16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Larrazabal ykkönen Münchenissä

Pablo Larrazabal oli lopulta Saksan turnauksen kuningas. Kuva: Getty Images

Mainio 66 lyönnin kierros takasi Pablo Larrazabalille (-17) voiton Eichenriedin kentällä sunnuntaina päättyneessä Euroopan kiertueen kilpailussa. Marginaalia tyylikkään loppukirin esittäneeseen Henrik Stensoniin jäi yksi lyönti.

Larrazabal nousi vahvasti kärkitaisteluun pelaamalla ulosmenon 31 lyönnillä. Kun pahin kilpakumppani toisensa jälkeen menetti parhaan otteensa, oli kisan voitto enää kahden kauppa. Käännekohdaksi osoittautui lopulta 16. reikä, missä Larrazabal upotti 4,5 metrin päästä päivän kuudennen birdiensä.

”Olen erittäin väsynyt”, Larrazabal sanoi. ”Tiesin olevani hyvissä kyttäysasemissa, ja tiesin, että minun on saatava todella sähäkkä aloitus. Oli saatava heti alkuun muutama birdie, ja hyvinhän kierros alkoi.”

”Löin palloa loistavasti, niin kuin itse asiassa olen tehnyt koko vuoden. Myös puttaaminen oli mahtavaa, upotin paljon tärkeitä putteja. Mutta sisääntulo oli rankka; siellä on paljon reikiä, missä voi joutua vaikeuksiin”, elokuussa naimisiin menevä Larrazabal jatkoi.

Voitto oli entiselle kalastajalle neljäs Euroopan kiertueella, ja toinen Eichenriedillä – edellinen tuli vuonna 2011. Larrazabalilla on jo pitkään ollut vaikeuksia päättää turnaus isoon menestykseen, vaikka hänelle on siunaantunut lukuisia mahdolllisuuksia tapella sunnuntaina pokaalista. Hermokontrollin pettäminen on ollut Larrazabalille todellinen ongelma, mutta nyt siitä ei näkynyt merkkiäkään.

Menestys Münchenissä merkitsi sitä, että Larrazabal pystyi ensimmäisen kerran urallaan voittoon peräkkäisellä kaudella. Hän oli viime vuonna Abu Dhabin turnauksen ykkönen.

Barcelonassa asuva pelaaja noussee maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla 70:n joukkoon. Larrazabal tienasi Saksan kisasta 333 330 euroa ja rikkoi uratienesteissä kuuden miljoonan euron rajan.

Stenson jakoi finaalikierroksen parasta tulosta (65) yhdeksänneksi sijoittuneen David Howellin kanssa. Ruotsalaisen loppuvenytys jäi hieman vajaaksi, mutta nousu 11. sijalta kakkoseksi oli näyttävä suoritus. Vaativan U.S. Open –viikon jälkeen Münchenin kisa jätti hänelle hyvän maun.

”Löin joitakin erinomaisia lyöntejä, ja sain etua hyvästä puttipelistä. Ajattelin, että jos pystyn pelaamaan kovan tuloksen, mahdollisuuksia voisi olla. Ei ole silti isompaa aihetta olla pettynyt”, Stenson sanoi.

”17:llä oli hyväntuntuinen birdiepaikka, ja vielä viimeiselle tuli tilaisuus tehdä eagle. Linja oli kuitenkin hankala, enkä osannut lukea sitä oikein.”

Kisan suurin yllättäjä Chris Paisley (-15) hävisi kaksi lyöntiä voittajalle. Hän nousi Race to Dubai –listalla sijalle 77, oltuaan ennen Saksan turnausta 140 ensimmäisen ulkopuolella. Ensimmäinen Top 10 –sijoitus ET:llä ja 125 200 euron palkintosekki on isossa roolissa, kun Paisley kiikaroi korttia ET:lle myös ensi kaudeksi.

U.S. Open –voittaja Retief Goosen (-14) kävi hetkellisesti kisan johdossa, mutta löi pallonsa kohtalokkaasti veteen 11. reiällä. Hän jakoi BMW International Openissa neljännen sijan Kiradech Aphibarnratin ja Carlos Del Moralin kanssa.

Roope Kakko ja Mikko Korhonen eivät selviytyneet jatkokierroksille.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje