Euroopan lippulaivakiertueen tulevaisuus näytti hetken jo synkältä, kunnes näkymä äkkiä kirkastui – ainakin toistaiseksi.
Euroopan johtava golfin ammattilaiskiertue, European Tour, ilmoitti tiistaina 9. marraskuuta muuttavansa nimensä DP World Touriksi. Se on viimeisin askel kehityskulussa, jonka aikana 70-luvun alussa Britteinsaarten ja Manner-Euroopan tärkeimmistä kilpailuista kasatusta European Tourista on kehittynyt huippugolfin kansainvälisin kiertue.
Tässä jutussa avataan ensi vuonna 50 vuotta täyttävän European Tourin lyhyt historia. Mutta ensin vielä vähän kauemmas ajassa taaksepäin.
Vielä sata vuotta sitten golfammattilaiset olivat pitkälti mailanrakentajia ja kentänhoitajia, jotka varsinaisen leipätyönsä ohella myös opettivat varakkaampia harrastajia. Osa ammattikunnasta pelasi rahasta näytösotteluita, joiden voi katsoa olevan ammattilaisgolfin varhaisin muoto.
Pitkälti saman porukan kansallisia mestaruusturnauksia oli alettu pelaamaan jo 1800-luvulla, ensimmäisenä Isossa-Britanniassa, jossa maailman vanhin major-turnaus, The Open Championship, pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1860.
Britanniassa perustettiin myös ensimmäinen golfammattilaisten järjestö, The Professional Golfers’ Association, PGA, joka sai myöhemmin seuraajakseen kymmeniä alueellisia PGA-järjestöjä (Suomen PGA ry perustettiin vuonna 1985).
PGA:n alla ryhdyttiin pelaamaan myös Britannian varhaista ammattilaisten ”kiertuetta”. PGA valitsi vuosittain kilpailut, jotka noteerattiin niin kutsutulla Order of Merit -listalla. Paremmuus listalla ratkaistiin joko kierroskeskiarvon, pisteiden tai ansaittujen palkintorahojen perusteella.
Ammattilaisturnausten palkintopotit muodostuivat aluksi turnausten pääsymaksuista. Toisinaan vauraampi golfiin vihkiytynyt hyväntekijä saattoi lahjoittaa turnauksen palkintorahat. Toisen maailmansodan alla ja laajemmin vasta sen jälkeen tulivat ensin mukaan sponsorit ja myöhemmin televisiointioikeudet. Euroopan ammattilaisgolfiin alkoi virrata enemmän rahaa.
Yhdysvalloissa ammattilaisten kiertuegolf oli edennyt ripeämmin harppauksin kuin Euroopassa. Vielä 1960-luvun taittuessa Britanniassa pelattiin edelleen PGA:n alaista saarivaltakunnan omaa kiertuetta, joka käsitti toistakymmentä osakilpailua.
Vuonna 1971 Ryder Cupeissa yhdysvaltalaisia nujertanut John Jacobs sai PGA:lta tehtäväkseen tutkia mahdollisuuksia Britannian kiertueen laajentamiseen. Vapaat kädet tehtäväänsä saanut Jacobs tuli nopeasti siihen tulokseen, että kiertueen tuli laajentua Britteinsaarten ulkopuolelle, manner-Eurooppaan, jonka keskeisiin golfvaikuttajiin Jacobsilla oli hyvät yhteydet.
Seuraavana vuonna, 1972, käynnistettiin PGA European Tour, joka sisälsi Britteinsaarilla pelattavien osakilpailujen lisäksi kahdeksan kilpailua muualla Euroopassa, mukaan lukien kuusi kansallista mestaruusturnausta: Ranskan, Italian, Espanjan, Saksan, Sveitsin ja Hollannin avoimet. Tästä DP World Touriksi kohta nimensä vaihtavan European Tourin historian katsotaan alkaneen.
Kiertuetta hallinnoi PGA:n alaisuuteen perustettu Tournament Division. Se perusti tukikohtansa Englannin Wentworth Clubille, jossa European Tourin päämaja on vielä tänäkin päivänä.
Seve Ballesteros oli 1980-luvulla European Tourin kirkkain johtotähti. Kuva Getty Images
Huippugolfin estradille nousi samaan aikaan joukko valovoimaisia eurooppalaisia. Tony Jacklin oli avannut pelin voittamalla kaksi majoria 1960- ja -70-lukujen vaihteessa. Seuraavana saapui suuri Severiano Ballesteros.
Kiertueen uusi profiili houkutteli laajenevaa ammattilaispelaajien joukkoa. Euroopan huiput alkoivat pysyä Euroopassa, ja pelaajia virtasi Australiasta, Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta asti. PGA European Tourista kasvoi kilpagolfin kansainvälisin kiertue.
Alkuvuosina Britteinsaarten ja manner-Euroopan kilpailuilla oli omat rankinglistansa. Yhden ja saman Order of Meritin alle siirryttiin vuonna 1978.
Ensimmäisen askeleensa Euroopan ulkopuolelle kiertue otti vuonna 1982 järjestettyään osakilpailun Tunisiassa. 1980-luvulla kiertue otti muutenkin pitkiä edistysaskeleita. Vuonna 1984 se irtaantui PGA:sta, ja European Tourista tuli itsenäinen organisaatio. Seuraavana vuonna kiertueella siirryttiin pelikategoriajärjestelmään, eikä kiertueen yksittäisiin kisoihin voinut pääsääntöisesti enää karsia. Suuri merkkipaalu miesten huippugolfille oli myös vuonna 1986 lanseeratun ja aluksi Sony Rankingina tunnetun maailmanlistan käyttöönotto.
Vuonna 1988 European Tour sai Volvosta nimekkään ja näkyvän pääsponsorinsa, ja vuotta myöhemmin kiertue teki ensimmäisen visiittinsä Aasiaan, Yhdistyneisiin Arabiemiirikuntiin. Dubai Desert Classic on vielä nykyisinkin yksi European Tourin klassikkokilpailuista.
Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, maailmankiertueen talous on ollut paljolti yhden kilpailun varassa.
Eurooppalaista ammattilaisgolfia ja samalla myös European Touria vahvisti 80-luvulla myös Euroopan Ryder Cup -menestys.
1990-luvulla kiertueen laajentuminen Euroopan ulkopuolelle voimistui. Kun ET:tä pelattiin ainoastaan Euroopassa, kilpailukausi kesti huhtikuulta lokakuulle. Olosuhteet Euroopassa eivät mahdollistaneet pidempää kilpailukautta. Siksi kiertue alkoi tähyillä otollisemmille talvikauden alueille.
Kaakkois-Aasiaan kiertue ulotti lonkeronsa vuonna 1992, jolloin Johnnie Walker Classic pelattiin Bangkokissa. Muutamia vuosia myöhemmin European Tour alkoi järjestää niin sanottuja co-sanctioning eli yhteiskilpailuja, aluksi Etelä-Afrikan Sunshine Tourin ja seuraavaksi Australasian Tourin ja Asian Tourin kanssa. Vuonna 1998 European Tourin rahalistalla alettiin noterata kolme Yhdysvalloissa pelattavaa majoria, ja heti perään myös seuraavana vuonna käynnistyneet WGC-turnaukset.
2000-luvulla European Tour on ollut ympärivuotinen ja maailmanlaajuinen kiertue. Jo pitkään vain alle puolet kiertueohjelman kilpailuista on pelattu Euroopassa.
Pitkään eläneestä Order of Meritistä luovuttiin vuonna 2009, jolloin lanseerattiin Race to Dubai -rankingjärjestelmä. Samana vuonna European Tourin finaalia alkoi sponsoroida dubailainen logistiikkayritys DP World, joka siis on runsaan viikon kuluttua alkavalla kaudella 2022 uusi koko kiertueen nimisponsori.
European Tourista on kasvanut viiden vuosikymmenen aikana miesten huippugolfin voimatekijä. Kiertueella jaettavat palkintorahat ovat kasvaneet huimaa vauhtia, mutta erityisesti 2000-luvulla keskusteluun ovat nousseet European Tourin taloudelliset haasteet.
Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, maailmankiertueen talous on ollut paljolti yhden kilpailun varassa, ja vieläpä sellaisen, joka ei kuulu ET:n varsinaiseen kalenteriin.
Huippugolfin rahasampo Ryder Cup on jättänyt ET:n kassaan viivan alle rutkasti pelivaraa, mutta vain joka neljäs vuosi, kun Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä pelattava haasteottelu on järjestetty Euroopassa. Ryder Cup on pelastanut kiertueen talouden myös niinä vuosina, kun ottelu on järjestetty Yhdysvalloissa, vaikka ET:n saama siivu vierasotteluista onkin pienempi kuin kotikilpailuissa. Ryder Cupien välivuosina ET:n tulos on ollut jo pitkään negatiivinen.
Keväällä 2020 iskenut covid-pandemia iski niin ikään rajusti European Touriin. Pandemian pitkittyessä ovat voimistuneet puheet yhteistyöstä Yhdysvaltain PGA Tourin kanssa. Uskaliaimmat puheenvuorot ovat viitanneet jopa haltuunottoon.
Viime tiistaina julkistettu merkittävä yhteistyökuvio DP Worldin kanssa maalaa kuitenkin European Tourille paljon valoisampaa tulevaisuutta kuin on pitkään ennakoitu. Covidin kurittamaan viime kauteen verrattuna kiertueen kokonaispalkintopotti kaksinkertaistuu ja nousee jopa pandemiaa edeltäneen tason yli uusiin ennätyslukemiin, noin 200 miljoonaan dollariin.
Kiertueen tulevaisuuden yllä leijuu kuitenkin edelleen kysymysmerkkejä, joista suurin on Saudi-Arabian öljyvarallisuuteen nojaava ja ET:n lisäksi myös PGA Tourin haastava Premier Golf League -hanke. Alun vastoinkäymisten jälkeen hanke on saanut viime kuukausina taas navakkaa tuulta purjeisiinsa.
Mika Piltz pelasi European Tourilla kaksi kautta vuosina 1992 ja 1994. Kuva Getty Images
Kohta 30 vuotta suomalaista ET-golfia
Suomalaisten kiinnostus European Touria lisääntyi roimasti keskellä kuumaa golfbuumia, vuonna 1992, jolloin Mika Piltz ja Anssi Kankkonen lunastivat karsintaturnauksesta ensimmäisinä suomalaisina täyden pelioikeuden European Tourille. Kumpikaan ET-pioneereistamme ei onnistunut uusimaan pelioikeuttaan kilpailujen kautta, mutta Piltz nousi karsinnoista uudelleen kiertueelle kaudella 1994, Kankkonen vuonna 1996. Kankkonen pelasi ET:llä vielä kolmannenkin kauden vuonna 1998 noustuaan kiertueelle haastajakiertue CT:n kautta.
90-luvun kolmas ET-pelaajamme oli Kalle Väinölä, joka nousi ET:lle kaudeksi 1997 haastajakiertueen kautta.
Ensimmäinen European Tourilla paikkansa vakiinnuttanut suomalaispelaaja oli Mikko Ilonen, joka siirtyi European Tourille heti ensimmäisenä ammattilaisvuotenaan 2001. Ilonen pelasi ET:llä lähes yhtäjaksoisesti – vuoden 2006 lyhyttä CT-vierailuun lukuun ottamatta – kauden 2018 loppuun asti. Keväällä 2019 Ilonen ilmoitti yllätyksellisesti päättävänsä ammattilaisuransa ja vetäytyvänsä kilpakentiltä. European Tour -startteja hänelle ehti kertyä suomalaisittain ennätyksellisesti yhteensä 398.
Seuraavina ET-pelioikeuden hankkivat Toni Karjalainen (CT:n kautta) ja Tuomas Tuovinen (karsinnoista), jotka pelasivat European Tourilla kaudella 2006. Antti Ahokas lunasti puolestaan pelioikeuden kaudelle 2009 voitettuaan edeltävällä kaudella kaksi CT-kisaa ja sijoituttuaan haastajakiertueen rankingissa 19:nneksi.
Sitten kuvaan astui Mikko Korhonen, joka osoitti ET-uransa alkutaipaleella sinnikkyytensä. Hän raivasi raastavasta karsintaturnauksesta tiensä pääkiertueelle peräti neljä kertaa vuosina 2010–2014. Toistaiseksi viimeiseksi jääneen karsintaurakkansa Korhonen huipensi karsintaturnauksen voittoon ja vakiinnutti paikkansa ET:llä heti seuraavalla kaudella. Tähän päivään mennessä Korhonen on kerännyt jo kunnioitettavan määrän ET-startteja. Hänellä on takanaan 214 osakilpailua.
Suomalaisittain ehkä tähän asti yllätyksellisimmän nousun pääkiertueelle teki Peter Erofejeff, joka kulki läpi koko kolmiportaisen karsintajärjestelmän lunastaen itselleen pelioikeuden kaudeksi 2013. Seuraavalla kaudella kiertueella debytoi puolestaan Roope Kakko. Kumpikaan ei onnistunut säilyttämään pelioikeuttaan, mutta Kakko palasi uudelleen kiertueelle kaudella 2016.
Mikko Korhosesta tuli Mikko Ilosen rinnalle ET:n uusi suomalaisjyrä, ja kolmantena sinivalkoisena seuraan liittyi Tapio Pulkkanen kaudella 2018. Pulkkanen voitti vuonna 2017 ensimmäisenä suomalaisena haastajakiertue CT:n kausirankingin. Kerran kiertueelle päästyään Pulkkanen on myös säilyttänyt joka vuosi ET-pelioikeutensa ja tekee sen myös tällä kaudella.
Vuotta myöhemmin ET:lle kipusivat CT:n kautta Kim Koivu ja Kalle Samooja, joskin eri reittejä. Koivu nousi pääkiertueelle jo kauden 2018 puolella voitettuaan kolme CT-kisaa, joista viimeisimmän elokuun lopulla Sveitsissä. Myös Samooja pelasi erinomaisen kauden haastajakiertueella ja sijoittui rankingissa viidenneksi. Koivu ei onnistunut pelioikeuttaan uusimaan, mutta Samooja on pelannut European Tourilla debyyttikaudestaan lähtien.
Sami Välimäestä tuli maaliskuussa 2020 neljäs ja toistaiseksi viimeisin suomalainen ET-voittaja. Kuva Getty Images
Viimeisin täyden ET-kategorian lunastanut suomalainen on kaudella 2020 debytoinut Sami Välimäki, joka nousi kiertueelle karsintojen kautta. Välimäki otti heti debyyttikaudellaan paikkansa kiertueella suomalaisittain ennennäkemättömällä tavalla. Hänestä tuli historian neljäs suomalaisvoittaja vasta uransa kuudennessa ET-kilpailussa Omanissa. Ykköstila toi Välimäelle voittajakategorian pelioikeuden, joka ulottuu kauden 2023 loppuun asti.
Välimäen lisäksi voittoihin European Tourilla ovat suomalaisista yltäneet Mikko Ilonen (5 voittoa), Mikko Korhonen (2 voittoa) ja Roope Kakko (1 voitto).
Vuosina 2020 ja 2021 European Tourilla on pelannut täydellä pelioikeudella ennätykselliset neljä suomalaista. Varsin hyvin pelimahdollisuuksia on saanut myös vajaan ET-kategorian hankkinut Janne Kaske, jonka pääkiertueena on pitkään tauolla ollut Asian Tour.
European Tourin osakilpailun järjestämistä Suomessa on usean tahon toimesta pohdittu, mutta toistaiseksi Suomessa ei ole pelattu yhtään ET-kisaa. Tuoreen DP World Tourin lanseerauksen jälkeen kilpailun järjestäminen on jatkossa vielä aiempaa haastavampi tehtävä, sillä kiertue nosti osakilpailujensa minimipalkintopotin kahteen miljoonaan euroon.
Juttu korjattu Kim Koivua ja Antti Ahokasta koskevin osin.
Lue seuraavaksi: Juuri nyt: European Tourista tuli DP World Tour – palkintopotti kaksinkertaistuu
Muuten ansiokas ja mielenkiintoinen historiikki, mutta kokonaan mainitsematta ja laskematta kokonaissaldoon jää 13. suomalainen ET-pelaaja, Kim Koivu. Oletettavasti vahingossa?
Työtapaturma. Kiitos huomiosta, Sport Goofy!
Hei, lisäyksenä vielä että Ahokkaan Antti voitti kaksi kertaa CT:llä 2008 ja oli rahalistan 19. ko. kaudella. Ymmärtääkseni tällä sai pelioikeuden ET:lle 2009. Kuriositeettina hän pelasi 2009 PGA Tourin kisankin Puerto Ricossa.