16.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][15]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Lauri Ruuskalle kauden paras sijoitus Nordic Liigassa  

Lauri Ruuska on pelannut tänä vuonna luotettavasti Nordic Liigassa.

Tyylikkään kilpailun pelannut Ruuska jäi Ruotsissa kahden lyönnin päähän voittajasta.

Lauri Ruuskan (-7) vahvat esitykset Pohjoismaiden kiertueella saivat tällä viikolla jatkoa, kun hän sijoittui Österlens Golfklubbilla käydyssä kilpailussa mainiosti jaetulle neljännelle tilalle.

Eroa uusintaan lähteneisiin pelaajiin kertyi kaksi lyöntiä.

Kolmantena kahden kierroksen jälkeen ollut Ruuska teki kakkosella birdien, mutta etuysillä tulleet kolme bogia pudottivat hänet kärkitaistelun ulkopuolelle.

Tarinagolfin pelaaja kohenteli uudelleen asemiaan sisääntulon alussa tekemiensä kahden peräkkäisen birdien myötä, mutta tähän loppukiri jäikin. Viimeisen reiän birdie oli kuitenkin arvokas kohentaen lopullista sijoitusta neljällä pykälällä.

Neljäs sija on Ruuskan paras tämän kauden NL-kilpailussa. Hän on pelannut kiertueella kymmenen turnausta ja sijoittunut näistä kuudessa top 10:een.

Etelä-Ruotsin Simrishamnissa pelatun PGA Championship hosted by Ingelsta Kalkon -kilpailun voittokamppailu oli tasainen, sillä Ruuskan kanssa lauantaina pelannut Tanskan Christian Bæch Christensen ja kahden kierroksen jälkeen johdossa ollut Islannin Gudmundur Kristjansson päätyivät tasatulokseen 204 (-9).

Uusintaa ei voitu pelata lauantaina ukkosen vuoksi, joten voitto poikkeuksellisesti jaettiin Christensenin ja Kristjanssonin kesken.

Juuso Kahlos (-2) oli kilpailussa 28:s. Linus Väisänen karsiutui.

Nuutinen upealla kirillä top 10:een haastajakiertueella

Sanna Nuutinen sivusi lauantaina Göteborgin pohjoispuolella Skaftö Golfklubbilla pelatun LET Access Series -kiertueen turnauksen kovinta (63) kierrostulosta. Tulos 203 (-4) riitti Skaftö Openissa lopulta jaettuun yhdeksänteen sijaan.

Nuutinen sijoittui viikko sitten Messilässä käydyssä LETAS-kilpailussa neljänneksi.

Tiia Koivisto (par) oli Ruotsissa 21:s, muuta suomalaiset karsiutuivat. Turnauksen voitti Saksan Esther Henseleit (-11), eroa toiseksi sijoittuneeseen Ruotsin Lynn Carlssonin kertyi yksi lyönti.

Ahokas karsiutui Ranskan CT-kilpailussa

Antti Ahokas oli täysin aseeton Ranskan Lumbres’ssa pelatussa Challenge Tourin kilpailussa. Hän pelasi turnauksen kaksi ensimmäistä kierrosta tuloksin 77−73, ja karsiutui viidellä lyönnillä jatkosta. Kisassa ei ollut muita suomalaisia.

Hauts de France – Pas de Calais Golf Open -kilpailua johtaa 54 reiän jälkeen Hollannin Daan Huizing (-9). Ranskan Robin Roussel (-8) on seuraavana.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje