26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kakolla ja Korhosella hyvä avauspäivä ET:lla

Mikko Korhonen pelaa uransa kymmenettä ET:n kisaa.

Mikko Korhonen aloitti kierroksensa tuloksellisesti hyvin, vaikka lyöminen ei ollutkaan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Kolmen reiän jälkeen hän oli kaksi alle, päivän kolmas birdie syntyi 11:lla.

”Selkeästi oli havaittavissa tervettä kisajännitystä.Lyönti oli vähän sinnepäin, ei mitään priimaa. Ehkä epävarmuutta lisäsi sekin, että karsintojen jälkeen lyöminen on ollut varsin vähäistä. Nyt lähipeli ja varsinkin putti toimivat. Ne pitivät minut mukana. Tuuli oli kovaa, kokonaisuutena täytyy olla tulokseen tyytyväinen, Korhonen mietti tehtyään tuloksen 71, (-2) jolla hän oli kierroksen ollessa vielä osittain kesken 38:s.

Kierroksen loppuvaiheilla Korhonen teki kaksi bogeyta ja birdien.Viimeisen reiän sandsave ja par jättivät hyvän olon.

”Ei tässä ehdi kauaa seuraavaa kierrosta miettiä. Nyt syömään, perjantaina kello soi jo 4.30, kierros käynnistyy 6.30”

Roope Kakon tuloskortti oli suomalaisista tasaisin. Pelaamiensa 16 reiän aikana hän teki vain kaksi birdietä ja yhden bogeyn. Aamun sumun myöhästettyä startteja 1,5 h Kakko joutuu palaamaan kentälle Korhosen tavoin klo 6.30. Hänen osallaan toinen kierros käynnistyy lähes heti ensimmäisen päätyttyä. Avauspäivän jälken Kakko on 58:s

Antti Ahokkaan kierros käynnistyi murheellisesti. Hän aloitti yhdeksänneltä reiältä, teki kärkeen bogeyn ja tuplan. Yhdeksän reikää kierrettyään hän oli kuusi yli. Loppupää sujui upeasti, Ahokas ei masentunut edes järjestyksessään 12:n reiän bogeysta, vaan pelasi viimeiset kuusi kolme alle. Jatkoonpääsyn mahdollisuus syttyi varmasti henkiin, cut-rajalle on viisi lyöntiä. Perjantaina Ahokkaan on tuloksensa 77 jatkoksi pystyttävä iskemään 67-68 jotta pelipaikka aukeaisi viikonloppuun.

Darren

Kisan kärkitulos -7 on isäntämaan Brandon Petersin hallussa. Peters ei johtopaikkansa ansiosta vielä nouse edes suosikkien joukkoon, hänen maailmanlistan rankinginsa on 815:s. Ensimmäiset nimekkäämmät pelaajat tuloslistalla ovat Charl Schwartzel (-4) ja Darren Clarke (-4).

Retief Goosen (+2) kompasteli itsensä niin kauas kärjen taakse, että kisan voittoon tuskin on enää asiaa. Africa Openissa pelataan miljoonan euron potista, voittajan osuus on noin 158.000.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)