Laura Daviesin kokemus oli naisten Saksan avoimissa liikaa kolmen kierroksen jälkeen johtaneelle Asleigh Simonille sekä hänen kanssaan johtopallossa pelanneelle Melissa Reidille. 46-vuotias englantilainen pelasi sunnuntaina koko päivän parhaan kierrostuloksen, 68 lyöntiä ja nousi turnauksen voittajaksi. Daviesin (-11) peli oli finaalikierroksella virheetöntä, sisältäen 14 parin lisäksi neljä birdietä.
Reid johti kisaa vielä ulosmenon loppuvaiheilla, kunnes Daviesin birdiet rei’illä 7 ja 8 käänsivät pelin kokeneemman englantilaisen eduksi. Myös Simon (-8) oli vielä mukana kärkitaistelussa tehtyään birdien viidennellä, mutta jatkossa neljä bogia himmensivät kolmanneksi sijoittuneen 21-vuotiaan eteläafrikkalaisen voittohaaveet.
Voitto oli pitkin vuotta hyvin pelanneelle Daviesille jo toinen, sillä hän oli ykkönen myös kauden avauskilpailussa Uudessa-Seelannissa. Hän vahvisti samalla asemiaan myös LET:n ansiolistan kärjessä lähes 133 000 euron kokonaistienesteillään. Kaikkiaan Saksan avointen voitto oli hänelle jo uran 40:s naisten Euroopan Tourilla.
Davies osoitti viikonvaihteessa todellista lujuuttaan pelaamalla Münchenin viileässä ja tuulisessa säässä kaksi viimeistä kierrostaan yhteensä kymmenen alle. Hän oli vielä 36 reiän jälkeen yhdeksän lyöntiä kärkeä jäljessä.

Melissa Reid oli Laura Daviesin rynnistyksessä aseeton. © Getty Images
Ursula Wikströmin peli ei ollut sunnuntaina kahden edellisen kierroksen tasolla, vaan tulos 75 pudotti hänen sijoitustaan kuusi pykälää, 25:nneksi. Yhteistulokseen par päätyneen Wikströmin viikonvaihteen urakkaa tasokkassa turnauksessa voi silti luonnehtia varsin tyydyttäväksi.
”Tänään oli melko kova tuuli ja se tuotti onglemia. Pallot eivät oikein pysyneet väylillä ja olin vähän liikaa siellä sun täällä. Onneksi puttipeli oli tänään kuitenkin kohtuullista”, Wikström sanoi.
Wikströmille kertyi palkintoeuroja Saksan osakilpailusta 3500, joiden myötä hän nousi kiertueen rahalistalla kaksi sijaa ylöspäin, 25:nneksi. Wikström on tienannut tämän kauden kuudessa turnauksessa yhteensä reilut 12 000 euroa.
LET-kiertue jatkuu tiiviinä ja seuraavaksi pelataan Slovakiassa, jossa tulevana torstaina käynnistyy Slovak Open.
Marko Kuivasaari
Ursula Wikströmjahtaa hyvää sijoitusta Münchenissä

Ursula Wikströmin peli on tällä hetkellä hyvällä mallilla.
Ursula Wikström säilytti edelleen näköyhteyden top-10:een naisten Saksan avoimissa mestaruuskisoissa. Tuloksen 70 lauantaina pelannut Wikström on ennen finaalikierrosta kahden lyönnin päässä turnauksessa kahdeksannen sijan jakavista pelaajista. Etelä-Afrikan Ashleigh Simon siirtyi kisan johtoon.
Ursula Wikströmin virheetön peli Ladies German Openin kolmannella kierroksella takasi hänelle edelleen hyvät mahdollisuudet nousta tasokkaassa kisassa laatusijoituksiin. Tuloksen kaksi alle pelannut suomalainen jatkaa turnauksen päätöskierrokselle edelleen sijalta 19.
Kokonaistilanteessa -3 oleva Wikström vältteli lauantaina taidokkaasti ojat ja allikot. 16 parin lisäksi hän teki yhden birdien molemmilla kenttäpuoliskoilla, joten peli sujui tasapainoisesti. Viime viikolla Turkissa kahdeksanneksi sijoittuneen Wikströmin pysyminen 20 parhaan joukossa Münchenin kovatasoisessa kisassa olisi jo sellaisenaan mainio suoritus.
”Muutama putti enemmän olisi saanut tietysti pudota reikään, mutta bogiton kierros on aina hyvä. Peli on nyt hyvällä mallilla ja tästä on hyvä jatkaa päätöskierrokselle”, Wikström sanoi.
Päivän suvereenimmasta esityksestä vastasi Asleigh Simon. Eteläafrikkalainen teki 64 lyönnin kierroksellaan kahdeksan birdietä, joista viisi peräkkäin rei’illä 3-7. Simon nousi samalla kisan johtoon yhteistilanteessa -11.
Pitkin päivää kisaa johtanut Melissa Reid teki kierroksen loppupuolella kaksi bogia joutuen samalla päästämään Simonin lyönnillä ohitseen. He pelaavat sunnuntaina turnauksen johtopallossa.
36 reiän jälkeen kisaa johtanut Linda Wessberg teki lauantain kierroksen ulosmenossa kolme bogia ja yhden tuplabogin. Kolmantena oleva ruotsalainen kuitenkin ryhdistäytyi sisääntulon kolmen birdien myötä ja sai pidettyä eron kärkeen vain kahdessa lyönnissä.
Saksalaisten uusi suosikki, nuori Caroline Masson (-8) on neljäntenä, kun mm. ennakkoon kärkipäähän veikatuista Laura Davies (-7) on viidentenä ja Helen Alfredsson (-5) kahdeksantena.
Marko Kuivasaari
Wessberg onnistui mieleisessään kelissä – myös Wikström piristyi

Linda Wessberg oli perjantaina pitelemätön. © Getty Images
Linda Wessberg (-10) kiitteli Münchenin koleaa ja sateista säätä noustessaan perjantaina Saksan avointen kärkeen. Wessbergin tulos 64 oli päivän paras, mutta melkoisen parannuksen koki myös Ursula Wikströmin peli – hän harppasi tuloksen 68 ansiosta 20 parhaan joukkoon. Muut suomalaiset karsiutuivat jatkosta.
Ursula Wikström (-1) löysi mainion otteen peliinsä Saksan avointen toisella kierroksella. Tulos 68 oli päivän parhaimpia noteerauksia, jonka myötä Wikström kiipesi kisassa sijalle 19.
Wikström aloitti pelinsä perjantaina hurjalla tahdilla tehden heti kättelyssä neljä peräkkäistä birdietä. Tuloksessa neljä alle kierroksen jälkimmäiselle puolelle siirtynyt Wikström koki kentän viidennellä (päivän 14:s) reiällä pienen suvantovaiheen tuplabogin muodossa, mutta ei jäänyt murehtimaan sitä sen enempää. Kaksi peräkkäistä birdietä epäonnistumisen jälkeen paikkasi tilanteen ja näin päivän tulos neljä alle oli valmis.
Turkissa viime viikonloppuna kahdeksanneksi sijoittuneella Wikströmillä on jälleen hieno mahdollisuus nousta LET:n turnauksessa kymmenen parhaan joukkoon, jonne hänellä on Münchenissä matkaa nyt kaksi lyöntiä.
”Nyt kerrankin voi sanoa, että puttaaminen oli hyvää ja birdie-putit upposivat. Toisaalta kolme tuplabogia kahteen kierrokseen on kuitenkin aina liikaa. Kaikki huonot lyönnit osuivat juuri niille muutamalle väylälle. Muuten peli on molempina päivinä ollut aika stediä”, Wikström sanoi.
Muille suomalaisille ei perjantaina päivä hymyillyt. Noutaja tuli niin Hanna-Leena Saloselle (74-74), Riikka Hakkaraiselle (74-75) kuin Jenni Kuosallekin (77-76). Salosen jatkoonpääsy kaatui ulosmenon loppuvaiheessa, Hakkaraisen liidon katkessa neljänneksi viimeisellä tulleeseen triplaan. Kuosan ainoaksi birdieksi jäi torstain ensimmäisellä reiällä tullut onnistuminen.
Linda Wessberg (-10) ylisti perjantain koleaa, tuulista ja sateista säätä. Mainituissa olosuhteissa kuin kotonaan ollut Wessberg pelasi tuloksen 64, jolla irtosi kärkipaikka lyönnin erolla toiseksi nousseeseen Melissa Reidiin.
Seitsemän alle tilanteessa olevat Lee-Anne Pace ja Christel Boeljon jakavat kolmannen sijan.
Marko Kuivasaari
Tinning aloitti tarkimmin sateisessa Münchenissä

Hanna-Leena Salonen pelasi yhdessä Riikka Hakkaraisen kanssa parhaan suomalaistuloksen torstaina.
Iben Tinning ei hyytynyt Münchenin viileässä ja sateisessa säässä torstaina, vaan otti tuloksellaan 67 Saksan avointen kärkipaikan avauspäivän jälkeen. Suomalaisia ei ole 50 parhaan joukossa.
Iben Tinning oli mainiolla pelipäällä Ladies German Openin ensimmäisenä kilpailupäivänä Münchenissä. Kymmenenneltä tiiltä liikkeelle lähtenyt tanskalainen teki rei’illä 10-18 kaikkiaan viisi birdietä. Ollessaan 16 reiän jälkeen tuloksessa -7, Tinning näytti jo tekevän pientä kaulaa seuraaviin. Bogit Gut Häusernin kentän kahdella viimeisellä kuitenkin pudottivat päivän tulokseksi 67 (-5), jolla heltisi kisan johtopaikka lyönnin erolla Etelä-Afrikan Lee-Anne Paceen.
”Olen melko yllättynyt näin hyvästä tuloksesta, koska kentällä oli aika kosteaa. Griinien pelattavuus säilyi sateesta huolimatta kuitenkin hyvänä ja se auttoi. Olosuhteet oli kovat, mutta ei sentään tuullut. Täytyy jatkaa samaan tahtiin”, sanoi Tinning, jonka oma puoliso toimi hänen caddienaan.
Kolmannen sijan jakavat Laura Cabanillas, Christel Boeljon, Lisa Holm Sörensen sekä RebeccaHudson, tuloksellaan -3.
Suomalaisilla oli torstaina pelinsä kanssa selviä käynnistysongelmia. Parhaiten päivän urakastaan selvisivät Riikka Hakkarainen sekä Hanna-Leena Salonen, joiden tulos 74 (+2) riittää tällä hetkellä 56. sijaan.
Turkissa onnistunut Ursula Wikström löi tuloksen 75 (78:s) sekä Jenni Kuosa 77 (99:s).
Marko Kuivasaari
Kova kaarti koolle Ladies German Openiin

Toivottavasti Turkissa hyvin pelannut Ursula Wikström pystyy tasokkaaseen esitykseen myös Saksan kisassa. Kuva: Tristan Jones/LET
Saksan avoimet ovat yksi LET-kiertueen kauden merkittävimmistä turnauksista, jonka voi todeta helposti jo kisan osallistujaluettelon perusteella. Tourin parhaimmisto on mukana Münchenissa, jonne on suuntaamassa myös koko kiertueella pelaava suomalaisnelikko.
Kasvanut palkintopotti sekä autot voittajalle ja hole-in-onen tehneelle. Siinä lisähoukuttimia tämänvuotiseen naisten Saksan avoimeen mestaruusturnaukseen, joka käynnistyy torstaina Münchenissa. Taitoa ei tule Gut Häusernin kentän väyliltä loppuviikosta puuttumaan, sillä kiertueen terävin kärki on mukana taistelemassa kisan voitosta.
Turnauksen palkintoarvoa on kasvatettu tämän vuoden kisassa aina 330 000 euroon saakka, josta voittaja kuittaa itselleen sunnuntaina n. 50 000 euroa. Tämän lisäksi tuleva Saksan mestari saa palkinnokseen yhtenä kisan sponsorina toimivan Audin lahjoittaman auton. Myös kentän 15. reiällä hole-in-onen tehnyt pelaaja palkitaan autolla.
Kisan voitosta kävivät viime vuonna kovan taistelun Ranskan Jade Schaeffer ja Espanjan Paula Marti Zambrano. Lopulta Schaeffer käänsi pelin edukseen uusintarei’illä. Kolmannen sijan jakoivat isäntämaan Martina Eberl sekä viime viikonloppuna Turkin turnauksen voittanut britti Melissa Reid. Koko vuoden 2009 turnauksen kärkijoukko on valmiina tällä viikolla uuteen kamppailuun.
Eberlin ohella kotiyleisön tuesta tulevat saamaan osansa myös Anja Monke, Elisabeth Esterl, Bettina Hauert, Caroline Masson sekä Denise Becker. Heistä Masson voitti viime vuonna LET-kiertueen karsinnat, mutta pelaa Saksan avoimissa vasta kolmannen kilpailunsa ammattilaisena ja ylipäätään kiertueella. Kisan ehdottomiin vetonauloihin kuuluvat lisäksi mm. Laura Davies, Becky Brewerton, Helen Alfredsson sekä Carin Koch.
Suomalaisista Münchenin turnauksessa ovat mukana Riikka Hakkarainen, Jenni Kuosa, Hanna-Leena Salonen sekä Ursula Wikström. Heistä Turkissa kahdeksanneksi sijoittunut ja ansiolistalla 27:ntenä oleva Wikström on luonnollisesti suurin menestyjäehdokas myös Ladies German Openissa.
Marko Kuivasaari