16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Ilosen kausi päättyi Turkissa

Mikko Ilosen peliote lipsui tällä kaudella liian useasti. Kuva: Getty Images

Mikko Ilonen (+1) jäi Turkish Airlines Openin lopullisella tuloslistalla sijalle 65. Lahtelainen kehitti kovan kirin finaalikierroksen avausreiällä tekemänsä bogin jälkeen. Seitsemän reiän jaksoon osui neljä birdietä ja eagle, jolloin hän oli kierrostaan viisi alle parin.

Hyvä vaihe katkesi rei’illä 4-6 tulleeseen kolmen bogin putkeen. Päätösreiällä Ilonen kirjautti korttiinsa vielä tuplabogin, ja jäi tulokseen 72. Eroa kisan voittaneeseen Victor Dubuissoniin kertyi peräti 23 lyöntiä.

”Vauhtia oli ajoittain ihan tarpeeksi viimeisellä kierroksella, paljon hyviä suorituksia. Kauden kaava toistui, pienistä väärään suuntaan tulleista virheistä tuli lyöntejä, jotka pilasivat kokonaisuuden”, Ilonen sanoi.

Hänellä oli päätöspäivänä pelikaverinaan golfkenttien kauhukakaraksi tituleerattu kaksinkertainen major-voittaja John Daly, joka kukisti Ilosen kolmella lyönnillä.

”Olen pelannut Dalyn kanssa aiemminkin. Hän on parasta mahdollista peliseuraa, olemme samalla aaltopituudella ilman mitään ongelmia.”

Ilosen esitykset eivät riitä Race to Dubain viimeisiin kolmeen finaalikisaan, joten hänen kautensa päättyi Antalyassa.

Kauden kokonaisansiot Euroopan kiertueella ovat noin 415 000 euroa, sijoitus rahalistalla ennen Turkish Airlines Openia oli 75. Hän tulee putoamaan maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla vielä jonkin verran nykyiseltä tilaltaan (137.) Kauden 2014 päättyessä hän oli 47.

”Kausi valui vähän sormien välistä, mitään en saanut aikaiseksi. Paljon oppia ja ajatuksia sain kuitenkin seuraavaa kautta varten.”

Ilosen ja hänen caddienään keväästä 2006 toimineen caddien Reginald Mokhosin yhteistyö päättyi Turkin kisaan.

”Todella upeita aikoja ja menestyksiä koimme yhdessä. Voi tehdä hyvää mennä toisen mailapojan kanssa ainakin hetki. Koskaan ei kuitenkaan kannata sulkea lopullisesti ovea yhteistyöltä”, Ilonen kiitteli mailapoikaansa, jonka astuttua palvelukseen parivaljakko saavutti mm. pelaajan kaikki viisi European Tourin osakilpailun voittoa.

Kauden 2016 kisat Ilonen aloittaa alustavan suunnitelman mukaan totutusti Lähi-Idässä tammikuun lopussa Abu Dhabissa. Päästäkseen majoreihin ja World Tourin kisohin hänen pitää saavuttaa menestystä vuoden ensimmäisten kuukausien aikana.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)