26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Euroopan Ryder Cup -paikat ratkaistaan Wentworthissa suuren yleisömeren keskellä

Tapio Pulkkanen vetää henkeä harjoituskierroksella Wentworthin kentällä. Getty Images.

Perinteikäs PGA Championship on viimeinen näyttöpaikka ennen kahden viikon päässä häämöttävää Ryder Cupia.

BMW PGA Championship on Euroopan kiertueen arvostetuimpia ja odotetuimpia kisoja. Tänä vuonna tavallistakin enemmän, sillä paitsi että Rolex Series -sarjan kolmannessa ja toiseksi viimeisessä kilpailussa on panoksena messevät kahden miljoonaa dollaria, on kisa viimenen näyttöpaikka Ryder Cupiin.

Toki kapteeni Padraig Harrington on karsinut jo ehdokkaat minimiin, mutta kirkossa kuulutettu yksikään paikka ei vielä ole. Lukuun ottamatta niitä viittä, jotka Euroopan joukkueeseen nimettiin eilen tiistaina.

Syyskuun 24.–26. päivä Wisconsinissa Whistling Straitsin kentällä pelattavassa haasteottelussa Eurooppaa edustavat varmuudella Jon Rahm, Rory McIlroy, Viktor Hovland, Paul Casey ja Tommy Fleetwood. He varmistivat paikkansa maailmanlistasijoituksen perusteella.

Euroopan kiertueen pistelistan kautta jaossa on neljä paikkaa ja kapteeni-Harrington valitsee loput kolme pelaajaa.

Tyrrell Hatton ja Matt Fitzpatrick nähdään suurella varmuudella joukkueessa, mutta lopuista paikoista käydään kova vääntö. Paperilla esillä ovat ainakin Bernd Wiesberger, Victor Perez, Robert MacIntyre, Lee Westwood, Shane Lowry – ja jokerikorttina Sergio Garcia, joka ei kuitenkaan tällä viikolla ole kisassa mukana.

Onhan tämä ET-kauden kohokohtia… Yleisöä taitaa olla 25 000 per päivä. Kisa on siis loppuunmyyty.

Garcia vihjaisi FedEx Cupin finaalin jälkeen tviitissään, että kuluva kausi voi olla miehen viimeinen. Mieleen hiipii väkisin kahden vuoden takainen Solheim Cup, johon ratkaisevan putin upottanut Suzann Pettersen päätti uransa. Ehkä Garcian mielessä kiiluu samanlainen poistuminen estradilta?

PGA Championshipissä on siis paljon pelissä. Kisan voittoa puolustaa Tyrrel Hatton. Hän on voittanut urallaan peräti neljä Rolex Series kisaa, kertaalleen siis myös Wenworthissa, ja tällä viikolla hänellä on mahdollisuus yltää viidenteen Rolex Series voittoon ensimmäisenä pelaaja historiassa. Epätodennäköistä se kuitenkin on, sillä ainoastaan Luke Donald on pystynyt voittamaan Wentworthissa kahdesti peräkkäin, vuosina 2011–2012.

Tapio Pulkkaselle PGA Championship on uran neljäs. Hän on pelannut kisassa hyvin yltäen kahdesti jatkoon. Pulkkasen vire on ollut nousussa ja hän lähtee kentälle luottavaisena.

”Onhan tämä ET-kauden kohokohtia. Huippukenttä ja istuu silmään suhteellisen hyvin. Peli on ollut hyvässä vireessä viime aikoina, ja uskon että menestykselle on hyvä mahdollisuus. Yleisöä taitaa olla 25 000 per päivä. Kisa on siis loppuunmyyty”, Pulkkanen kertoo.

Suomalaisten lähtöajat torstaina Suomen aikaa:

Sami Välimäki 11.25
Mikko Korhonen 12.05
Tapio Pulkkanen 12.25
Kalle Samooja 12.50

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje