Ilonen ja Korhonen taistelevat lauantaina jatkopaikasta Skotlannissa - Golfpiste.com

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Ilonen ja Korhonen taistelevat lauantaina jatkopaikasta Skotlannissa

Mikko Ilosella ja Mikko Korhosella on lauantaina mahdollisuus hankkia paikka rahakkaan Alfred Dunhill Championshipin päätöskierrokselle. Roope Kakon jatkohaaveet sulivat perjantaina Kingsbarnsilla.

Mikko Ilonen onnistui Euroopan kiertueen suomalaiskolmikosta parhaiten perjantaina Skotlannin maineikkailla link-klassikoilla pelattavassa Alfred Dunhill Championshipissa.

Ilonen kirjasi St. Andrewsin Old Coursella tuloksen yksi alle parin ja siirtyi yhteistulokseen par. Sillä hän jakaa kisassa sijaa 70 kierroksen ollessa yhä muutamien pelaajien osalta kesken.

Reiältä 10 kierroksensa käynnistänyt lahtelainen pelasi viisi viimeistä reikää hurmiossa ja nakutti niille neljä birkkua.

”Aloitin kierrokseni kentän takaysiltä, joka etukäteen tiedettiin vaikeammaksi puoliskoksi. Korttiin tuli bogeja kuitenkin kovin helpon oloisesti. Kun pääsin helpommalle puoliskolle, kentän väylille 1-9, ei birkkuja tullut ennen viidettä reikää, vaikka paikkoja oli. Neljä birkkua viiteen reikään muutti tilanteen ihan toiseksi, nyt on kunnon mahdollisuus pelata lauantaina itselleen paikka sunnuntaille ja ajaa kärkeä kiinni”, Ilonen sanoi.

”Keli oli alussa kova, pieni tihkusade  tyynnytti tuulta hiukan. Pitkät kalsarit ja pipo olivat kuitenkin oikea asuvalinta”, hän summasi.

Mikko Korhonen teki Kingsbarnsilla tuloksen +1 (73). Kun avauskierros Carnoustiella sujui samalla lyöntimäärällä, on nummelalaisen yhteistulos kahden päivän jälkeen kaksi yli parin.

Mikko Korhoselta vaaditaan lauantaina nappionnistumista Old Coursella. Getty Images.

Mikko Korhoselta vaaditaan lauantaina nappionnistumista Old Coursella. Getty Images.

Sillä hän jakaa sijaa 98 kilpailussa, jonka cut-raja on par. Niin Ilosen kuin Korhosenkin on lauantaina pystyttävä puristamaan kierroksensa alle parin, jotta jatkopaikka sunnuntain ratkaisukierrokselle aukeaisi. Korhosen kohdalla tuloksen on todennäköisesti oltava vähintään kolme lyöntiä pakkasella.

”On se (links-golf) haastavaa edelleen. Varsinkin puttaaminen tässä tuulessa, ei saa millään perille pitkiä putteja vastatuuleen. Ei ehkä niin hyvää pelaamista kuin eilen, mutta ihan ok. Tulos tyydyttää ja mieli on edelleen rauhallinen”, Korhonen sanoi.

”Mielen ja touchin (tuntuman) peli tämä on täällä. Liikaa ei saa miettiä, vaan pitää lyödä fiiliksellä”, Korhonen kuvaili.

Kun toinen kilpailupäivä on yhä kesken, kisan kärjessä on Ross Fisher tuloksella -11. Torstaina Carnoustiella kenttäennätystä sivunnut Ruotsin Alex Noren on toisena kahden lyönnin päässä englantilaisesta. Norenin kanssa samassa tuloksessa on perjantaina 15 reiän jälkeen myös maanmies Joakim Lagergren.

Roope Kakon kierros Kingbarnsilla vaati perjantaina 74 (+2) lyöntiä. Yhteistulos +10 tarkoittaa käytännössä sitä, että Kakon osalta jatkopaikka liukui tavoittamattomiin.

Mikko Korhosen lähtöaika lauantaina Old Coursella on kello 12.39 Suomen aikaa. Mikko Ilonen käynnistää kierroksensa kello 11.55 Carnoustiella ja Roope Kakko samaan aikaan Old Coursella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje