16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Korhonen ja Pulkkanen avauspäivän parhaat suomalaiset rahakkaassa Scottish Openissa

Mikko Korhonen pelasi Scottish Openin avauspäivänä vakaan kierroksen. Kuva: Getty Images

Mikko Korhonen ja Tapio Pulkkanen olivat tyytyväisiä ensimmäiseen kierrokseensa ET:n Rolex-sarjaan kuuluvassa kilpailussa.

Mikko Korhonen ja Tapio Pulkkanen olivat torstaina Renaissance Clubilla North Berwickissä alkaneen Euroopan kiertueen Scottish Open -kilpailun parhaat suomalaiset ensimmäisellä kierroksella. Tuloksella 69 (-2) heltiää 156 pelaajan joukossa jaettu 45. sija.

Korhosen kierros oli totutun tasaista tekemistä, birdiejä syntyi kolme ja bogeja ainoastaan yksi.

”Ihan ok rundi tänään. Vakaata pelaamista kokonaisuudessaan. Ihan hirveästi ei ollut hyviä birdiepaikkoja kylläkään. Vähän täytyy rauta- ja wedgelyöntejä vielä terävöittää. Keli oli täydellinen, ei juuri tuulta ollut. Tästä on hyvä jatkaa huomiselle”, Korhonen kommentoi.

Jatkokierroksille tullaan vaatimaan kahden kierroksen jälkeen parin alitusta vähintään kolmella, todennäköisesti neljällä lyönnillä.

Kisan kärjessä höyryävät englantilaispelaajat, joita mahtuu seitsemän parhaan joukkoon viisi. Parhaana heistä ET:n Rolex-sarjaan kuuluvaa kovatasoista kisaa johtava Jack Senior (64), joka on viisi lyöntiä Korhosen ja Pulkkasen edellä.

”Ihan hyvää peliä koko päivän. Vähän kankeasti lähti bogilla par-viitosella, mutta sen jälkeen olin hyvin asemissa. Hyviä par-pelastuksia, mutta myös hukattuja birdie-paikkoja. Tiiltä vähän tarkempaa huomenna ja hyvä tulee”, neljä birdieä ja kaksi bogia tehnyt Pulkkanen sanoi.

Seniorista lyönnin päässä on maanmies Lee Westwood sekä maailmanlistan kolmonen, Yhdysvaltojen Justin Thomas. Ruotsalaiset Marcus Kinhult ja Sebastian Söderberg sekä Tanskan Jeff Winther jakavat parhaina pohjoismaalaisina 13. sijaa tuloksellaan 67 (-4).

Kaikki kisan suomalaiset, mukaan lukien Kalle Samooja (+3/T73) ja Sami Välimäki (-1/T138) pelasivat torstaina iltapäiväryhmissä. Perjantaina suomalaiset ampaisevat kentälle vastaavasti jo aamulla.

Suomalaisten lähtöajat kilpailun toisella kierroksella (Suomen aikaa):

10.50 Tapio Pulkkanen-Nino Bertasio ITA-Robin Roussel FRA (1)
11.00 Mikko Korhonen-Mike Lorenzo-Vera FRA-Johannes Veerman USA (1)
11.10 Sam Horsfield ENG-Sami Välimäki-Grant Forrest SCO (10)
11.20 Kalle Samooja-Maximilian Kieffer GER-Kurt Kitayama USA

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje