16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Honkala ylivoimaisessa johdossa Kööpenhaminan CT-kilpailussa: ”Huomenna jännittävä päivä edessä”

Matias Honkala lähtee sunnuntaihin viiden lyönnin karkumatkalta. Kuva: Getty Images

Matias Honkala tavoittelee sunnuntaina Royal Golf Clubilla uransa makeinta saavutusta.

Matias Honkala esitti jälleen rautaisia otteita Kööpenhaminassa meneillään olevassa Copenhagen Challengessa. Hän pelasi haastajakiertueen ohjelmaan kuuluvassa kilpailussa edellispäivän tapaan tuloksen 67, ja nousi kakkossijalta vakuuttavaan kuuden lyönnin johtoon.

Lauantain kovinta tulosta jakanut Honkala laittoi ison vaihteen päälle etuysillä, jonka kokonaistilanteessa -12 oleva sipoolainen pelasi kolme alle.

Kierroksen keskivaiheilla meno oli hieman rauhallisempaa, ja 12. reiällä syntyi päivän ainoa bogey. Loppu oli jälleen erinomaista peliä, Honkalan latoessa Royal Golf Clubin kentällä vielä kolme birdieä lisää.

”Jännittävää oli pelata tänään. Ei mitään erikoista peliä, hyviä rautalyöntejä kuitenkin, millä sain pedattua hyvät birdiet”, Honkala sanoi.

”Huomenna varmasti jännittävä päivä edessä, mutta täytyy yrittää pitää hermot kurissa.”

Etelä-Afrikan Casey Jarvis sekä italialaiset DP World Tour -voittajat Andrea Pavan ja Matteo Manassero (-6) jakavat toista sijaa. Jälkimmäiset tekevät Honkalalle seuraa sunnuntaina kello 10.16 starttaavassa kärkiryhmässä.

Honkala on pelannut loistavaa kevättä Nordic Liigassa, jossa hän on saavuttanut tänä vuonna jo viisi top 10 -sijoitusta. Kööpenhaminassa NL:n rankingissa neljäntenä oleva Honkala pelaa kauden ensimmäistä Challenge Tourin kilpailuaan.

Hän on sijoittunut CT:llä kahdesti urallaan kymmenen parhaan joukkoon. Paras saavutus on Itävallasta Euram Bank Openista, jossa Honkala ylsi heinäkuussa 2021 kolmanneksi.

Lue seuraavaksi: Kovavireinen Matias Honkala nousi lyönnin päähän kärjestä Kööpenhaminan CT-kilpailussa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)