16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Dyson korjasi potin

Simon Dyson voitti sunnuntaina viidennen kerran Euroopan kiertueella. © Getty Images

Simon Dyson (-15) nousi lopulta mielenkiintoisen Irish Openin sankariksi. Kisa oli finaalikierroksen loppusuoralla kahden kauppa, kunnes lyönnin britille hävinnyt Richard Green tyri mahdollisuutensa helponoloisesti. 250 000 euroa Killarneystä tienannut Dyson nousee voittonsa myötä maailmanlistalla 50 parhaan lähituntumaan.

Merkkejä Dysonin peliotteen terävöitymisestä oli havaittavissa jo pari viikkoa sitten pelatussa British Openissa, jossa hän oli mukavasti yhdeksäs. Tuolloin paikka kauden viimeisen major-tunaukseen irtosi vasta viidenneltä varasijalta. Akronissa ensi viikolla pelattavaan World Tourin kisaan Dyson lähtee kuitenkin varsnaisen kutsun saaneena.

”On harmi, ettei näitä tuntemuksia voi varastoida. Voitto tuntuu upealta, pelasin tällä viikolla kenties urani parasta golfia”, 33-vuotias Dyson sanoi.

Green johti kisaa enimmäkseen koko finaalikierroksen, kunnes Dyson nousi 17. reiän birdiellään aussin kanssa tasoihin. Viimeisen reiän jatkolyöntien perusteella uusinta näytti todennäköiseltä, mutta Greenin kantti petti pahimmalla hetkellä: pitkä birdieputti meni kolmisen metriä pitkäksi kohtalokkain seurauksin.

Richard

Richard Green otti ratkaisevan virheensä raskaasti. &copy Getty Images

”Tuntuu tavallaan ikävältä voittaa toisen virheen vuoksi, mutta otetaan tämä voitto näin”, Dyson totesi.

Skotti Stephen Gallacher (-12) teki 18:lla birdien, jonka avulla hän nousi kolmanneksi. Itävallan Bernd Wiesberger (-11) yllätti neljännellä sijallaan.

”Irkut” pettivät

Alkuviikolla Killarneyssä kaikki pyöri enemmän tai vähemmän Rory McIlroyn, Darren Clarken, Graeme McDowellin ja Padraig Harringtonin ympärillä. Heistä yksikään ei kuitenkaan yltänyt Irish Openissa top-20:een.

McDowell oli 25:s ja McIlroy 34:s. Harringtonin ja Clarken pelit päättyivät karsiutumiseen kahden kierroksen jälkeen. Paras irlantilainen oli kahdeksanneksi sijoittunut Peter Lawrie (-9).

”Tämä ei ollut tulos, jota tavoittelin. Kaksi seuraavaa viikkoa (Bridgestone Invitational ja PGA Championship) ovat tärkeitä”, McIlroy sanoi.

Simon Dyson pähkinänkuoressa:

Ikä: 33 Syntymäpaikka: York, Englanti Asuinpaikka: Manchester, Englanti Mitat: 183 cm, 70 kg Perhesuhteet: Naimisissa (Lindsey) Harrastukset: Musiikki, snooker, tennis, elokuvat Ammattilaiseksi: 1999 Kaudet Euroopan kiertueella: Vuodesta 2001 lähtien Voitot ET:llä: 5 Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje