26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Avaukset Ilosen kompastuskivenä US Openin karsinnassa

Mikko Ilonen tähyää maanantaina paikkaa US Openiin © Getty Images

Mikko Ilonen pelasi Walton Heathin kentällä Lontoossa vain yhden kierroksen US Openin karsintaa . Tulos 74 jätti Ilosen niin kauas rajasta, että hän katsoi parhaimmaksi keskeyttää ennen toista kierrosta.

Kisan alku viivästyi aamulla peräti 3,5 tuntia. ”Aloitin kierroksen nihkeästi, olin seitsemän reiän jälkeen jo neljä yli. Sittentuli hyvä vaihe jonka aikana pelasin itseni takaisin pariin. 14:lla löin helpon avauksen puskaan ja tein tuplabogeyn joka teki tilanteen taas hyvin vaikeaksi. Päätimme kierroksen jälkeen caddien kanssa, että on parempi jättää karsinta kesken ja aloittaa jo keskittyminen Walesin avoimiin”, Ilonen kertoi. Positiivisiakin asioita Ilonen löysi suorituksestaan.

”Pelini oli selkeästi parempaa kuin Wentworthin kisassa. Avauslyönnit vaan tuntuvat nyt vaikeilta, liian vaikeilta”, hän myönsi. Karsintaan oli ilmoittautunut 87 pelaajaa joista 12 parasta pääsee kesäkuun kolmantena viikonloppuna pelattavaan kisaan.

Mikko

Ennakko:

Mikko Ilonen pelaa viimevuoden tapaan US Openin karsinnan maanantaina Lontoon lähistöllä Walton Heathin kahdella kentällä. Kaikki karsijat mukaanlaskien osallistujia US Openissa on noin 8300. Walton Heathissa pelataan vanhalla ja uudella kentällä 36 reikää. Lopullisesta osallistujamäärästä riippuen paikkoja on jaossa 9-12.

Ilosen pelikaverina on Richard Finch. Suurin osa karsijioista on ET:n pelaajia. Nimekkäimpiä ovat Colin Montgomerie, Jeev Milkha Singh, Sören Hansen, Rhys Davies, Alexander Noren sekä Sören Kjeldsen.

Montgomerie sijoittui vuonna 1997 kun kisa edellisen kerran pelattiin Congressionalilla hienosti kakkoseksi Ernie Elsin jälkeen. Sunnuntaina hän osoitti olevansa edelleen vahva vireeseen päästessään. Seitsemäs sija BMW PGA Championshipissa on kova näyttö.

Mikko Ilonen pelasi Mallorcan kisan päätöskierroksen tulokseen 80. Wentworthissa hän kirjautti tulokset 83-76 jääden tuloslistan viimeiselle sivulle.Tuloksellisesti Ilonen ei ole koskaan aiemmin urallaan pelannut näin huonosti kolmea perättäistä kierrosta.

’Karsiuduttuani Wentworthista lauantai oli pitkä työpäivä harjoitualueilla. Sunnuntaina harjoittelun lisäksi kiersin yhdeksän reikää kenttiä. Ne ovat niin samanlaisia, että en edes tiedostanut kumpaa milloinkin mentiin, ehkä molempia’,Ilonen kertoi. Wenworthissa hänellä oli isoja ongelmia svinginsä ajoituksen kanssa. ’Nyt tuntuu paremmalta, mutta mitään yhden yön ihmettä en odota. Täysillä lähdetään silti mahdollisimman hyvää tulosta tekemään,’ Mikko Ilonen suunnittelee.

Walton Heathin kentät ovat Wentworthia avoimempia.

”Puita on vähemmän, kanervikkoa enemmän. Kentät ovat todella kovia, rulleja tulee arvaamattomasti. Niiden kanssa täytyy olla tarkkana. Kovaa tuulta on on luvassa, se pudottanee tulostasoa. Ihannekelissä Walton Heathin areenat ovatkin varsin helppoja scoorattavia”, Ilonen jatkaa.

Viimevuonna hän pelasi tulokset 68-69 ja selvisi uusintaan josta lunasti paikkansa US Openiin.Rhys

Ilosen ensimmäinen kierros Walton Heathin uudella kentällä käynnistyy kello 9.35 Suomen aikaa, jälkimmäinen vanhalla klo 14.20. Kilpailusta ei ole saatavilla live scoringia. Euroopan Tour seuraa kisan etenemistä sivuillaan www.europeantour.com

Mikko Ilonen on pelannut aiemmin urallaan kuusi kertaa majoreissa. British Openissa hän on esiintynyt vuosina 2000, 2001, 2002 ja 2006, Mastersiin Ilonen pääsi kevällä 2001 jolloin pelikaverina kahtena ensimmäisenä päivänä oli Tiger Woods. US Openissa 2010 tuloksena oli kahden kierroksen jälkeen karsiutuminen Pebble Beachissa.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje