16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Derksen hurjana Pariisissa

Robert-Jan Derksenillä oli hymy herkässä kun birdieitä sateli Le Golf Nationalilla solkenaan. © Getty Images

Päivänviimeisessä ryhmässä maailiin tullut Robert-Jan Derksen asetteli Ranskan avointen ensimmäisen kierroksen päätteeksi johdon klubitalolla uusiksi. Suvereenin esityksen jälkeen kahdeksan alle pelanneen hollantilaisen etumatka seuraaviin on kolme lyöntiä.

”Se sujui hienosti, sillä turnauksen aloitus ei ole koskaan liian helppo. Tein birdien 11:llä ja hyvän parin 13:lla, ne olivat tärkeät reiät. Pystyin tekemään myös birdiet lähes kaikilla sisääntulon hankaililla rei’illä”, Derksen sanoi.

Derksenin kärkipaikkaa väijyvät lähimpänä Jean Van de Velde, Martin Kaymer sekä Alejandro Cañizares. Heistä 11 vuoden takainen surullisen hahmon ritari Van de Velde on pudonnut kauas uransa parhaimmasta tasostaan. Vasta toista turnaustaan tänä vuonna pelaavalla ranskalaisella ei ole tällä hetkellä pelioikeutta Euroopan Tourille, maailmanlistan sijoituksenkin ollessa nöyryyttävä 1175.

Van de Velde nousi suuren maailman tietoisuuteen Carnoustiessa vuonna 1999 pelatussa British Openissa, jossa hän tyri kolmen lyönnin johtonsa viimeisellä reiällä. Uusintaan mennyt kisa kääntyi lopulta Paul Lawrien eduksi. Samantapainen kohtalo riivasi Van de Veldeä Ranskan avoimissa viisi vuotta sitten, jolloin hän löi pallonsa viimeisellä reiällä veteen ja vielä toistamiseen uusinnassa Jean-Francois Remesyä vastaan.

Villillä kortilla paikan Pariisin kisaan saanut Van de Velde lunastaisi voitolla itselleen osallistumisen kahden viikon kuluttua pelattavaan British Openiin.

”Minulla ei ole itseäni kohtaan minkäänlaisia odotuksia, ainakaan tässä vaiheessa. Mutta nähtäväksi jää – meistä ranskalaisista kun ei koskaan tiedä”, Van de Velde sanoi.

Marko Kuivasaari

Euroopan terävin kärki mukana Ranskan avoimissa

Ranskalaisilla on kunnia katsastaa Euroopan parhaimmiston iskukyky maansa avoimissa mestaruuskisoissa tällä viikolla. Nimekkään joukon kärkenä voittotaisteluun on käymässä Lee Westwood, jonka haaveet ensimmäisestä major-tittelistä kärsivät kolauksen niin Augustassa kuin Pebble Beachilläkin.

Kausi

Kausi on kääntynyt jälkipuoliskolleen, mutta Lee Westwoodin avausvoitto antaa yhä odotuttaa itseään. &copy Getty Images

Open de France on aina houkutellut hyviä pelaajia Manner-Euroopan vanhimpaan avoimeen turnaukseen. Kenties juuri siksi, sillä pelaajat arvostavat perinteitä ja nimenomaan Ranskan avoimia ei moni raaski jättää kilpailukalenteristaan pois. Areenana on vanha tuttu Le Golf National, joka kerää neljänä turnauspäivänä sankoin joukoin paikallisia kannustamaan omiaan menestykseen.

Turnauksen edellinen ranskalaisvoittaja on Jean-Francois Remesy, joka oli kotimaansa avointen ykkönen vuosina 2004 ja 2005. Remesyä ennen kahteen peräkkäiseen Ranskan avointen voittoon pystyi Nick Faldo, joka vei Chantillyssä pelatun kisan nimiinsä 1988 ja 1989. Ranskalaiset ovat aina yllätysvalmiita, joskin taipuvaisia ailahtelevuuteen. Gregory Havret’ia on helppo veikata kisassa Ranskan parhaaksi valttikorttiksi, mikäli vain Pebble Beachin hurmio kantaa vielä Pariisin saakka.

Osallistujaluettelosta poimitut Lee Westwood, Luke Donald, Ian Poulter, Rory McIlroy sekä turnauksen voittoa puolustava Martin Kaymer tarjoavat varmasti ranskalaisille ja kaikille muillekin riittävän paljon värinää, kun ensimmäinen pallo tiiataan Le Golf Nationalin ykköstiille torstai-aamuna.

Westwood ilmoitti jo ennen viime kauden loppua kiinnittävänsä jatkossa kaiken huomion harjoittelussaan vain siihen, mikä johtaa mahdolliseen menestykseen major-turnauksissa. Augustassa Westwood pelasi hienosti, mutta sai tyytyä toiseen sijaan. Pebble Beachillä britti (16:s) ei sen sijaan ollut missään vaiheessa edes kovin lähellä kärkeä.

Mastersin lisäksi hänellä on kauden muista kisoista kaksi (Qatar ja Dubai) sijoitusta kolmen parhaan joukkoon. Jos Westwood on kauden kääntyessä kohti British Openia onnistunut asettamaan säätönsä uusille taajuuksille, saattaa vuoden avausvoitto osua Pariisissa hyvinkin hänen kohdalleen.

Muita mielenkiintoisia Ranskan avoimiin starttaavia pelaajia ovat mm. Angel Cabrera, Geoff Ogilvy sekä Münchenissä onnistunut, Ranskan avointen vuoden 2008 voittaja Pablo Larrazabal. Pariisissa on mukana myös José-Maria Olazábal, joka pelaa tällä viikolla ensimmäisen turnauksensa sitten lokakuun 2009. Olazábal on kärsinyt viime aikoina reumaattisista oireista, eikä ole kuin aika ajoin pystynyt täysipainoiseen harjoitteluun.

Mikko Ilonen ei pelaa Ranskan avoimissa, vaan keskittyy kotioloissa ensi viikolla Glasgown lähellä Loch Lomondissa pelattavaan Scottish Openiin.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje