26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Challenge Tourilla todella tasaista

Oscar Floren pelaa hyvää kautta Challenge Tourilla ja on rahalistalla yhdeksäntenä. © Getty Images

Kisaa johtava nelikko, Floria Preagant, Tony Raillard, Thorbjörn Olesen ja Oscar Floren, on tuloksessa kymmenen alle parin Allianz Golf Open de Lyonissa. Yksinään johtopaikkaa kahden kierroksen jälkeen nimissään pitänyt Oscar Floren pelasi kierroksensa johtoryhmästä heikoiten. Ruotsalainen kaksi birdietä ja kaksi bogia. Päivän parhaan kierroksen pelasi Florian Praegant, joka teki bogittomalla kierroksellaan seitsemän birdietä.

Hyvää kautta pelaava Floren on ollut kolmesti kymmenen parhaan joukossa Challenge Tourilla tällä kaudella. Rahalistalla ruotsalainen on yhdeksäntenä.

Ranskan Lyonissa pelattavassa kisassa on kärjen osalta todella tasaista. Johtonelikosta enimmillään neljän lyönnin päässä on 20 pelaajaa. Suomalaiset karsiutuivat kisasta kahden kierroksen jälkeen.

Suomalaiset karsiutuivat Challenge Tourilla

Jaakko Mäkitalo on selvittänyt cutin kerran tällä kaudella Challenge Tourilla.

Jaakko Mäkitalo on selvittänyt cutin kerran tällä kaudella Challenge Tourilla.

Cut-rajaksi muodostunut kaksi alle parin oli suomalsipelureille liikaa. Allianz Golf Open de Lyonissa RoopeKakko oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kolme alle parin, mutta toisen päivän kierrostulos 73 oli myrkkyä jatkoon pääsyn kannalta. Kakko karsiutui yhdellä lyönnillä.

Kakon kanssa saman kohtalon koki Mikko Korhonen. Lyönnillä karsiutunut Korhonen pelasi toisen kierroksensa kaksi alle parin. Kuusi Birdeitä ja neljä bogia perjantaina tehnyt Korhonen paransi torstailta kolmella lyönnillä.

Jaakko Mäkitalo pelasi kaksi kierrostaan yhteensä yksi yli parin. Mäkitalo pelasi torstaina yksi alle parin ja perjantaina kaksi yli parin.

Kisaa johtaa kahden kierroksen jälkeen ruotsalainen Oscar Floren. Floren on yhteistuloksessa 10 alle parin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen johtanut Marcus Higley ei päässyt pelinsä kanssa perjaninta sinuiksi ja löi 75 kertaa. Higley jakaa 37. sijaa.

Roope Kakolla hyvä avauskierros Ranskassa

<a href=Roope Kakko avasi Ranskassa terävästi ja on neljännestä sijasta vain muutaman lyönnin päässä." src="/wp-content/uploads/2010/07/09053122191569.jpg" width="460">

Roope Kakko avasi Ranskassa terävästi ja on neljännestä sijasta vain muutaman lyönnin päässä.

Roope Kakko selviytyi suomalaisista parhaiten Allianz golf open de Lyonin ensimmäisestä kierroksesta. Kakko pelasi tuloksen 68, kolme alle parin. Suomalainen teki kierroksellaan neljä birdietä ja yhden bogin. Kakko jakaa 20. sijaa. Matkaa neljän parhaan joukkoon on vain kaksi lyöntiä.

Kisaa johtaa ensimmäisen 18 reiän jälkeen Marcus Higley. Englantilainen pelasi kierroksensa neljä lyöntiä Kakkoa paremmin ja on siis seitsemän alla parin. Higley aloitti kierroksensa 10. reiältä ja pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää yksi alle parin. Hyvässä vedossa ollut englantilainen räjäytti pankin rei´illä 2-6, jotka hän pelasi kuusi alle parin. Eagle ja viisi birdietä nostivat englantilaisen johtoon.

Viimeisten joukossa kentälle lähtenyt Jaakko Mäkitalo pelasi kierroksensa yksi alle parin. Mäkitalo aloitti kierroksensa terävästi ja oli yhdeksän pelaamansa reiän jälkeen kaksi alle parin. 11. reiällä syntyi vielä birdie, mutta 15. reiällä korttiin merkitty tuplabogi tiputti suomalaista tuloslistalla. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Mäkitalo jakaa 46. sijaa.

Mikko Korhonen pelasi reiät 1-9 kaksi alle parin, mutta toinen yhdeksikkö sujui viisi lyöntiä heikommin. Tuloksella yksi yli parin Korhonen jakaa sijaa 87. Viikonlopun kierroksille selvitäkseen Korhosen pitää hivenen parantaa perjantaina. Cut-raja on lyönnin päässä.

Challenge Tourin kisassa vahva ranskalaisrintama

<a href=Mikko Korhonen kantaa tällä hetkellä suomalaistoiveita harteillaan Challenge Tourilla. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2010/07/09060717052245.jpg" width="460">

Mikko Korhonen kantaa tällä hetkellä suomalaistoiveita harteillaan Challenge Tourilla. &copy Getty Images

Challenge Tour -kausi alkaa olla puolivälissä ja suomalaisten pelureiden olisi aika muuttaa kelkkansa suuntaa. Euroopan kakkoskiertueella pelaavista suomalaisista vain Mikko Korhonen on kohtuullisissa asemissa European Tour -korttia ajatellen. Rahalistalla Korhonen on sijalla 37. Suoraan ET-pelioikeuteen on matkaa tällä hetkellä kahdeksan tuhannen euron verran.

Antti Ahokkaalla ja Roope Kakolla matkaa European Tourille on tällä hetkellä parinkymmenen tuhannen euron verran. Molemmat ovat tienanneet reilut 4 000 euroa tällä kaudella. Viime vuonna viimeinen mantereen ykköskiertueelle kortin CT:n kautta saanut ansaitsi kauden aikana hippusen vajaat 60 000 euroa. Ahokas ja Kakko tarvitsevat nyt voittoja tai useita loistavia sijoituksia, jotta kortti kauden päätteeksi käteen lyötäisiin.
Ensimmäinen mahdollisuus voittoon siunaantuu torstaina alkavassa Allianz Golf Open de Lyonissa. Suomalaisista mukana ovat Kakko, Korhonen ja Jaakko Mäkitalo. Kisassa on runsaasti isäntämaan Ranskan tulevia golftoivoja. Voittoa vuodelta 2009 puolustaa ranskalainen Alexandre Kaleka. Vuosi sitten voittanut Kaleka pelasi tuolloin ensimmäistä kisaansa ammattilaisena ja voitti siis debyyttikisansa.
Ilari Ceder
Phil Mickelson hakee revanssia Loch Lomondista
Taas olisi maailmanlistan ykköspaikka tyrkyllä. Voitolla tai kakkossijalla <a href=Phil Mickelson ohittaisi Tiger Woodsin. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2010/07/10060407265977.jpg" width="460">

Taas olisi maailmanlistan ykköspaikka tyrkyllä. Voitolla tai kakkossijalla Phil Mickelson ohittaisi Tiger Woodsin. &copy Getty Images

Phil Mickelson jäi vuonna 2007 kakkoseksi ensimmäisessä Scottish Openissaan. Maailmanlistan kakkonen hävisi ensimmäisellä uusintareiällä Grégory Havret´lle. Tänäkin viikonloppuna Mickelsonilla on mahdollisuus kaapata itselleen maailmanlistan ykköspaikka. Tiger Woodsin syrjäyttäminen vaatii voittoa tai sijoittumista toiseksi.

Mickelson on pitänyt taukoa U.S. Openin jälkeen. Kisa Skotlannissa on siis ”Leftylle” ensimmäinen liki kolmeen viikkoon. Mickelsonilla on ollut paikkoja Tiger Woodsin syrjäyttämiseen rutosti pitkin kevättä 2010. PGA Tourilla on kuitenkin lohjennut vain yksi voitto kaudella 2010, samoin kakkossijoja.
Majoreissa Mickelson on osoittanut, että hän pystyy puristamaan pelistään kaiken mahdollisen tiukoissakin paikoissa. Maailmanlistan kärkipaikan valloittamisesta on varmasti ehtinyt muodostua Mickelsonille tavoite, joka on saavutettava. Majoreita voittanut, maailman parhaaksi tituleerattu lähipelaaja tarvitsee aikansa maailmanlistan kärjessä, jotta urasta tulisi täydellinen.
Voitto Loch Lomondissa ja nousu maailmanlistan kärkeen antaisi Mickelsonille hyvän potkun seuraavan viikon British Openiin.
Kauden kolmanteen majoriin ovat Loch Lomondissa valmistautumassa myös maailmanlistan kutonen Ernie Els, voittoa Scottish Openissa puolustava Martin Kaymer ja tuore U.S. Open -mestari Graeme McDowell. Palkintopotiltaan kesän suurin European Tourin kilpailu on houkutellut vanhalle mantereelle myös muita tähtiä. Yhdysvalloista Loch Lomondin taisteluun ovat tulleet JB Holmes, John Daly, LucasGlover ja Fred Funk.
Nimekkäässä kisassa on mukana myös tuore ukkomies Mikko Ilonen.
Loch Lomondissa pelattava The Barclays Scottish Open aloittaa huippugolfin kolmen viikon rallin ympäri Skotlannin. Viikon päästä British Open pelataan St. Andrewsissa ja kahden viikon kuluttua seniorit pelaavat oman British Openinsa Carnoustiessa.
Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje