26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Bo Van Pelt vei amerikkalaisten kaksintaistelun

Bo Van Peltillä oli iso kannustusjoukko Perthin kisassa. Kuva Getty Images.

4. päivä

Kahden amerikkalaisen kaksintaistelu Perthin kisan voitosta päättyi lopulta Bo Van Peltin voittoon. Tasaisen varma Pelt pelasi viimeiset reiät viisaasti, eikä päästänyt Dufneria iholle.

Loistavasti pelannut vasta 20-vuotias argentiinalainen Emiliano Grillo koki kantapään kautta viimeisenä päivänä, mitä hermojen hallinta tarkoittaa. Hän teki viimeisillä rei´illä muutaman helpohkon virheen ja oli lopulta viides, joka sekin on nuorelta mieheltä erinomainen suoritus kovassa seurassa.

3. päivä

Kokenut Bo Van Pelt ja tänä vuonna erinomaisesti pelannut Jason Dufner osoittivat Australiassa, mikä on jenkkikiertueen kärkimiesten ja ET:n välinen ero. Parivaljakko on hivuttautunut kisan edetessä kärkeen.

Van Pelt johtaa yhdellä lyönnillä upotettuaan viimeisellä birdien 20 metristä. Sisääntulo oli muutenkin vahva: 32 lyöntiä, kierrostulos 67 ja 12 alle kolmen kierroksen jälkeen.

Myös Dufner pelasi tänään viisi alle ja kun Emiliano Grillo otti viimeisellä viheriöllä kolme puttia, putosi hän kolmanneksi. Grillo lähti kolmannelle kierrokselle neljän lyönnin johdosta ja etuysillä hän vielä kasvatti johtoaan, kunnes Dufner alkoi antaa painetta.

Ryder Cup –pelaaja chippasi sisään seiskalla ja siitä alkoi viiden birdien putki kuudella perättäisellä reiällä.

Van Pelt totesi viimeisen reiän birdien jälkeen, että huomenna on jäljellä vielä paljon golfia.

”Jason on loistava pelaaja ja myös Grillo pelaa hyvin.”

Neljättä sijaa jakavat Espanjan Alejandro Canizares ja Englannin David Howell, jotka ovat kuitenkin viisi lyöntiä Van Peltiä jäljessä.

ISPS Handa Perth Internationalin Live Scoring löytyy täältä.

Jari Jokinen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    Ossi Tuukkanen says:

    Nähtiin Nelonen Prollaa jälleen loistavasti televisioitu Europa Tourin kilpailu. Ei mitään ylimääräistä krääsää ja grafiikkatauluja, jotka pilaavat tai ainakin huonontavat PGA tourin lähetyksiä samalla kanavalla. Teemu Tyry olisi ehkä oikea mies valottamaan tätä asiaa. Itse arvioin, että PGA tourilla on joku voimakas pelaajayhdistys niinkuin esin NHL:ssä, joka vaatii näitä pelaajaesittelyjä. Sen kyllä ymmärrän, että pelaajaesittelyt ovat tärkeitä pelaajien sponsorisopimuksien kannalta, varsinkin niiden pelaajien, jotka muuten eivät saisi naamaansa kuvaruutuun ollenkaan, mutta siitä huolimatta pidän euroopan systeemiä parempana. Toisaalta, etukäteen arvaan, että TT saattaa nähdä Amerikan mallissa hyvääkin, koska saahan hän golfjournalistina arvokkaita taustatietoja näistä grafiikoista. Ossi Tuukkanen

    mai says:

    Olen ymmärtänyt, että täytepätkät näytetään lähetyksen USAn mainostauoilla. Aiemmin näytettiin jotain kuvaa kentältä musiikin kera, aina muuten saman musiikin, paljon rasittavampaa kuin nyt näytettävät infopätkät.