16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Martin Kaymerin vuoro loistaa Portugalissa?

Martin Kaymerilla on ollut kesän aikana vastatuulta isoissa kisoissa. Viimevuonna hän voitti St.Andrewsissa pelattavan ET:n kisan, edellisessä kisassaan hän oli samalla kentällä 30:s. © Getty Images

Martin

Pelaajamäärältään piskuisessa Portugalissa pelattiin vuosikausia pelattiin peräti kolme Euroopan Tourin kisaa. Kuluvalla kaudella niistä suurimmassa, Portugal Mastersissa on palkintosumma pudonnut 2,5 miljoonaan euroon, lisäksi perinteinen Portugal Open on poistunut ohjelmasta.

Oceanico Victoria Golf Course isännöi syksyllä 2005 World Cupia, ET:n kisa siellä pelataan nyt viidennen kerran peräkkäin. Viimevuotisessa tasaisessa loppuratkaisussa Richard Green oli paras, Mikko Ilonen lopulta yhdeksäs omattuaan viimeisille reiille asti mahdollisuudet jopa ykköstilaan.

Martin Kaymer on pelannut odotuksiin nähden hyvin vaatimattomasti alkutalven jälkeen jolloin hän nousi Abu Dhabin voiton ja reikäpelimestaruuden jälkeen maailmanlistan kärkeen. Yleisesti odotettiin Kaymerin pitävän paikkansa ja olevan kova luu majoreissa, mutta ote on hiipunut. Loppusyksystä hänellä on vielä runsaasti kisoja, joissa näyttää kaapin paikka muille huipuille.

Thomas

Thomas Björn voitti perättäisinä viikonloppuina Skotlannissa ja Sveitsissä, alkutalvesta myös Qatarissa. Kun listaan lisätään Openin neljäs tila, on kausi 40-vuotiaan juutin parhaita. Jo tässä vaiheessa on selvää, että Björn pääsee World Rankingin sijoituksensa kautta mukaan Mastersiin jossa esiintyi viimeksi 2007.

Mukana on pelaajia 23:sta eri maasta. Perinteisesti eniten on englantilaisia (30), Portugal on mahduttanut villeillä korteilla mukaan kuusi edustajaansa. Vaikka palkintopotti on pudonnut, World Rankingin sadasta parahaasta on mukana peräti 18 pelaajaa.

Mikko Korhonen on päässyt ET:lla viidessä viimeisessä kilpailussaan neljästi jatkoon ja sijoittunut kahdesti 20:n joukkoon. Hän ei kuitenkaan mahtunut kategoriallaan mukaan Portugalin taistoon. Seuraavasta kisasta ei ole vielä varmuutta. Tulevalla viikolla pelattavaan Castello Mastersiin Korhonenn on jonotuslistalla edellään yli 20 pelaajaa.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)