16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Neljä suomalaista jatkoon Ladies Open de France -kilpailussa

Krista Bakker on kisan puolivälissä kahden lyönnin päässä top 10:stä.

Suomalaiset LET-pelaajat etenivät kattavalla joukolla Golf du Medoc Resortissa pelattavan Ranskan avoimen mestaruusturnauksen jatkokierroksille.

Neljästä cut-rajan selvittäneestä pelaajasta parhaana jatkaa Krista Bakker (-2), joka on kärkipaikkaa jakavia Etelä-Afrikan Nicole Garciaa ja Tanskan Nanna Koerstz Madsenia kuusi lyöntiä perässä. Yhdeksänteen sijaan matkaa on kuitenkin vain kaksi lyöntiä.

Sijaa 22. jakavan Bakkerin 71 lyönnin kierros sisälsi kolme birdieä ja kolme bogia. Kyseessä oli Bakkerin ensimmäinen jatkoonpääsy tämän kauden LET:n kilpailuissa.

Suomalaisittain päivän parhaista tuloksista (68) vastanneet Elina Nummenpää ja Noora Komulainen (-1) mahtuvat niukasti top 30:een. Sanna Nuutinen (+2) eteni viikonlopun peleihin viimeisten joukossa. Hän on sijalla T59.

Ursula Wikström (+7) jäi viisi lyöntiä cut-rajan väärälle puolelle.

Palkintoarvoltaan 275 000 euron Ladies Open de France -turnauksen voittaja saa osallistumisoikeuden ensi viikolla pelattavaan kauden viimeisen major-turnaukseen, Evian Championshipiin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    MarX says:

    Mikä idea on verrata tulosta yhdeksänteen tai kolmanteenkymmenenteen.

    Ammattilaisena pitää aina lähteä voittamaan kisaa – kaikki muu on turhaa. Jos lähtökohtaisesti lähtee tekemään parasta ja katsoa mihin se riittää, niin taitaa olla ammatinvaihto edessä nopeammin kun arvaakaan.