16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Hyvä unohtaja nousi ykköseksi

Alvaro Quirosin ja manageri Johan Elliotin työpäivä päättyi vasta auringon laskeuduttua Dubaissa.

Alvaro

Espanjan Alvaro Quiros on noussut lyhyessä ajassa Euroopan Tourin suosituimpien pelaajien joukkoon niin yleisön, kuin kilpakumppaniensa keskuudessa. Quiros on Tourin pitkälyöntisin pelaaja, hän pukeutuu värikkäästi ja on erittäin hyvä sosiaalisilta taidoiltaan. Harjoitussessio Dubain rangella ennen lauantain kierrosta oli tästä hyvä osoitus. Quirosilla oli aikaa puhua ja hälistä ympäriinsä kaikkien ympärillä pyörineiden kanssa, silti hän teki harjoitteensa tunnollisen oloisesti.

Sunnuntaina Quiros nousi nopeasti Dubai Desert Classicin kärkeen tehtyään kentän toisella reiällä ( par-4) eaglen, sen jatkoksi par-viitosella birdien. Hänellä oli kolmen lyönnin johto miehen tullessa kahdeksannelle. Avaus puskiin,droppi ulos, jatkolyönti taas pelaamattomaan paikkaan ja tripla.

”Onneksi olen nopea unohtamaan asioita ja varsinkin epäonnistumisia kentällä. Caddieni muistutti siitä,että vaikka menetimme kolme lyöntiä, olimme hyvin pelissä mukana kakkosina”, Quiros kertoi mediatilaisuudessa.

Juhlahetki oli kuitenkin vasta tulossa. Tehtyään helpolla par-viitosella vain parin, Quirosin korttiin merkattiin 11:lla hole-in-one.

”Tämä oli monella tavalla hyvin poikkeuksellinen kierros.Hyvin harvoin voittaa takaa-ajoasemasta, jos tuloskortissa on tripla. Olin monella tavalla onnekas, onnea tarvitaan silloin kun viimeiselle kierrokselle lähdettäessä yli 20 pelaajaa on kahden lyönnin sisällä”, hän jatkoi.

Vuosi on alkanut upeasti, Lähi-Idän kisoissa Quiros ( 23:s, 8:s, toinen ja ensimmäinen) oli yhteenlasketuissa lyönneissä ja ansioissa paras.

”Sellainen vuosi jolloin voitan edes yhden kisan on hyvä. Kilpailu ET:lla on todella kovaa, pelaajien rankkaukset nousevat ja laskevat. Tietysti haluan edelleen parantaa tasoani ja menestystä varsinkin isoissa kisoissa”.

Quiros osoitti Dubaissa, että hänellä pysyvät jalat maassa onnistumisenkin hetkillä.Toimittajien heittämä syötti siitä, että Cadizissa asuva espanjalainen olisi menestyksensä myötä valmis kukistamaan isot tähdet myös majoreissa, sai hänet ottamaan faktat esiin.

”Olen pelannut majoreissa hyvin vaatimattomasti( kaksi kertaa jatkoon, kahdeksan yritystä). Tiedän, että jos pelaan hyvää peliä, sen pitäisi riittää kärkikymmenikköön. Niihin kisoihin on kuitenkin syytä lähteä nöyränä miehenä”, Quiros muistutti.

Euroopan Tourille värikäs espanjalainen on hyvin arvokas hahmo kaikissa pelaamissaan kisoissa. Hän osaa ottaa yleisönsä luonnollisella tavalla, kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa on aitoa lämpöä.

Quiros kuuluu Johan Elliotin perustamaan Sportyard-talliin, jonka pelaajista maailmanlistalla kympin joukossa ovat käyneet Henrik Stenson ja Robert Karlsson, Martin Kaymer on listalla viikonlopun jälkeenkin kakkosena. Quirosin nouseminen top-teniin vaatisi vielä paria isoa voittoa.

Alkuvuosi on ollut 28-vuotiaalle miehelle uran paras.Valmennuksesta on vastannut jo pitkään ex-Ryder Cup pelaaja Jose Rivero. Caddienä aloitti Angel Cabreralla aiemmin toiminut apuri.

”Yhteistyömme hakee vielä muotoaan, tulokset ovat toki olleet loistavia jo nyt. Angel lyö drawta, minä fadea. Tällaiset yksityiskohdat vaativat meiltä molemmilta oppimista”, jatkoi.

Tuuli kaatoi Tigerin avaukset

Tiger

Tiger Woods jäi viimeisenä lopulta 20:ksi oltuaan kierroksen alkaessa vain lyönnin kärjestä. Woodsin pelissä oli hyviä väläyksiä neljän kierroksen aikana. Ei kuitenkaan sellaista, edes kohtuullista varmuutta jota kisan voittamiseen tarvitaan. Kahtena viimeisenä päivänä Woods osui kahdeksaan väylään 28:sta. Miehen usko toimivaan draiviin katosi sunnuntaina jo kakkosella ja kolmosella, helpoilla reiillä joilla hän hävisi Quirosille kuusi lyöntiä. Lopulllista eroa oli seitsemän.

Woods uitti pallonsa vielä viimeisellä reiällä vesiesteeseen helposta paikasta noin 100 metrin matkalta.

”Kokonaisuutena pelissäni oli näkyvissä merkkejä paremmasta. Mutta kun tuuli viikonloppuna yltyi, eivät avaukseni pysyneet kasassa. Svingin muutosvaiheessa tämä on minulle tuttu ongelma , näin kävi myös Butch Harmonin ja Hank Haneyn kanssa työskennellessäni”, Woods kertoi.

Kausi on alkanut Tigerille ”surkeasti”. Dubaissa sijoitus oli 20:s. Aiemmilla viidella osallistumiskerralla heikoinkin sijoitus oli viides. Vuoden ensimmäisessä kisassa Torrrey Pinesissa Woodsin nimi löytyy sijaltuvulta 44:s, aiemmmat 12 osallistumiskertaa tuottivat kuusi voittoa ja viisi muuta top-ten sijoitusta.

Garcia kulkee kuin varjojen mailla

Sergio

Tigerin pelikaverina oli Sergio Garcia. Espanjalainen on saanut pelistään hieman kiinni. Qatarissa hän oli yhdeksäs, Dubaissa Garcia johti kolmannen kierroksen alkuvaiheilla usealla lyönnillä. Ote herpaantui, eikä hän pystynyt alakuloista virettään korjaamaan. Tulossarja 67-67-75-75 kertoo paljon. Ihmeellistä Garcian esityksessä on se, että hän on todellakin hyvin välinpitämättömän näköinen tekemisessään. Jokin Garcian pelistä puuttuu ja sen mukana kaikki, katsojille hän jätti itsestään varsin ikävän kuvan. Aivan kuin pelaaminen ei lainkaan kiiinnostaisi.

McIlroy otti taas lukua viikonloppuna

Rory

Rory McIlroyn (65-68-75-74) esitys oli tulosten valossa aivan samankaltainen. 21-vuotiaan pohjois-irlantilaisen päällä on kohtuuttomankin kovia odotuksia. Valitettavasti taas tuli todiste siitä, että nuorukainen ei vielä kykene voittamaan kisoja sillä prosentilla kuin kyvyt edellyttäisivät. McIlroyn uran ainoa voitto ET:llta on nimenomaan Dubaista. Tuoloinkin hän oli laskea selkeän johdon käsistään.

Tähdet peräkkäin tuloslistalla

Martin

Dubai Desert Classic oli hyvin tasainen kisa loppuun asti. 39 ensimmäistä mahtui yhdeksän lyönnin sisään. Näiden joukossa olivat Lee Westwood (-5), Tiger Woods (-4) ja Martin Kaymer (-2). Maailmanlistan kärkikomikosta kaikilla oli etsikkoaikansa jopa kisan voittamiseen. Kaymer kuukahti ensimmäisenä. Lauantain kierroksella hän aloitti epäonnekkaasti, alkupään reiíllä korttiin tuli poikkeuksetta ylempi kahdesta tarjolla olleesta tuloksesta. Saksalainen missasi useita 1,5- kolmemetrisiä putteja ja usko omaan tekemiseen taisi häipyä hetkeksi. Sunnuntain esitys oli kolmikosta paras. Saksalaisten kovasti odottama maailmanlistan kärkipaikka heidän nuorelle tähdelleen saa ainakin vielä odottaa.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje