Pulkkasen ote höltyi pahasti takalenkillä.
DPWT-kiertueen Joburg Open meni Tapio Pulkkaselta alavireisesti. Avauskierroksen 68 oli kelpo suoritus, mutta perjantaista 73:sta ei voi sellaisena pitää.
Kierros alkoi tahmeasti ja Pulkkanen pelasi kolme ensimmäistä reikää kolme yli. Sen jälkeen mies löysi juonen ja oli lähellä upottaa hole in onen etulenkin päättävällä 151-metrisellä par-kolmosella.
Pallo laskeutui kolmisenkymmentä senttiä lipusta kello yhteen, josta se kelautui alakierteellä lähes reikään. Uppoamisen sijaan pallo kuitenkin kierähti reilut sata astetta reiän reunalla ja sinkoutui vaaksan päähän kupista.
Sisääntulon aluksi Pulkkanen likisti vielä birdien, mutta sen jälkeen alkoivat vastoinkäymiset. Ne huipentuivat reiän 18 tuplaan, jonka jälkeen oli selvää, ettei suomalaista nähdä kisan jatkokierroksilla. Pulkkasen yhteistulos +1 jäi jatkopaikasta kolme lyöntiä.
Kisaa johtaa puolimatkassa Etelä-Afrikan Shaun Norris tuloksella -11. Mies on voittanut kiertueella kahdesti ja molemmat pystit tulivat kotimaan kamaralla.
Pulkkanen on kilpaillut alkukaudesta aktiivisesti. Tämänviikkoinen kilpailu oli hänelle jo seitsemäs ja karsiutuminen toinen.
Viimeisen rei’än parilla olisi cut selvitetty, nyt lipsahti tupla loppuun!
Onhan se aika surkeaa, kun matkustaa tuonne asti ja joutuu palaamaan kahden päivän jälkeen kotiin. Ottaa varmaan päähän, mutta ketään muuta kuin itseä ei voi syyttää!
Onneksi Tapsalla on sekä taitoa että sisua. Joillakin puuttuvat molemmat.
S.S: ”Pulkkasen yhteistulos +1 jäi jatkopaikasta kolme lyöntiä.”
C.G: ”Viimeisen rei’än parilla olisi cut selvitetty, nyt lipsahti tupla loppuun!”
Loppujen lopuksi kaksi lyöntiä paremmin eli vain par olisi tosiaankin jatkopaikkaan riittänyt. Viimeisen reiän tiiauspaikalla näytti kuitenkin siltä, että vähintään birdie pitäisi saada.Todennäköisimmin se olisi saavutettu rohkealla pelillä riskiä kasvattaen. Tapsalla mielestäni oikea taktiikka, vaikkei se tällä kerralla onnistunutkaan.
Minkähänlainen se rohkea riskiä kasvattava peli on? Itse ajattelisin, että varma riskitön pelaaminen olisi paras pakkobirdien tavoittelussa: drive varmasti väylälle, lähestyminen greenille ja putilla aina mahdollisuus upottaa birdie.
Tiiltä kaikki peliin ja hukki kauas, mutta syvälle pöpelikköön ei useinkaan toimi.
”Minkähänlainen se rohkea riskiä kasvattava peli on?”
Riippuu siitä, missä tilanteessa birdien mahdollistamiseksi vaadittava riski kannattaa tai pitää ottaa. Joskus se voi olla tavanomaista pitempää tai tarkempaa lyöntiä tavoitteleva aloituslyönti väylälle tarkoituksena tehdä lähentymislyönnistä viheriölle mahdollisimman helppo. Joskus taas normaalia rohkeampi lähentymislyönti viheriölle tilanteessa, jossa riskiä ei tavallisesti kannata ottaa. Silloin tällöin riskitönkin lähentymislyönti voi huonolla onnella päätyä niin pahaan paikkaan, että siitä normaalitilanteessa upotuksen yrittäminen ei olisi järkevää. Kyllähän näitä tilanteita pelissä syntyy. Riski kannattaa ottaa, jos birdietä huonommasta tuloksesta ei ole mitään hyötyä.