16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Donald piti lupauksensa

Luke Donaldia muistettiin Wentworthissa jo ensimmäisenä päivänä.

Luke Donald on ollut monien mielestä maailman paras golfaaja WGC-reikäpeliturnauksesta lähtien. Voittamisen kanssa koko uransa taistellut englantilainen sadatteli pitkään hävittyään edellisviikon finaaliottelunsa Ian Poulterille. Avauskierros 64 (-7) kuitenkin osoittaa, että Donaldilla on ”palikat kasassa”. ”Kenttä ei todellakaan ole helppo. Tuuli oli vaikea ja pyöri ympäriinsä. Ajoittaiset vesikuurot myös vaikeuttivat. Sain pallon tänään täyteen kontrolliini ja se tunne on erittäin harvinainen. Näin lyönnit ja pystyin suorittamaan ne – erittäin tyydyttävää”, Donald hehkui kierroksen jälkeen. Ryder Cup -kapteeni Colin Montgomerie oli myös pitkään Luke Donaldin rinnalla. Etuysin -5 pelannut Monty hyytyi takaysillä päätyen yhteistulokseen 69 (-2). Kokemus oli valttia ensimmäisen kierroksen perusteella Matteo Manasseroa lukuunottamatta. Käsittämätön Italian tähti napautti tauluun ennakkoluulottoman 66:n (-5) jättäen samassa ryhmässä kiertäneen Rory McIlroyn (76)) täysin varjoonsa. ”Kenttä sopii minulle tosi hyvin, koska pallo on pakko sijoittaa tiiltä kapeisiin kohtiin. Tuulen arvioiminen on vaikeaa, koska korkeat puut sotkevat tilannetta tehden arvioimisesta vaikeampaa. Uskon menestykseen loppuviikolla – kaksi voittoa ovat tehneet minusta entistä vahvemman henkisesti ja olen oikealla tiellä tätä kisaa ajatellen ensimmäisen kierroksen jälkeen”, Manassero pohti. Ensimmäinen kierros jouduttiin keskeyttämään ukkoskuuron takia noin puoleksi tunniksi, jonka takia ensimmäinen kierros on vielä joidenkin pelaajien osalta kesken. Mikko Ilonen ei saanut peliään kulkemaan ensimmäisellä kierroksella. Lahtelainen pelasi avauskierroksen 83:lla (+12) lyönnillä sijoittuen ensimmäisen kierroksen ollessa kesken viimeiseksi. Selvää lienee kamojen pakkaaminen toisen kierroksen ”terapiakävelyn” jälkeen. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje