16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Donald antoi myrskyvaroituksen

Luke Donald voitti Euroopan kiertueella kuudennen kerran. © Getty Images

Luke Donaldin hieno vuosi sai jatkoa sunnuntaina, kun hän nappasi Invernessissä pelatussa Scottish Openissa kauden kolmannen voittonsa. Maailmanlistan hallitseva ykkönen esitti kisan finaalikierroksella virheetöntä peliä edeten yhdeksän birdien avulla tulokseen 63 lyöntiä.

Vaikka toiseksi sijoittunut Fredrik Andersson Hed pisti sunnuntaina vielä lyönnillä paremmaksi, jäi ruotsalaisen ja Donaldin (-19) lopulliseksi eroksi neljä lyöntiä.

Donaldin jäätävän varmat otteet lupaavat hyvää torstaina Sandwichissä käynnistyvää British Openia ajatellen. Britti kertoi kisan jälkeisessä haastattelussa käyneensä edellisellä viikolla tutustumassa kauden kolmannen major-turnauksen kisa-areenaan: ”Loistava kenttä. Lay-out istuu minun silmääni, joten odotan tulevia päiviä innokkaana”, tuore voittaja sanoi.

”Voitto maistuu hyvälle, tähän tottuisi ihan mielellään. Yleensä kun pelaan edellisellä viikolla hyvin, vire säilyy seuraavalle viikolle”, Donald jatkoi vihjaillen.

Koska Castle Stuart Golf Linksillä ei ollut runsaiden sateiden vuoksi mahdollista pelata lauantaina, jouduttiin Scottish Open lyhentämään kolmen kierroksen pituiseksi turnaukseksi. Finaalipäivän aamuna klo 7 startannut Donald sai pelata aluksi puolet toisesta kierroksestaan ennen lounasta. Tässä vaiheessa hän oli kutistanut kärjen neljän lyönnin etumatkan yhteen lyöntiin.

Kun Donald pääsi uudestaan liikkeelle, ei hänen lentoaan kyennyt pysäyttämään enää kukaan. Vuoden seitsemäs ET-turnaus nosti hänen kauden kokonaisansionsa 3 153 531 euroon. Tulevalla viikolla britillä on mahdollisuus rikkoa Euroopan kiertueella saaduissa uratienesteissä 11 miljoonan euron raja.

Fredrik

Fredrik Andersson Hed pelasi kaksi jälkimmäistä kierrosta 16 alle parin. &copy Getty Images

Lee Westwoodin jäätyä Scottish Openissa 14:nneksi, vahvisti Donald asemiaan World Rankingin kärjessä. Edes listakolmosena olevan Rory McIlroyn toinen mahdollinen major-voitto Sandwichissä ei tule syrjäyttämään Donaldia valtaistuimelta viikon kuluttua.

Donaldin ohella yksi sunnuntain onnellisimmista pelaajista oli kiertuetulokas Scott Jamieson. Lopun kaksi birdietä nosti hänet kisassa jaetulle kolmannelle tilalle avaten skotille paikan British Openiin.

”En ollut ihan varma, kuinka tärkeä putti se oli”, Jamieson selitti kolmemetristä upotustaan. ”Vaikeaa uskoa, että pelaan British Openissa – se on mahtavaa. Ensimmäinen major-turnaukseni, toivottavasti niitä tulee paljon lisää.”

Jamiesonin kanssa kolmannen sijan Invernessissä jakoivat Mark Tullo, George Coetzee, AngelCabrera, Nicolas Colsaerts, Martin Wiegele sekä Lorenzo Gagli. Heidän lopputuloksensa oli 14 alle parin.

Vielä kahden kierroksen jälkeen johdossa ollut Graeme McDowell löi 12:lla kaksi palloa gorse-pensaaseen. Reikätulos yhdeksän vakavoitti pohjoisirlantilaisen, joka hiipui tulosluettelossa sijalle 42.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje