirjautti korttiinsa 13 paria.

”Pelini on menossa aina vain parempaan suuntaan”, Molinari sanoi. ”On ihan sopiva ajoitus olla hyvässä vireessä, nähtäväksi jää mitä huomenna tapahtuu. Mutta käy miten tahansa, tiedän pelaavani hyvin Lythamissa (British Open).”

Tanskalaisilla hyvin pullat uunissa

Kierros kierrokselta parantanut Anders Hansen tekee sunnuntaina Molinarille seuraa johtopallossa.

”Pelasin tänään vakuuttavasti. Sain pidettyä pallon pelissä ja petasin itselleni mahdollisuuksia”, Hansen sanoi. ”Huomenna on uusi päivä. Francesco (Molinari) pelaa tällä hetkellä erittäin hyvää golfia, on hauskaa päästä hänen kanssaan kentälle.”

Hansenin maanmies Sören Kjeldsen kiikaroi sunnuntaina paikkaa British Openiin: ”Olisin mielelläni mukana. Jos pelaan huomenna hyvin ja pääsen Openiin, se on bonusta. Toisaalta suunnitelmissani on saada hieman lepoa ja etäisyyttä golfista”, hän sanoi. Phil Mickelson on pelannut kaksi viimeistä kierrosta Invernessissä parhaiten koko joukosta. Mickelson jakaa viidettä sijaa kolmen lyönnin päässä kärjestä MartinLairdin, Peter Whitefordin ja lauantaina hieman epäonnistuneen Alexander Norenin kanssa.

Warren, Whiteford sekä Yhdysvalloissa vakituisesti asuva Laird pitävät huolen että kotiyleisöllä riittää sunnuntaina jännitettävää. ”Perheeni ja ystäväni ovat paikalla, mutta myös paikalliset katsojat hurraavat minulle.”

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje