Pari vuotta sitten Euroopan Tourilla kaksi top-ten-sijoitusta saavuttanut Roope Kakko ei ole aikoihin yltänyt kilpakentillä tasoaan vastaaviin suorituksiin. Kahden hyvän kierroksen uupuminen samassa turnauksesa on aiheuttanut Kakolle lukuisia karsiutumisia.
Pettymyksistä huolimatta Kakko on jaksanut pitää päänsä pinnalla. Karsinnat toivat paikan ET:lle täksi kaudeksi, mutta vaikeudet ovat jatkuneet pitkin meneillään olevaa vuotta.
Pientä valoa tunnelin päähän toi viime viikolla Mallorcalla pelattu Iberdrola Open, jossa Kakko pelasi pitkästä aikaa täydet neljä kierrosta. Tällä viikolla Kakko on mukana Euroopan Tourin ja Challenge Tourin yhteisturnauksessa, joka tarjoaa parrasvalojen takana pelaaville mukavia mahdollisuuksia.
Helsingin Golfklubin kasvatti on Madeira Islands Openissa sijalla 13 kahden kierroksen jälkeen. Kakko (-1) teki perjantaina Porto Santon kentän etuysillä yhdeksän paria, mutta sisääntulon esitys oli kirjava. Hän värkkäsi rei’illä 10-18 kolme birdietä, yhden bogin ja yhden tuplabogin.
Edes Antti Ahokkaan (74-75) eagle toisen kierroksen viimeisellä reiällä ei riittänyt viemään lappeenrantalaista viikonlopun mittelöihin. 36 reiän tuloksessa oli tällä kertaa lyönti liikaa. MikkoKorhonen (76-75) karsiutui jatkokierroksilta selvemmin.
Madeiran turnauksen kärjessä on Simon Thornton (-7). Ranskan Francois Delamontagne on irlantilaisesta lyönnin päässä.
Marko Kuivasaari