16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Johto maistuu Khanille

Simon Khan on tehnyt Vilamourassa hyvää jälkeä. © Getty Images

Aamun ensimmäisten pelaajien joukossa toiselle kierrokselle startanneen Simon Khanin esitys oli perjantaina väkevä. Kun kilpailija toisensa jälkeen sai päivän kuluessa todeta Khanin vahvemmaksi, jäi britti yksin Portugal Mastersin tulosluettelon keulille yhteistuloksellaan -13.

Khanin kärkipaikan sinetöi perjantaina kierroksen mainio lopetus. Päivän kahdeksasta birdiestä kaksi tuli sopivasti kahdelle viimeiselle reiälle. Hyvään vireeseen intoutunut Khan on tehnyt 36 reiän sisällä jo 15 birdietä.

Jos Khanin peli vaikuttaa tällä hetkellä helpolta, ei hänen kautensa ole silti ollut ruusuilla tanssimista. Euroopan kiertueen ansiolistalla 113:ntena olevan pelaajan vuoden paras sijoitus on Ranskan avointen viides tila. Muita sijoituksia 20 parhaan joukkoon ei viime kaudella BMW PGA Championshipin voittaneen Khanin tilastoista löydy, lukuunottamatta kevyempään sarjaan luokiteltavaa Sicilian Openia.

”En muista, milloin olen viimeksi johtanut turnausta Euroopan kiertueella. Siitä taitaa olla jo kolme vuotta”, sanoi iloinen Khan, joka nousi toissa kesänä Wentworthin kisan ykköseksi hienolla loppukirillään.

Christian

Christian Nilsson laittoi perjantaina tuulemaan. &copy Getty Images

”Nyt on otettava ilo irti tästä johtopaikasta. Paineita on varmasti, mutta niiden kanssa on opittava elämään, mikäli näissä kisoissa aikoo menestyä.”

Khania kärkkyvät lyönnin päässä Rhys Davies, Felipe Aguilar sekä James Kingston. Heistä Daviesilla olisi kohtalaisella sijoituksella mahdollisuus sinetöidä paikkansa joulukuussa pelattavaan Dubai World Championshipiin.

Daviesilla riittää lauantaina muutakin jännitettävää, sillä hänen kotimaansa Wales kohtaa Ranskan rugbyn MM-kisojen semifinaalissa.

”Uskon, että meillä (Wales) on hyvät mahdollisuudet, vaikka Ranskalla on kova joukkue. He ovat kaiken lisäksi ennalta-arvaamattomia.”

Jos oli Khan jäätävä toisen kierroksen lopussa, pisti Christian Nilsson (-11) perjantaina vielä paremmaksi. Yhdessä Tom Lewisin kanssa päivän parhaan tuloksen (64) pelannut ruotsalainen teki neljä birdietä putkeen rei’ille 15-18. Nilsson jakaa viidettä sijaa yhdessä David Dixonin sekä maanmiehensä Johan Edforsin kanssa.

Vilamourassa pelattavan turnauksen yllättävimmät karsiutujat olivat Miguel Angel Jimenez (-4) sekä Simon Dyson (-1). John Daly (+3) lähti laulukuoroon selvemmällä marginaalilla.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje