16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Kakko kiipesi Top 10:een Dubaissa

Roope Kakko oli rautaisessa iskussa myös lauantaina. Kuva: VeVe Media

Roope Kakko (69-69-68) nousi kahdeksanneksi Emirates Golf Clubin kentällä pelattavassa Euroopan kiertueen kilpailussa. Kakko oli kolmantenakin päivänä liekeissä kentän toisella yhdeksiköllä, jolla hän kuittasi neljä birdietä. Kolme näistä syntyi par-viitosilla.

Kakko söhri tuloskorttiinsa bogin helpolla toisella reiällä missattuaan sitä ennen nelimetrisen birdieputin ykkösellä.

”Puttasin kokonaisuutena erinomaisesti. Lyöminenkin menee eteenpäin pienin askelin. Sunnuntaina täytyy saada palaset kohdalleen jo ensimmäisiltä väyliltä”, Kakko sanoi.

”Luonnollisesti odotan vikaa päivää innolla, mutta nyt on keskityttävä siihen, että asenne on oikea ja pelissä tuleviin yllättäviin hetkiin täytyy reagoida oikein.”

Kisaa johtaa Stephen Gallacher (-16), Kakko on skotlantilaista kuusi lyöntiä jäljessä, mutta on kilpailijoista ainoa, joka on alittanut 70 lyönnin rajan kaikilla kolmella kierroksella.

Mikään ei viitannut kierroksen puolivälissä, että kisan voittoa puolustava Gallacher kamppailisi ykköstilasta tänäkin vuonna. Gallacher oli kierrostaan kahdeksannen reiän yhden yli, mutta järjesti sen jälkeen todellisen näytöksen.

Hän teki seuraavan kymmenen reiän aikana yhden eaglen ja kahdeksan birdietä! Tuloksen 63 pelannut Gallacher nousi samalla kärkeen kahden lyönnin erolla kisaa kaksi päivää johtaneeseen Rory McIlroyhyn.

Stephen Gallacher pelasi häikäisevästi kolmannella kierroksella. Kuva: All Over Press

Stephen Gallacher pelasi häikäisevästi kolmannella kierroksella. Kuva: All Over Press

Gallacher ei osannut tarkemmin selittää, miksi hieman nihkeästi alkanut kierros muuttui nähdyn kaltaiseksi ilotulitukseksi.

”Löin ysillä tarkan lähestymisen, ja siitä eteenpäin sain palloa lähelle reikää. Jos löin yhdeksän metrin päähän, upotin pallon sieltä sisään. Yritin vain tehdä niin monta birdietä kuin mahdollista, koska huomasin viime kerralla, että on helpompi olla johdossa kuin takaa-ajajana”, Gallacher sanoi.

McIlroy sanoi turnauksen puolivälissä odottavansa voittoa, mutta hän oli perjantain kierroksen tavoin kaukana avauspäivän loistosta. Pohjoisirlantilainen aloitti bogilla, mutta teki kahdella seuraavalla birdien ja eaglen.

McIlroyn odotettiin pääsevän tämän jälkeen lentoon, mutta ulosmeno toi jatkossa parien lisäksi yhden bogin. Kaksi alle sujunut takaysi jätti hänet kuitenkin hyviin kyttäysasemiin.

Tanskan Thorbjörn Olesen sekä McIlroyn kanssa lauantaina pelannut jenkki Brooks Koepka (-12) jakavat kolmatta sijaa.

Kakko pelaa finaalikierroksen neljänneksi viimeisessä ryhmässä yhdessä Englannin Robert Rockin kanssa. Heidän starttiaikansa on klo 10.18 Suomen aikaa. Mikko Ilonen ja Australian Scott Hend lähtevät liikkeelle klo 7.44 Suomen aikaa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje