Hovland otti kauden ensimmäisen voittonsa uusinnassa Scottie Schefflerin kustannuksella.
Viktor Hovland (-21) kukisti Travelers Championshipin maanantaille venyneessä uusinnassa Scottie Schefflerin. Norjalainen ratkaisi voiton heti ensimmäisellä playoff-reiällä upottamalla noin kahden metrin birdieputin. Scheffler iski lähestymisensä reilun metrin päähän lipusta, mutta lipsautti tasoittavan putin niukasti reiän vasemmalta puolelta ohi. Uusintareikänä oli TPC River Highlands -kentän 18. Voitto oli Hovlandille, 28, kauden ensimmäinen PGA Tourilla. Hän pelasi vakuuttavasti koko viikon ja kesti sunnuntaina paineet kaksintaistelussa Scheffleriä vastaan. Cromwellissa Connecticutissa pelatussa kilpailussa jouduttiin turvautumaan varapäivään, kun ukkosmyrsky viivästytti lähes 1,5 tunnilla sunnuntain kierrosta. Scheffler pelasti varsinaisen kilpailun päätösreiällä noin 2,5-metrisen par-putin ja pakotti Hovlandin uusintaan. Schefflerille toinen sija oli jo kauden neljäs. Kolme edellistä tuli peräkkäisissä kilpailuissa huhti-toukokuussa. Vaikka Scheffler on toistuvasti ollut voittotaisteluissa mukana, hänen ainoa voittonsa tällä kaudella on tammikuussa pelatusta The American Express -turnauksesta. Scottie Scheffler had this putt to continue the playoff … Instead Viktor Hovland is the champion @TravelersChamppic.twitter.com/9ofLWXEdsZ — PGA TOUR (@PGATOUR) June 29, 2026 Hovlandille voitto oli tärkeä myös itseluottamuksen kannalta. Hän on pitkään etsinyt peliinsä vakautta ja iskukykyä. Viime aikoina on kuitenkin näkynyt merkkejä paremmasta. Kahdeksannen kerran PGA Tourilla voittanut Hovland nousi maailmanlistalla sijalle 12 ja otti Kristoffer Reitanilta takaisin Norjan ykköspelaajan valtikan. Travelers Championship oli PGA Tourin kauden viimeinen Signature-kilpailu, jonka voitosta Hovland kuittasi 3,6 miljoonaa dollaria.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje

