Voitto oli skotlantilaisen toinen DP World Tourilla.
Calum Hill (-14) teki melkoisen urotyön Johannesburgissa viikonvaihteessa käydyssä DP World Tourin kilpailussa. Hill venyi Joburg Openissa kaukaa kärjen takaa uusintaan, jonka toisella reiällä hän käänsi pelin edukseen. Hill sekä hänen seurakseen uusintaan liittyneet Shaun Norris ja Jacques Kruyswijk tekivät uusinnan alkajaisiksi parin Houghton Golf Clubin kentän 18. reiällä. Toisella uusintareiällä Norris löi avauksensa väyläbunkkeriin. Lähestymislyönnissä hänen jalkansa luisti hiekassa, ja pallo päätyi vasemmalle lampeen. Neljän lyönnin johtoasemasta sunnuntaihin lähtenyt Norris oli poissa pelistä. Kruyswijkin lähestyminen oli ylettyä samalle tasanteelle lipun kanssa. Lyönti jäi kuitenkin aavistuksen lyhyeksi, ja pallo valui kauas reiästä. Hill teki vaivattoman parin, eikä sen uskottu tuottavan Kruyswijkillekaan isompia ongelmia. Yllättäen hän kuitenkin suti hieman yli metrisen par-puttinsa ohi, eikä kotiyleisö päässyt juhlimaan eteläafrikkalaisen voittoa. ”Olin hieman hämilläni, sillä ehdin olettaa, että jatkaisimme vielä uusintaa. Tämä oli fantastinen päivä, ja voitto on tietysti kirsikka kakun päälle”, kymmenen birdieä sunnuntaina takonut Hill sanoi. ”Playoffeista ei koskaan tiedä. Pelasin ensimmäisen kerran urallani uusinnassa. Voittotilini niissä on nyt puhdas 1–0.” Calum Hill wins the 2025 Joburg Open with par on the second hole of the play-off 🏆#JoburgOpenpic.twitter.com/PNiHmHlLxe — DP World Tour (@DPWorldTour) March 9, 2025 Hill, 30, lähti päätöspäivään 15. sijalta, mutta hän pelasi sunnuntaina koko kilpailun kovimman tuloksen, 62. Lähellä oli, ettei se olisi riittänyt edes uusintaan, sillä Kruyswijk missasi hiuksenhienosti voittoputtinsa 72. reiällä. Ykköstila oli Hillin toinen DP World Tourilla. Ensimmäinen näki päivänvalon elokuussa 2021 London Golf Clubilla pelatussa Cazoo Classicissa. Hillin tuorein voitto tuli täysin puskista, sillä hän oli missannut karsintarajan kolmessa edellisessä kilpailussaan. Vuoden ainoa jatkopaikka oli ennen kulunutta viikkoa peräisin tammikuun Dubai Desert Classicista, missä hän sijoittui 17:nneksi. Edellisen top 10 -sijoituksensa Hill oli ottanut viime vuoden kesäkuussa, kun hän jakoi Ruotsin Scandinavian Mixed -turnauksessa toisen sijan. Kiertueen suomalaispelaajista Tapio Pulkkanen jäi kahden lyönnin päähän Joburg Openin karsintarajasta. Oliver Lindell ei osallistunut kilpailuun.Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje