16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Kaisa Ruuttilalle upea voitto Nordea Tourilla

Kaisa Ruuttila pisti koko porukan matalaksi Nordea Tourin kisassa Forsgårdenissa.

Kaisa Ruuttila vastasi viikonvaihteessa kilpakenttien näyttävimmästä suomalaissaavutuksesta. Hän voitti Ruotsin Forsgårdenissa pelatun Nordea Tourin kisan lyönnillä ennen amatööri Marianne Anderssonia. Ruuttilan yhteistulos kolmen kierroksen kilpailussa oli 221 lyöntiä eli viisi yli parin.

Voitto oli Ruuttilalle erityisen makea, sillä edellisestä ykköstilasta oli kulunut jo kolme vuotta: tuolloin voitto tuli Etelä-Afrikassa. Forsgårdenin ykköstila oli Ruuttilalle toinen Ruotsin maaperällä, sillä hän voitti Gävle Ladies Openin amatöörinä vuonna 2006.

Forsgårdenin kisasta kehkeytyi päätöspäivänä nopeasti Ruuttilan ja Anderssonin kaksinkamppailu, kun lupaava Louise Larsson sortui bogitulvaan jo kohta kierroksen alkureikien jälkeen.

Sisääntulon alussa Andersson nousi Ruuttilan tuplabogin vuoksi johtoon, kunnes suomalainen käänsi edun lopullisesti itselleen, tekemällä eaglen 13. reiällä.

”Tämä voitto merkitsee minulle paljon. Nyt tiedän, että osaan pelata golfia ja pystyn taas voittamaan”, 26-vuotias Ruuttila sanoi Svensk Golfille.

Iloinen

Iloinen suomalaisvoittaja nousi Nordea Tourin rankinglistalla toiseksi.

”Pelasin viime kesänä todella surkeasti. Olen tehnyt tänä vuonna svingimuutoksia ja itseluottamus on palannut takasin.”

Forsgårdenin tuuliset olosuhteet tekivät pelaamisen haastavaksi. Ruuttilan mielestä tuuli olikin kisassa hänen pahin vastustajansa.

”On vaikeata pelata tuulessa. Pitää lyödä matalia, mutta kuitenkin samalla suoria lyöntejä. Putissakin on omat haasteensa.”

”Pelasin tuulta vastaan, en niinkään toisia pelaajia vastaan. Löin palloa kaksi ensimmäistä päivää hyvin, siitä sain pohjan voitolleni”, 40 000 kruunua tienannut Ruuttila sanoi.

Euroopan Tourilta tuttu Lotta Wahlin jakoi yhdessä Larssonin kanssa kolmannen sijan, tuloksellaan +10.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje