Köysi kiristyy - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Köysi kiristyy

Saako Retief Goosen revanssin viime vuoden niukalle tappiolleen? © Getty Images

Ensimmäistä voittoaan Euroopan kiertueella kärkkyvä Steven O’Hara siirtyi yksin Etelä-Afrikan avointen johtoon. Perjantaina tuloksen 68 pelannut skotti on 36 reiän jälkeen tilanteessa -11.

Kymmenen vuoden aikana 222 turnausta ET:llä pelannut O’Hara on kiertueen ansiolistalla 134:ntenä, joten hän tarvitsisi Ekerhulenista vahvan sijoituksen säilyttääkseen nykyisen työpaikkansa. Mikäli O’Hara ei yllä Etelä-Afrikassa viiden parhaan joukkoon, on meneillään oleva turnaus hänen viimeinen mahdollisuutensa kerätä euroja tällä kaudella.

”Olen pelannut todella hyvin, koko pelini tuntuu olevan hyvässä kunnossa”, virheettömällä kierroksellaan neljä birdietä tehnyt O’Hara sanoi. ”Minun on sijoituttava täällä kolmanneksi tai neljänneksi pitääkseni korttini Euroopan kiertueella.”

”Nyt ei ole mitään hävittävää, joten olen pelannut tällä viikolla tavallista aggressiivisemmin. Aion jatkaa samaan malliin, luottaen svingiini. Jos taistelen voitosta sunnuntaina, niin asiat ovat loistavasti.”

Kisan kaksinkertainen voittaja Retief Goosen ja hänen maanmiehensä Merrick Bremner ovat lyönnin päässä O’Harasta. Viime vuonna Ernie Elsille lyönnillä mestaruuden hävinnyt Goosen teki perjantaina viisi birdietä, joista yhden jo toistamiseen viimeisellä reiällä. Päivän ainoa bogi tuli Serengeti Golf Clubin kentän viitosella.

”Joka kerta kun olen ennen viikonlopun kierroksia lyönnin verran johdossa olevaa jäljessä, on tilanne erinomainen”, Goosen sanoi.

Viime sunnuntaina Alfred Dunhill Championshipin voittanut Garth Mulroy jakaa neljättä sijaa karsinnasta mukaan päässeen Lyle Rowen kanssa. Rowe pelasi samassa kilpailussa vuosi sitten toisen kierroksen 88 lyönnillä, nyt tuli 22 lyönnin parannus.

Mikko

Mikko Korhonen tarvitsee viikonvaihteessa onnistumisia. &copy Getty Images

Mikko Korhonen (-3) löi perjantaina kelvollisen tuloksen, 71 lyöntiä. Viikonlopun kierrokset saattavat silti olla hänen kohdallaan viimeiset ennen edessä häämöttäviä ET:n karsintoja, mikäli nummelalainen ei saa kisan jälkipuolella todellista piristysruisketta. Ansiolistalla sijalla 165 olevan Korhosen pitäisi nousta Ekerhulenista saatavilla tienesteillä 150 joukkoon, jotta hän voisi keskittyä suoraan kiertueen karsintafinaaliin.

SA Open Championshipissä on mukana monia muitakin, jotka saavat näinä aikoina jännittää pelioikeutensa puolesta. Aikoinaan hienon amatööriuran pelannut Llyod Saltman helpotti hieman oloaan nousemalla tuloksen 68 myötä seitsemänneksi. Saltman on Race to Dubai -listalla sijalla 136.

Joskus Ryder Cupissakin pelannut Phillip Price (rahalistan 117:s) jakaa Elsin kanssa 14. tilaa tilanteessa kuusi alle. Niin ikään Ryder Cup -kokemusta omaava Oliver Wilson (rahalistan 133:s) käväisi tuloksessa -6, mutta tuotti itselleen lisää paineita tekemällä viimeisellä tuplabogin. Wilson on kuitenkin viikon kuluttua pelattavan Hong Kongin kisan listoilla, mikäli Etelä-Afrikan avoimesta saatavat ansiot eivät riitä 115 joukkoon.

Stephen Doddin matka Hong Kongin turnaukseen on sen sijaan uhattuna. Tienestilistalla 122:ntena oleva walesilainen joutui jättämään kisan kesken 18 reiän jälkeen käsivamman vuoksi.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje