Vielä puoli vuotta sitten Gonzalo Fernandez-Castanon uran jatko oli vaakalaudalla. Surkeasti käynnistyneen kauden alun jälkeen espanjalaisen selkävaivat kävivät niin hankaliksi, että ilmassa leijui monenlaisia kysymysmerkkejä.
Syyskuun loppuun mennessä alle 50 000 euroa tienannut Fernandez-Castano osoitti Sentosan kentällä viikonloppuna, että suurimmat huolenaiheet ovat taaksejäänyttä elämää. Barclays Singapore Openin voitto heltisi tosin vasta pienen mutkan kautta.
Fernandez-Castano sekä hänen kanssaan tasatulokseen 72 reiän jälkeen taistellut Juvic Pagunsan joutuivat ukkosmyrskyn vuoksi odottamaan lopullista ratkaisua maanantain puolelle. Viimeinen niitti tuli toisella jatkoreiällä, jossa Fernandez-Castanon birdie oli liikaa filippiiniläiselle.
”Tämä oli suuri helpotus etenkin sen jälkeen, kun olin kadottanut neljän lyönnin johtoasemani viimeisellä kierroksella”, 31-vuotias Fernandez-Castano sanoi. ”Vuosi on ollut rankka, mutta nyt sain apinan pois selästäni. Kolmen vuoden voitoton jakso päättyi tähän – se merkitsee minulle paljon.”
Vaikka voitto oli Fernandez-Castanolle ensimmäinen sitten vuoden 2008 British Mastersin, on hänen nimensä ollut useasti tuloslistojen kärkipäässä myös sittemmin: ”F-C” on sijoittunut viimeisen kolmen vuoden aikana ET:llä kuusi kertaa toiseksi.

Anthony Kimin loppukiri jäi Singaporessa hiukan vajaaksi. © Getty Images
Viime aikojen hyvien esitysten (Espanjassa kolmesti top-12) siivittämänä, Fernandez-Castano nousee maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla sijalle 58: melkoinen parannus, kun otetaan huomioon kolmen kuukauden takainen listasijoitus, 188:s. Tämän lisäksi hän kohoaa Euroopan Ryder Cup -pistelistalla kakkoseksi.
Hyvän vastuksen tarjonnut Pagunsan sai voiton avaimet käsiinsä ensimmäisellä uusintareiällä, mutta alle kolmemetrinen birdieputti sammutti hänen suuren unelmansa. Joka tapauksessa Pagunsan siirtyi ryhdikkään esityksensä johdosta Aasian kiertueen ansiolistan kärkeen.
”Uskoin mahdollisuuksiini, mutta olen omassa mielessäni silti iso voittaja”, Pagunsan muotoili.
Sunnuntain parhaasta tuloksesta (64) vastannut Anthony Kim jakoi Louis Oosthuizenin kanssa Aasian ja Euroopan kiertueisiin kuuluneessa kilpailussa kolmannen sijan, lyönnin kärkikaksikolle hävinneinä.
Marko Kuivasaari