Uran 146:s ET-startti toi Mikko Korhoselle voiton näytöstyyliin. Sunnuntaina Korhonen ei menettänyt otettaan peliin, vaikka kisa keskeytettiin kahdesti.
Viiden lyönnin johtoasemasta golfin Euroopan kiertueen Shot Clock Masters- kilpailun viimeiselle kierrokselle lähtenyt Mikko Korhonen ei antanut uransa ensimmäisen voiton lipua käsistään sunnuntaina Itävallan Atzenbruggissa.
Korhonen (68–67–68–69 /-16) oli lopulta kilpailussa täysin ylivoimainen voittaen sen kuudella lyönnillä ennen toiseksi sijoittunutta Skotlannin Connor Symea.
Voitto oli Korhoselle uran ensimmäinen pääkiertueella. Ennen häntä Euroopan kiertueen kilpailun ovat suomalaisista pystyneet voittamaan vain Mikko Ilonen ja Roope Kakko.
Reilusta johtoasemasta huolimatta Korhonen, 37, ei lähtenyt viimeiseen päivään varmistellen, vaan teki kierroksen ensimmäisen birdiensä jo kolmannella reiällä.
Neljän reiän jälkeen kilpailu keskeytettiin yli tunniksi salamavaaran takia. Kun Korhonen pääsi takaisin kentälle, hän iski välittömästi tauluun kaksi peräkkäistä birdietä venyttäen johtonsa jo seitsemään lyöntiin.
Päivän ja koko kilpailun ensimmäinen bogey tuli yhdeksännellä reiällä, mutta Korhonen kuittasi sen välittömästi seuraavan reiän birdiellä. Ennen bogia Korhonen ehti pelata 62 reikää ilman yhtäkään parin ylittävää reikätulosta.
Ukkoskeskeytykset eivät jääneet yhteen, vaan kilpailu keskeytettiin toistamiseen, kun Korhosella oli jäljellä seitsemän reikää.
Reilun puolen tunnin mittaiseksi venyneen tauon jälkeen Korhonen taipui bogiin, mutta kuittasi sen edellisen takaiskun tapaan heti seuraavalla reiällä. Kierroksen lopun Korhonen pelasi hieman jarrutellen ja oli pariin otteeseen pienoisissa hankaluuksissa avauslyöntinsä jälkeen.
”Olin suunnitellut pelilinjat avauslyönteihin joka tiipaikalla etukäteen, ja päätin pitää kiinni siitä suunnitelmasta koko kisan ajan. Minulla oli onnea tänään, kun löin pari kertaa huonosti takaysillä, pallo pomppi kannaltani aina hyvin ja selvisin vähällä”, Korhonen sanoi voittajan haastattelussa.
Erinomainen wedgepeli ja loistelias viheriötyöskentely tekivät pelaamisesta silmin nähden helppoa ja paineesta huolimatta Korhosen olemus pysyi rauhallisena ja rentona.
Ennen kuluvaa viikkoa Korhonen oli sijoittunut Euroopan kiertueen kilpailussa kahdesti toiseksi ja kahdesti kolmanneksi. Molemmat kakkostilat tulivat viimekaudella, toinen niistä samaisella Diamond Country Clubin kentällä, jossa tällä viikolla pelattiin.
Korhonen on parhaana suomalaisena golfin maailmanlistalla sijalla 200.Voiton jälkeen sijoitus tulee olemaan 110–115. Euroopan kiertueen pistelistalla sijoitus oli ennen tämänviikkoista kilpailua. 65:s.
Korhonen ansaitsi voitosta palkintorahaa noin 167 000 euroa. Uran kokonaisansiot ylittivät samalla kahden miljoonan euron rajan. Kilpailu oli Korhoselle uran 146:s pääkiertueella. Voitto tuo Korhoselle myös automaattisesti pelioikeuden seuraavalle kaudelle.
Korhonen lentää Itävallasta Suomeen ja kilpailee seuraavan kerran BMW International Openissa Saksassa juhannusviikolla.
Kalle Samooja (-3) oli kilpailussa 34:s ja Tapio Pulkkanen (-2) 38:s.