16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Levet putsasi pöydän Pariisissa

Thomas Levet hyppäsi järveen managerinsa kanssa voiton ratkettua Pariisissa. © Getty Images

Open de Francen finaalikierros Pariisissa näytti muodostuvan englantilaisten kaksinkamppailuksi. Viimeiseen päivään lähdettiin Mark Fosterin ja James Morrisonin jakaessa johtoa. Foster pelasikin ensimmäiset yksitoista reikää puhtaasti pariin tekemällä 11 paria ja johti kisaa leijonanosan viimeisestä päivästä. Morrison aloitti nihkeämmin ja pelasi ensimmäisen yhdeksikön neljä yli parin. Fosterin tasainen kulku kuitenkin pysähtyi 12. reiälle, kun korttiin kirjattiin tuplabogey. Kummastakaan englantilaisesta ei ollut lopulta voittajaksi, vaan tittelin vei isäntämaan Thomas Levet. Syntymäkaupungissaan pelannut Levet pelasi kolmannen kerran tämän vuoden kisassa tuloksen 70 (-1). Neljä kierrostaan yhteistuloksella seitsemän alle parin pelannut Levet voitti yhdellä lyönnillä ennen toista sijaa jakaneita Thorbjörn Olesenia ja Mark Fosteria. Voitto oli Levet´n uran kuudes European Tourilla. Voitto Pariisissa päätti ranskalaisen yli kahden vuoden voitottoman jakson. Kauden 2003 PGA Tourilla pelannut Levet ansaitsi viikonlopun töistään 500 000 euroa ja yli 600 000 euron kausiansioillaan ranskalainen nousee European Tourin Race to Dubai -rahalistalla 20 parhaan joukkoon. Tulokaskauttaan European Tourilla pelaava Thorbjörn Olesen jatkoi loistavia otteitaan kiertueella. Rahalistalla sijalle 24 Pariisin kisan jälkeen noussut tanskalainen on sijoittunut kaudella 2011 jo kolme kertaa kymmenen parhaan joukkoon. Vasta 21-vuotias Olesen on voittanut Challenge Tourilla kerran ja Nordea Tourilla neljästi, mantereen isoimman kiertueen – ET:n – voitto meriiteistä vielä uupuu. Tulostaso Pariisissa ei ollut päätä huimaava sunnuntaina. Martin Kaymer pelasi viimeisen kierroksensa tulokseen 73 (+2), mutta piti paikkansa neljäntenä. Sijoittumalla kahdeksan parhaan joukkoon Kaymer nousee maailmanlistalla kolmanneksi ja syrjäyttää U.S. Openin sankarin Rory McIlroyn. Alkavalla viikolla European Tourilla on vuorossa Barclays Scottish Open. Kisa on kenraaliharjoitus kauden kolmanteen majoriin, British Openiin, joka pelataan kahden viikon kuluttua Royal St. Georgessa. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje