Komulainen ei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, suuntaako hän karsintoihin jos paikka aukeaa.
Uransa ensimmäisen voiton pääkiertueella kesäkuussa Tsekissa ottanut Noora Komulainen on jatkanut vahvoja otteitaan Ladies European Tourilla.
Edellisestä kisasta Irlannista tuli kolmossija, joten voiton lisäksi tilillä on neljä top 10 -sijaa. Urallaan Komulainen on pelannut LET:llä 204 kisaa ja top 10 -sijoja on kasassa 21.
Kiertueen rahalistalla sijoitus oli syyskuun alussa kahdeksas. Juuri ranking-sijoitus avaa mielenkiintoisen tulevaisuudennäkymän, sillä kauden päätteeksi pistelistan kymmenen parasta saa paikan LPGA Tourin karsintafinaaliin.
”En rehellisesti ole vielä tehnyt mitään päätöstä, että lähdenkö karsintoihin jos pääsen. Tämä tilanne on tullut vähän yllätyksenä itsellenikin”, Komulainen kertoo.
Perheellisenä urheilija ja äitinä Komulainen joutuu miettimään elämän realiteetteja ja reunaehtoja tarkkaan, sillä siirtyminen Yhdysvaltojen kiertueelle olisi kaikkea muuta kuin yksinkertainen asia.
”Meidän pitää perheenä vielä miettiä, olisiko se mitenkään mahdollista pelata jenkeissä. Tässä on vielä monta kisaa jäljellä ja en mitenkään metsästä sitä top 10:ä tämä karsinta mielessä, Komulainen sanoo.
”Mua kiinnostaa enemmän ensi vuoden British Open ja Evian -paikat. Teen varmasti sen päätöksen aika viime metreillä”, hän kertoo.
Seuraavan kerran Komulainen on viivalla Espanjan La Sellassa 17. syyskuuta. Hän sijoittui kyseisessä kisassa kaudella 2023 13:nneksi, mutta kaksi edellistä starttia on päättynyt karsiutumiseen.


Kun urheilija kertoo selvästi tavoitteistaan, niin voisi samantien kysyä tai tarkistaa, mitä se käytännössä vaatii.
Evian paikka taitaa vaatia top 7 rankingin ja Open paikka rankingin top 15:n.
Jos intoa riittää ja perhetilanne sallii, niin olisi hyvä lähteä koittamaan, kun voittajakategoria turvaa pelipaikan Euroopassa. Finaalin hinta näyttäisi olevan 5 500 pelaajille, jotka eivät ole USA:n kiertueiden jäseniä, eli ei tuo tietenkään ihan ilmainen reissu ole.