26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Blomqvist aloitti lupaavasti, ennakkosuosikit kärjessä

Minea Blomqvistin avaukset osuivat vain seitsämään väylään, mutta lähipeli toimi.

Samassa ryhmässä pelanneet Minea Blomqvist ja Becky Brewerton saivat tulla yhdessä myös kierroksen jälkeiseen lehdistötilaisuuteen. Kumpikin huokui tyytyväisyyttä. Solheim Cupista suoraan Taliin tullut Brewerton esitti koko kierroksen ajan vahvaa pallonlyömistä, mutta onnistui upottamaan birdieputteja vasta takaysillä, jonka pelasi neljä alle. ”Olen tyytyväinen. Pidän todella tästä kentästä ja pelini sopii tänne. On aina mukava pelata Minnin kanssa, suomalainen yleisö oli hienosti mukana”, Brewerton kehui. Pari lyöntiä enemmän kierroksen aikana käyttänyt Minea puolestaan hämmästeli ensimmäiseksi pelikaverinsa pitkiä lyöntejä. ”Sinä olet saanut lisää metrejä lyönteihisi, olin hämmästynyt”, Minni aloitti. Kaksikko aloitti ammattilaisena samana vuonna, 2004 LET:lla ja taisteli tuolloin vuoden rookie-tittelistä. Minea vei sen. Solheim Cup viikko ei näytä painavan Becky Brewertonia, joka esitti perjantaina vakuuttavaa pallonlyömistä. Blomqvist oli syystäkin tyytyväinen päiväänsä. Vaikka avaukset karkasivat ajoittain vasemmalle, Minea onnistui tekemään loistavia pelastuksia. ”Etenkin 10. väylällä tuli tärkeä seifti. Löin avauksen vasemmalle metsään, jouduin chippaamaan sieltä ulos, mutta sitten löin wedgen pariin metriin ja tein parin”, Minea raportoi. Viimeisellä griinillä hän toisti viimevuotisen näyn ja upotti pitkän, noin 7-metrisen birdieputin. ”Lähdin hyvällä, avoimella mielellä kisaan tauon jälkeen. Teimme illalla mielikuvaharjoituksen treinerini Terhi Beilinssonin kanssa. Hän neuvoi minua ikään kuin avaamaan portin kisaan, mutta olin niin innoissani, että hyppäsin portin yli.” Brewertonin kanssa kärkipaikkaa jakaa aamuryhmän jälkeen Johanna Westerberg. Ruotsalainen liittyy pian LET:n äitikerhoon, Talissa hän pelaa jo mukavan kokoisen vauvavatsan kanssa. Westerberg oli toissa vuonna Finnair Mastersin kakkonen. Suomalaisista Hanna-Leena Salonen aloitti päivän vahvasti ja oli jonkin aikaa kisan johdossakin. Viimeiset 10 väylää hän pelasi kuitenkin tahmeasti, viisi yli parin ja päätyi kierrostulokseen 73 (+2). Riikka Hakkarainen (72) ja Jutta Degerman (73) aloittivat tasaisilla kierroksilla, amatööri Anne Hakulalle (75) ja Sohvi Härköselle (77) jää reilusti petrattavaa huomiselle, jotta paikka viimeiselle kierrokselle aukeaa. Muut suomalaiset starttasivat iltapäivällä. VIDEO: Minea keräsi yleisöä LG

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje