26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Ilonen: Viikosta positiivinen merkintä

Mikko Ilonen nousi ET:n tienestilistalla sadan joukkoon. © Getty Images

Mikko Ilonen (69-70-70-67) nousi Italian Openin päätöspäivänä tulosluettelossa 24 pykälää sijalle 27. Ilonen ansaitsi neljän päivän aherruksestaan 13 125 euroa. Hän nousee rahalistalla takaisin sadan joukkoon ja on viikonlopun jälkeen 97:s. Kokonaisansiot ovat nyt reilut 201 000 euroa.

Ilonen on sijoittunut rahalistalla sadan joukkoon neljä kertaa peräkkäin vuosina 2007-2010. Edelliskaudella hän pelasi vain yhdeksän kisaa ja sai nilkkaleikkauksen takia ns. medical extensionin ET:lle seuraavaksi vuodeksi. Kauden päätteeksi 115 parasta saa ns. täyden kortin Euroopan kiertueelle vuodeksi 2013. ”Tämän viikon perään tulee positiivinen merkintä. Eilisen tapaan startti päivään oli hidas, 15 viimeistä reikää (-6) olivat koko viikon parasta. Lauantaista jäi sellainen olo päälle, että tänään kulkee. Hyvä lopetus siis viikolle, vaikka pari lyöntiä jäi nipistettävää”, Ilonen sanoi. Kisan voitti 12 lyöntiä Ilosta paremmalla tuloksella Espanjan Gonzalo Fernandez-Castano (-24). Ilonen pelaa Euroopassa vielä kaksi kilpailua tällä kaudella – Skotlannissa ja Portugalissa. Näiden jälkeen hänellä on mahdollista osallistua myös Australian ja Etelä-Afrikan kisoihin.

Ryder Cupista rannalle jäänyt Gonzalo Fernandez-Castano sai hyvitystä Torinossa. © GettyImages

Ryder Cupista rannalle jäänyt Gonzalo Fernandez-Castano sai hyvitystä Torinossa. © GettyImages

Fernandez-Castano jätti kisan loppusuoralla toiseksi sijoittuneen Garth Mulroyn kahden lyönnin päähän. Kaksikko oli 16. reiän jälkeen tasoissa, mutta Mulroyn bogi seuraavalla antoi espajanlaiselle ratkaisevan etulyöntiaseman. Fernandez-Castano kaunisteli voittomarginaaliaan vielä 18. reiän birdiellä.

Italian Openin voitto oli Fernandez-Castanolle balsamia haavoille, jotka jääminen Ryder Cup -joukkueen ulkopuolelle aiheutti: ”Minulla oli voitto, kaksi kakkostilaa ja yksi kolmossija, mutta ne eivät riittäneet. Olisi pelattava hyvin isoissa kisoissa ja näin en valitettavasti tänä vuonna tehnyt”, Fernandez-Castano sanoi. ”Olen keskustellut Ollyn (Jose-Maria Olazabal) kanssa Ryder Cupista monet kerrat. Nyt voin jo nauraa asioille, mutta helppoa tämä ei ole ollut.”

Fernandez-Castano päätti tällä viikolla jättää Ryder Cup -ajatukset kokonaan mielestään ja keskittyä olennaiseen: ”Muutin hieman aikataulua tullessani Torinoon. Yleensä matkustan tiistaiksi kisapaikalle, mutta nyt tulin vasta keskiviikkona. Halusin olla kotona, kun lapset aloittivat koulun.” Tiukan aikataulun vuoksi Fernandez-Castano ei ehtinyt tutustua hänelle vieraaseen Royal Park I Roverin kenttään: ”Noudatin vain caddieni ohjeita ja se toimi. Asenne oli pääroolissa. En turhautunut kentällä ollenkaan enkä sortunut liialliseen yrittämiseen. Annoin vain asioiden tapahtua.”

Gregory Bourdy ja Matteo Manassero (-20) jakoivat Italian avoimissa kolmatta sijaa. Euroopan Ryder Cup -joukkueesta Martin Kaymer ja Nicolas Colsaerts sekä Gary Boydin ja PabloLarrazabalin jakoivat viidettä sijaa lukemin -18. Gonzalo Fernandez-Castano pähkinänkuoressa: Ikä: 31 Syntymä- ja kotipaikka: Madrid, Espanja Mitat: 186 cm, 85 kg Perhe: Vaimo Alicia sekä lapset Gonzalo (2009), Lola (2010) ja Alicia (2012) Harrastukset: tennis ja metsästys Ammattilaiseksi: vuonna 2004 Vuodet Euroopan kiertueella: kaudesta 2005 lähtien Voitot ET:llä: 6 Kotisivut: www.gfcgolf.com Marko Kuivasaari (16.9. klo 19.49)

Ilonen elpyi takaysillä Mikko Ilonen aloitti Italian Openin kolmannen pelipäivän tahmeasti, mutta keräsi itsensä kierroksen jälkipuolella.

<a href=Mikko Ilonen pelasi Torinossa lauantaina tuloksen 70. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/09/12091518164844.jpg" width="505">

Mikko Ilonen pelasi Torinossa lauantaina tuloksen 70. &copy Getty Images

Mikko Ilonen (69-70-70) säilytti lauantain asemansa Italian avoimissa mestaruuskisoissa Torinossa. Kolmannen kierroksen alku lähti tuloksellisesti väärään suuntaan, Ilonen oli jo neljän reiän jälkeen kaksi yli. Ulosmenon tulos oli 37 (+1). ”Alku oli nihkeää,löin muutaman huonon lyönnin. Sitten pääsin tuntumaan, vaan putit eivät uponneet seuraavilla. Seiskalla ja kasilla sain tehtyä birdiet aivan reiän vierestä. Yhdeksiköllä bogi tuli kolmella putilla”, Ilonen sanoi. Sisääntulossa Ilosella oli eri rytinä päällä: ”Se oli pelillisesti viikon paras jakso ja antaa toki sunnuntaille itseluottamusta. Tällä kentällä tulokset ovat niin kasassa, että nousuja voi tulla nopeasti. Todella alhainen tulos pitäisi pyhänä ampua, jotta pääsisi listalla oleellisesti ylöspäin.” Ilonen (51:s) teki neljän reiän jaksossa kolme birdietä ja sai yhteistuloksekseen 70. Lahtelainen on 54 reiän jälkeen kokonaistilanteessa -7. Ilonen saa sunnuntaina pelikaverikseen Kristoffer Brobergin, joka teki historiallisen lyhyen visiitin Challenge Tourilla. Ruotsalainen voitti viidestä kisastaan kolme ja tienasi pelioikeuden Euroopan kiertueelle. Mieleinen kenttä ja peliseura Garth Mulroy lähtee Italian Openin finaalikierrokselle lyönnin johdossa. Tuloksen 66 lauantaina pelannut eteläafrikkalainen on kokonaistilanteessa -17. Lokakuussa Alfred Dunhill Championshipin voittoa puolustava Mulroy tuntee olonsa Royal Park I Roveri -kentällä kotoisaksi:

Gonzalo-Fernandez Castano on mieluista peliseuraa Garth Mulroylle.  &copy Getty Images

Gonzalo-Fernandez Castano on mieluista peliseuraa Garth Mulroylle. &copy Getty Images

”Tämä kenttä muistuttaa varsin paljon eteläafrikkalaista kenttää. Puut ja muodot – pallokin menee hieman tavallista pidemmälle”, Mulroy sanoi. ”En ole pelannut tänä vuonna erityisen hyvin. Olisi iso juttu voittaa kilpailu Manner-Euroopassa paitsi ansioiden myös kahden vuoden pelioikeuden vuoksi. En voita kisoja kovin useasti, joten voitto kuin voitto kelpaa.” Toisena oleva Gonzalo Fernandez-Castano (-16) sai kolmannen kierroksen pelikaveriltaan Mulroylta varauksettomat kehut: ”Olen pelannut Gonzalon kanssa aika paljon. Nautin hänen seurastaan ja pidän myös hänen caddiestaan, joka on hauska tyyppi. Minulla oli kentällä tänään todella mukavaa.” Italian Openin kärkipää on vahvasti espanjalaisväritteinen, sillä Rafael Cabrera-Bello ja viime sunnuntaina Hilversumissa voitosta taistellut Pablo Larrazabal jakavat kolmatta sijaa lukemissa -15. Euroopan Ryder Cup -joukkueesta Martin Kaymer ja Nicolas Colsaerts ovat neljän lyönnin päässä kärjestä – Matteo Manassero, Philip Price, Gregory Bourdy sekä kisan johdossa 36 reiän jälkeen ollut Richard Bland jakavat heidän ohellaan viidettä sijaa. Marko Kuivasaari (15.9. klo 18.58)

Ilosella kaksijakoinen kierros

Mikko Ilonen (-5) ei saanut hyvästä alusta huolimatta huipputulosta Italian Openin toisella kierroksella. Lahtelaisella on matkaa Top-7:ään neljä lyöntiä.

<a href=Mikko Ilonen lähtee Torinossa positiivisin mielin kohti Italian Openin ratkaisukierroksia. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/09/12091421090075.jpg" width="505">

Mikko Ilonen lähtee Torinossa positiivisin mielin kohti Italian Openin ratkaisukierroksia. &copy Getty Images

Mikko Ilonen (69-70) on Torinossa pidettävissä Italian avoimissa kahden päivän jälkeen sijalla 46. Jatkopaikka viikonlopun kierroksille aukesi Iloselle lopulta kahden lyönnin turvin. Suomalaisen alku perjantaipäivälle oli loistava: Ilonen oli seitsemän reiän jälkeen kierrostaan jo neljä alle ja edessä oli par-viitonen, jolla hän oli edellisenä päivänä tehnyt eaglen. Hyvä vire katosi sisääntulossa, jossa Ilonen teki yhden bogin ja tuplan – viimeisellä kuitenkin birdien. ”Ensimmäiset kymmenen reikää olivat pelillisesti upeita, olisin voinut olla niiden jälkeen kymmenen alle. Sen jälkeen oli karvan verran vaikeampaa, tein tuplan lyötyäni veteen. Viimeiset neljä olivat taas hyvää rutistusta”, Ilonen sanoi. ”Tulostaso on kova, viikonloppuna on syytä lyödä vielä paremmin, jotta pystyisin nousemaan kärkeä kohden. Putti on riittävän hyvässä vireessä.”

Italian Openin kärkipaikka oli pitkään useamman pelaajan kauppa, kunnes Richard Bland laittoi loppusuoralla vilkun päälle. Britti teki kolme peräkkäistä birdietä rei’illä 16-18 ja valtasi johtoaseman itselleen kokonaistilanteessa -12.

Voitot kiertäneet Blandia

Ensi vuonna 40 vuotta täyttävä Bland ei ole kymmenen vuoden taivalluksesta huolimatta onnistunut voittamaan yhtään turnausta Euroopan kiertueella. Pelien jatkuminen ET:llä on hänen osaltaan suuri kysymysmerkki. Bland on Race to Dubai -listalla sijalla 126, kun 115 ensimmäistä uusii korttinsa ensi kaudeksi.

”Minulla on ollut kovat kaksi vuotta, mutta ne ajat ovat takana. Yritän vain mennä eteenpäin ja parantaa peliäni päivä päivältä”, sanoi Bland, säilytti viime vuonna karsintojen kautta pelioikeutensa kiertueelle.

”Tässä on pelaamatta vielä 36 reikää. Takanani on loistavia pelaajia, joten kovia tuloksia on tiedossa. Kaksi 70 lyönnin kierrosta eivät tule riittämään voittoon.”

Gonzalo Fernandez-Castano, Garth Mulroy, Marc Warren sekä perjantain kovimman kierrostuloksen (64) pelannut Gregory Bourdy jakavat kakkostilaa lyönnin päässä Blandista.

Torinossa mukana olevista Ryder Cup -pelaajista Martin Kaymer (-8) on sijalla 14. Francesco Molinari (22:s) on saksalaista lyönnin ja Nicolas Colsaerts (36:s) kaksi lyöntiä jäljessä.

Marko Kuivasaari (13.9. klo 21.22)

Ilosella toimiva aloitus Mikko Ilosen urakka Italian avoimessa mestaruusturnauksessa käynnistyi tuloksella 69. Johdossa on Ruotsin tyyliniekka Joel Sjöholm.

<a href=Mikko Ilonen aloitti Italian Openin hyvin. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/09/12091322051402.jpg" width="505">

Mikko Ilonen aloitti Italian Openin hyvin. &copy Getty Images

Mikko Ilonen puristi itsensä toiseksi viimeisen reiän eaglella vain kahden lyönnin päähän Top-10:stä. Kolmen birdien, eaglen ja kahden bogin värittämä kierros siivitti tulokseen 69. Ilonen on Italian avoimissa jaetulla 32. sijalla ensimmäisen päivän jälkeen. ”Tosi nasta kierros sikäli, että löin tiiltä avauksia sinne tänne, mutta ne eivät varsinaisesti scooraamista haitanneet. Olivat sinällään hyviä napasuja, vaan pikkuisen vinoon. Kierroksessa oli paljon positiivista, ehdoton juhlan aihe oli eagle par-viitosella. Tulokset ovat kovia, seuraavina päivinä pitää päästä lähemmäksi lippua lähestymisissä ja avauksissa väylille”, Ilonen suunnitteli.

Royal Parkin I Roverin kentällä pelattavan kilpailun paalupaikalla on Ruotsin ”pukeutumisexpertti” Joel Sjöholm, joka tunnetaan perinteistä golfmuotia noudattelevista asuvalinnoistaan. Sjöholm missasi ennen Torinon kisaa cutin kaksi kertaa (Sveitsi ja Hollanti) peräkkäin, mutta nyt näyttäisi olevan toinen tahti. Tulos 64 riittää Italian Openin kärkipaikkaan avauskierroksen jälkeen. ”Haluan revanssin”, 27-vuotias ruotsalainen sanoi. ”Pelasin kaksi edellistä viikkoa aika hyvää golfia, vaikka en päässytkään jatkoon. Löin tänään palloa oikeastaan kaikkialle. Olin useasti metsässä ja tein muutaman hassun birdien. Se oli enemmänkin taisteltu 64 kuin jämäkkä 64, mutta on todella hienoa olla kahdeksan alle.”

”Tiedän, että minun on pelattava huomenna parempaa golfia. En pysty tekemään tällaisia birdieitä neljää kierrosta peräkkäin”, Sjöholm pohti. Kakkostilaa jakaa peräti kahdeksan pelaajaa, joukossaan Garth Mulroy, Victor Dubuisson sekä David Howell. He ovat Sjöholmista kahden lyönnin päässä. Italian Openin voittoa puolustava Robert Rock avasi pelin tuloksella 70, Ryder Cupiin lähtevistä Francesco Molinari selvitti päivän urakkansa kaksi lyöntiä paremmin. Martin Kaymer pelasi kaksi alle (70), samoin Euroopan RC-joukkueen kapteeni Jose Maria Olazabal. Ryder Cupin ensikertalanen Nicolas Colsaerts löi torstaina tuloksen 71.

Marko Kuivasaari (13.9. klo 21.48)

Tilauksessa hyvää lyömistä

Molinarin veljekset Francesco ja Edoardo sekä vasta 19-vuotias Matteo Manassero ovat kotiyleisön suosikit Italian Openin käynnistyessä. Ryder Cup-virettä saapasmaasta hakevat myös Nicolas Colsaerts sekä Martin Kaymer.

<a href=Mikko Ilonen on latautunut Italian kisaan yhdistetyllä harjoitus-lomaviikolla Sveitsissä perheensä kanssa &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/09/12061206135727.jpg" width="505">

Mikko Ilonen on latautunut Italian kisaan yhdistetyllä harjoitus-lomaviikolla Sveitsissä perheensä kanssa &copy Getty Images

Mikko Ilonen lähtee Italian avoimiin valmistauduttuaan perheensä kanssa Sveitsin Luganossa reilun viikon verran edellisen kisan jälkeen. Ilonen pelasi Torinossa myös kaudella 2011, kesäkuussa pidetty kisa jäi tuolloin kauden viimeiseksi, kipeän nilkan johdosta Ilonen hakeutui hoitoon ja leikkaukseen.

”Edellinen viikko meni enimmäkseen perheen ehdoilla. Pari kertaa kävimme Alex Norenin kanssa hutkimassa palloa Pohjois-Italiassa. Nyt ollaan taas arjessa kiinni. Roverin kentällä tullaan tekemään kovia tuloksia. Karheikot on leikattu alas, väylät ja viheriöiden ympäristöt ovat tosi heikossa kunnossa, luultavasti on käytössä siirtosääntö. Hyvälle lyömiselle on tilausta, viheriöiden ympäristöt ovat arvaamattomia” Ilonen kertoi ennakkotunnelmistaan.

Torstaina hän pelaa iltapäiväryhmissä, startti on kello 15.10 Suomen aikaa yhdessä Chris Woodin ja Markus Brierin kanssa. Brier oli Ilosen parina Seve Trophyssa 2007.

Kuluvalta kaudelta Ilosella on jo kaksi top-ten sijoitusta Ruotsista (3.) sekä Irlannista (10.). Viimeiset viikot ovat olleet kuitenkin vaisuja, hän on karsiutunut kolmasti peräkkäin. Rahalistalla Ilonen on 102:s, seuraavissa kisoissaan ( Italia, Skotlanti, Portugal) hän tarvitsee vielä ansioita, jotta työpaikka ET:lle vuodeksi 2013 varmistuisi ennen kauden viimeisiä pelejä.

Ilosen kategorialla pääsy Aasiassa käytäviin syksyn suuriin kisoihin ei onnistu, jollei seuraavien viikkojen aikana nimen perään napsahda uran kolmatta voittoa. Royal Park I Roveri kentällä Ilonen oli viime vuonna avauspäivän jälkeen tukevasti kärkikymmenikössä. Viikon edetessä ote lipsui ja sijoitukseksi tuli 52:s.

Molinarit valokeilassa

Edoardo ja <a href=Francesco Molinari vetävät väkeä heidän kotikaupungissaan pelattaviin Italian avoimiiin &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/09/11112307185587.jpg" width="505">

Edoardo ja Francesco Molinari vetävät väkeä heidän kotikaupungissaan pelattaviin Italian avoimiiin &copy Getty Images

Ei ole sattumaa, että Italian avoimet järjestetään jo neljännen kerran Torinossa, joka on Molinarin veljesten kotikaupunki. Francesco on pelannut upean kauden, Espanjan avointen voiton ja kahden perättäisen kakkostilan ansiosta hän raivasi itselleen paikan Ryder Cupiin. Rannvammasta kärsinyt Edoardo pala kisakentille kolmen kuukauden tauon jälkeen. Italialaishuumaa nostattavat myös Matteo Manassero, sekä 56-vuotias Costantino Rocca.

Euroopassa pelaavista Ryder Cup miehistä mukana ovat kenraaliharjoituksessaan myös Nicolas Colsaerts sekä Martin Kaymer. Euroopassa enimmäkseen pelaavista Ryder Cup-pelaajista ainoastaan Kaymerilta puuttuu ykköstila kaudelta 2012. Lähes odotetua on se, että Ryder Cup-kolmikko Kaymer- Molinari-Colsaerts pelaa kaksi ensimmäistä kierrosta yhdessä.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje