16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Korhosmainen avaus

Mikko Korhonen tulee tarvitsemaan Itävallassa vielä paljon birdieitä

SHG:n kasvatti Mikko Korhonen (71, -1) paukutti Diamond Country Clubilla korttiin neljä birdietä ja kolme bogeyta par-tulostensa jatkeeksi. Nummelalainen jakaa avauskierroksen ollessa vielä kesken sijaa 22. Loppusuoralleen kääntyvä European Tour -kausi vaatisi Korhoselta vahvaa tason nostoa, mikäli paukkujen pitäsii riittää 115:n parhaan joukkoon rahalistalla. Itävallassa matkaa kärjessä olevaan Thomas Norrettiin (67, -5) on tässä vaiheessa neljä lyöntiä. Yksittäinen kova kierros Itävallassa sinkauttaisi suomalaisen lyöntikoneen kerralla mukaan terävimpään kärkitaistoon. Itävallasta matkaan hyvän sijoituksen lisäksi olisi mukava kantaa aimo kasa itseluottamusta. Kilpailun seuratuin nimi Padraig Harrinton aloitti kilpailunsa tasaisesti. Kahdeksan pelatun reiän jälkeen irkku on tuloksessa -2 tehtyään birdiet perättäisille par-5:lle kuudennelle ja seitsemännelle. Avauspäivä on vielä kovin nuori ja tulosluettelo tulee elämään paljon. Kymmenen parhaan joukossa olevista jopa kuusi on tällä hetkellä pelannut vasta alle yhedeksän reikää. Mikäli sama trendi jatkuu, on kilpailusta tulossa pienimuotoiset par-tuloksen murskajaiset. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)