Greame McDowellille vakuuttava ykkösitila Walesin avoimissa - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Greame McDowellille vakuuttava ykkösitila Walesin avoimissa

Graeme Mcdowell kannatteli voittopystiä Celtic Manorissa yhdess Tourin johtajan George O'Gradyn kanssa © Getty Images

Lauantain jälkeinen kärkikolmikko Marcel Siem (74), Gonzalo Fernandez-Castano (75) , Thomas Björn (75) sukelsi todella syvälle sunnuntain kierroksella ja avasi muille jo kierroksen alkuvaiheilla mahdollisuudet.

Graeme McDowell pelasi ensimmäiset 11 reikää kahdeksan alle, kuten myös Rhys Davies joka oli 15:n eaglensa jälkeen jo 10 alle. Seuraavan bogey antoi taas edun taaempana pelaanneelle pohjois-irlantilaiselle, jolla ei ollut viimeisillä seitsemällä reiällä pienintäkään vaikeutta varmistaa 350.000 euron arvoista ykköstilaa joka oli ensimmäinen kahteen vuoteen ja uran viides. McDowell pelasi viikonloppuna vastustamattomasti 64-63, eroa Daviesiin oli lopulta kolme lyöntiä.

McDowell oli sunnuntaina hurjassa puttivireessä, viheriöllä hän käytti kulmarautaansa vain 23 kertaa. Voitto ei tullut aivan pystymetsästä tai suurena yllätyksenä. 30-vuotias irkku rikkoi vuosituhannen taitteessa Tiger Woodsin ennätysiä USA:n yliopistopeleissä, hän oli heti ensimmäisellä kaudellaa 2002 ET-kisan ykkkönen Tukholmassa, uudelleen Italiasa 2004. Kaudella 2008 ykköstilat olivat tuliaisina sekä Koreasta että Skotlannista. Samana syksynä hän debytoi myös Ryder Cupissa Euroopan hävitessä USA:lle Valhallan kentällä.

Kuluvan vuoden aikana McDowell on ollut jo kerran neljäs Madridissa sekä kuudes World Tourin kisassa Floridassa. Ykköstila nostaa hänet lähelle suoraa paikkaa Ryder Cup-joukkeen listalla. Nykyiset pisteet/ rahat eivät kuitenkaan riitä lähellekään paikkaa, ratkaiseviksi muodostuvat kesän kolme majoria sekä World Tourin elokuun kisa.

Rhys

Rhys Daviesille jäi jossiteltavaa sunnuntaina vaikka kierrostulos oli 62. Kauden 2010 Rookie-titteli on jo nykyisillä näytöillä hyvin lähellä &copy Getty Images

Walesissa isännät eivät kauden alussa uskoneet oman maan pelaajan mahdollisuuksiin joukkueeseen pääsemiseksi. Nyt on toinen ääni kellossa, 25-vuotias Rhys Davies pelaa tulokaskauttaan Tourilla kuin hurmoksessa. Kotikisa ei nuorukaista kipsannut, viimeisen päivän 62 jää pelaajan itsensä lisäksi paitsi yleisön, myös kapteeni Colin Montgomerien mieleen.

Davies on ollut tämän kalenterivuoden aikana kuudesti kuuden joukossa, voiton lisäksi plakkarissa on kolme kakkossijaa, kolmas-ja kuudes tila. Jos veto jatkuu vähänkin samanlaisena, Davies on lähellä jopa suoraa paikkaa elokuun lopussa karsinnan päättyessä.

Luke Donald teki Eurooppaan kolmen kisan keikan. BMW Championshipin jälkeen hän saavutti voiton Madridissa ja kolmossijan Walesissa. Donald on vahvasti menossa kohden Ryder Cup-joukkuetta.

Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje