16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Finaalipaikat ja pelioikeudet ratkotaan tällä viikolla Dubaissa

Ranskan Antoine Rozner Golf in Dubai Championship -kisan voittotulokseksi viime vuonna 25 alle parin. Getty Images

Suomalaisten ei tarvitse jännittää pelioikeutensa puolesta. Heistä lähimpänä finaalipaikkaa on Tapio Pulkkanen.

Euroopan kiertue on kauden 2021 osalta kahta kisaa vaille valmis. Tai yhtä, ellei pelaaja sitten satu olemaan pistelistalla 50 parhaan joukossa. Finaaliin selviytyy 50 pelaajaa, mutta käytännössä viimeinen pelaaja, joka kisaan pääsee, tulee todennäköisesti olemaan pistelistalla sijan 53–55 tietämillä.

Kiertuerekka on kuitenkin parkkeerannut tukevasti Jumeirah Golf Estatesin pihalle loppukauden ajaksi. Ensin kuluvalla viikolla pelataan Fire-kenttä, ja ensi viikolla finaalissa vuorossa on Earth-kenttä.

Kaksikosta ensin mainittu on hitusen helpompi. Väylät ovat leveämmät ja viheriöt hitaammat kuin sisarkentällä.

”Kyllä tämä lähtökohtaisesti on pommittajan kenttä ja suomalaisista sen voisi ajatella sopivan Pulkkasen kaltaiselle pelaajalle erinomaisesti”, arvioi valmentaja Timo Rauhala paikan päältä tiistaina.

Käytännössä helppous realisoituu myös numeroiden muotoon – viime vuonna voittotulos oli 25 alle parin. Moista tykitystä ET:n kisoissa ei nähdä kovin montaa kertaa kauden aikana.

”Kyllä siellä on se 4–5 alle parin pystyttävä jo kolme ekaa kierrosta pelaamaan, jos aikoo viimeisenä päivänä pelata voitosta”, Rauhala vahvistaa.

Kilpailun osallistujalista on huomattavasti kevyempi kuin seuraavalla viikolla, mutta kilpailu tulee olemaan armottoman kova, kun tulilinjalla ovat paitsi paikat kiertueen finaaliin myös pelioikeudet ensi kaudeksi. Moni pelaaja kilpailee selkä seinää vasteen, joten motivaatio on vuoren varmasti huipussaan.

Suomalaisittain tilanne on se, että Sami Välimäelle paikka finaalissa ei enää aukea edes voitolla. Kalle Samooja taas etenee finaaliin voitolla. Mikko Korhoselle riittää todennäköisesti top 10 tai jopa top 15 -sija ja Tapio Pulkkaselle kenties jopa paikka 40 parhaan joukossa.

”Koitetaan löytää kunnon fiilis tekemiseen. Eipä tässä mitään menetettävää ole, voi lähteä lyömään ihan lippua kohti tällä viikolla! Aika kärkeen pitäisi varmaankin sijoittua, jos finaaliin mielii päästä. Katsotaan, missä ollaan sunnuntaina”, Korhonen kommentoi.

Suomalaisten lähtöajat torstaina (Suomen aikaa):

Tapio Pulkkanen 5.10
Sami Välimäki 5.20
Kalle Samooja 5.30
Mikko Korhonen 9.30

Tuoreessa podcastissa mm. Timo Rauhalan haastattelu Dubaista. Rauhala arvioi suomalaisten nykyvireen, kisakentän ja lähtökohdat kilpailuun.

Golfpiste Podcast · #139 – European Tourilla alkaa uusi aikakausi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje